Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

tisdag 27 september 2016

Miten valmistautua isoihin kilpailuihin?

(Tämä postaus on tehty yhteistyössä Helsinki Porsche Horse Show:n kanssa)



Itse aina pienempänä ihailin upeita kouluratsastajia ja niitten kiiltäviä hevosiaan kun käytiin isoissa hevostapahtumissa ja kilpailussa katsomassa, tai kun ne näki TV:stä. Miten hevoset ja ratsastajat saadaan niin upean kiiltävän näköiseksi? Ajattelin vähän jakaa omia kokemuksiani miten tämän kaltaisiin isoihin kisoihin voi valmistautua, jotta näyttäisi mahdollisimman katu-uskottavalta (ja miksi ei myös pienempiin kisoihin) ;)

Toki on myös paljon muita käytännön asioita mitä täytyy miettiä läpi kun lähtee isoihin kilpailuihin, nekin käyn vähän läpi. Mutta ensin keskitytään siihen ulkomuotoon ;)

Ensinnäkin, päivää ennen kisoja pestään koko hevonen hellävaraisella shampoolla, tai ihan hevoselle tarkoitetulla shampoolla, koko hevosen kroppa, harja, jalat, pää (päähän ei shampoota), ja häntä. Tämän lisäksi kaviot hinkataan jollain kovalla juuresharjalla, jotta saadaan kavion pinta täysin puhtaaksi.
Kun hevonen on pesty, lisätään häntään kiillotus/selvitysainetta, ja sitten häntä voidaan laittaa letille, jottei likaannu karsinassa, ja jotta saadaan häntään vähän tuuheutta (varsinkin kouluhevosille tämä sopii hyvin). Kun kaviot ovat kuivuneet niihin laitetaan kavioöljyä tai rasvaa. Sitten hevoselta siistitään vähän karvoja, esim korvakarvat, ja ruununrajan olevat karvat siistitään myös (jalat saa mielestäni parhaiten jos ne klippaa koneella samalla kuin koko hevosen, mutta saksilla saa myös aika siistiä jälkeä jos on tarkka).
Kun hevonen on kuivunut, se harjataan huolella, ja lisätään hieman kiillotusainetta (tämä jottei lika tartu karvaan kun hevonen nukkuu yöllä, jos se pestään päivää ennen kisoja).



Hevosen pesemisen lisäksi, pestään myös varusteet, eli satula, satulavyö, vastinhihnat, kanget, kuolaimet, kisahuopa, verryttelysuojat, sekä omat varusteet, eli saappaat, frakki/kisatakki (viedään yleensä pesulaan), kisahousut, kannusremmit pestään satulasaippualla, kannukset kiillotetaan. Minä vielä viimeistelen nahkapesun kiillottamalla ne nahkaiset pinnat jotka eivät tule minua tai hevosta vasten, silikonisienellä.Silikonisienet voi ostaa esim kenkäkaupasta, eikä maksa kuin pari euroa. Näillä saa todella hienon viimeistelyn ja todella kiiltävät nahkavarusteet!

Kuva lainattu täältä


Kun kaikki pesut ja kiillottamiset ovat tehty, pitää tietenkin pakata ;) mukaan kannattaa aina ottaa varavarusteet, niitä mitä on, jos jotain sattuisi menemään rikki. Hevosen passi kannattaa aina säilyttää niin, ettei se vaan unohdu kotiin ;) minä säilytän sen yleensä kisakaapissa, tai autossa.

Kisapäivänä hevosen kaviot taas hinkataan kovalla harjalla kavion pinta mahdollisimman puhtaaksi, ja taas kavioöljyä, tai kaviolakkaa, jotta saa kiiltävät kaviot. Hevonen harjataan huolella, ja viimeistelynä kiillotusaine joka voidaan viimeistellä pehmeällä harjalla tai pyyhkeellä. Hevosen sieraimet ja silmänympärys putsataan ensin sienellä ja vedellä, jonka jälkeen puhtaalla pyyhkeellä levitetään baby-öljyt. Tässä kannattaa olla tarkkana ettei laita liikaa, ettei silmänympärykset tule liian tummiksi ;)

Letit laitetaan aina kouluhevoselle ommellen, tässä video siitä miten minä ompelen letit:



Letityksen piste i:n päällä on etuletti!! Oikealla kouluhevosella ei ikinä ole etutukka auki ;) siihen siisti ranskalainen letti ja sykerö, joka ei törrötä suoraan ylöspäin, vaan se yritetään taittaa mahdollisimman alas. Monet käyttää nykyään korvahuppua, ja silloin ei kannata laittaa etulettiä sykerölle vaan silloin vain ihan ranskanletti alle, ettei hupun alta törrötä pieni pallo.

Kisapaikalle kannattaa aina tulla ajoissa, jottei vaan tule kiire. Isoissa kisoissa on myös aikamoiset järjestelyt, esim jäähallilla verryttely on alhaalla maan alla, ja sitten kisa-areenalle kävellään puoliksi tunnelin kautta, ja puoliksi ulkona. Tätä kannattaa harjoitella, ja onneksi esim Helsinki Porsche Horse Show:ssa pääsee ainakin pari kertaa ennen omaa kisapäivää harjoittelemaan sekä verryttelyhalliin, että kisa-areenalle. Kaikki tämmöiset valmistelut kannattaa tehdä huolella ja totutella hevonen kaikkeen mahdolliseen, ettei vaan tule yllätyksiä sitten kun on itse kisasuoritus. Oikeastaan, mitään ei jätetä tässä vaiheessa enää sattuman varaan, ei ulkonäköä, eikä hevosen suorittamista ;)

Jäähallin verryttelyhallista

Kilpailu-areenalla, esteratsukkojen seassa ;)

Ennen isoa kisaa täytyy tietenkin suunnitella treenit todella tarkasti monta viikkoa ennen itse kisaa. Hevoselle voi olla hyvä laittaa lepojakso ennen kuin varsinaset kovat treenit ennen kisaa pistetään käyntiin, ja myös pieni palauttelujakso lähempänä kisaa. Tätä kannattaa pohtia ja suunnitella sitten sen mukaan, mikä sille omalle hevoselle sopii parhaiten. Kaikki rokotukset kannattaa myös ajoissa tarkistaa, jos on KV-tason kisat samaan aikaan kuin esim 5-tason luokka, niin kisajärjestäjä yleensä vaatii että rokotukset ovat FEI:n sääntöjen mukaiset, eli viime rokotuksesta ei saa olla yli 6kk, muuten rokotusväli on maks vuosi ( SRL:n rokotusmääräykset).

On myös todella tärkeää, että pohtii sitä omaa psyykkistä puolta myös. Harjoittelee ohjelmaa monta kertaa läpi päässään, käy areenalla, jotta tietää minkälainen tunnelma siellä on, suunnittelee oman ratsastuksena mahdollisimman tarkasti. Jännittyneisyyden kontrolloi parhaiten sillä, että on mahdollisimman hyvin valmistautunut kisaan! Ja kaikista tärkeintä, että osaa pitää hauskaa ja nauttia siitä hetkestä, se on loppujen lopuksi niin lyhyt se hetki siellä areenalla ;)



söndag 25 september 2016

Viikon treeneistä!

Hilton on saanut ottaa tämän viikon vähän rennommin ja palautella viime viikonlopun kisoista. Nyt meillä ei enää olekaan tiedossa kauheasti kisoja, pohdin jos lähtisin vielä Ainon ratsastuskeskukseen 16.10 Hiltonin kanssa, siellä olisi 5-tason Intermediaire kür-luokka. Se vois olla ihan kiva loppu tälle kisakaudelle :)

(C) Heidi Järvi


Hiltonin kanssa ollaan vaan jumpattu kevyeesti, ja käyty isolla kentällä laukkailemassa. On tehnyt tosi hyvää Hiltonille (ja mulle) mennä kerran viikossa vaan laukkailemaan isoa venyttävää laukkaa, nostaa samalla Hiltonin kuntoa, saa vaihtelua, ja tehdä jotain hauskaa :) Mieluiten menisin toki maastoilemaan ja siellä laukkailemaan, mutta pohjat ovat niin kovat etten uskalla muuta kuin vaan kävellä metsässä.

Pixun kanssa ratsastin kaksi päivää peräkkäin kangilla alkuviikosta, viime viikolla menin ensimmäistä kertaa, ihan vaan hölkkäilin silloin ravissa noin 15 min, mutta tällä viikolla olen sitten ratsastanut vähän normaalimmin kangilla. Mielestäni on paras mennä pari päivää putkeen uusilla kuolaimilla, että hevonen ehtii tottua niihin. Pixu oli kyllä hieman hankala laukassa, kun se usein haluaa vähän "heittää" päätä ylös, silloin kun sille on vähän vaikeaa. Tämäkin on jäänyt vähän huonoksi tavaksi, ja itse asiassa kangillahan se ei pääse samalla tavalla tätä tekemään, ja se oli neidille kyllä vähän rankkaa.. Varsinkin oikea asetus, siinä Pixu vieläkin luulee että se sattuu ja ettei se pysty, mutta sitten kun sen vaan saa tajuamaan, että se voi kyllä asettua oikealle eikä se satu tai ole epämukavaa, vaan se voi kyllä rentoutua siinä, niin se on superhyvä, mutta sinne pääseminen voi välillä olla pientä taistelua.



Meillä olikin sitten vähän hankalempi päivä tuossa torstaina muistaakseni, mutta sitten Pixu sai vähän miettimisaikaa perjantain yli, ja lauantaina (ratsastin nivelillä) sain sen kulkemaan paremmin kuin koskaan ikinä!! Se oli niiin pehmeä ja tasainen edestä, että kyllä oli neiti jotain sitten tajunnut kuitenkin vaikka ensin oli vähän hankalaa ;) se on silleen tosi ihana hevonen, että vaikka välillä on vähän hankalaa, niin kunhan sille vaan yrittää selittää, että mitä siltä haluaa, ja se saa hetken aikaa miettiä asiaa, niin se aina sitten tajuaa sen seuraavaan treenikertaan!

Nyt mun pitää myös olla tosi tarkkana, etten anna sen poikitella yhtään, vaan sen pitää rehellisesti taipua, ja mulla pitää olla sen lavat hallinnassa koko ajan! Varsinkin oikeassa kierroksessa Pixu helposti karkaa vasemmalla takajalalla ulos ja ulkolapa menee jäykäksi. Tätä harjoittelin paljon eilen, ja sain sen todella paljon suoremmaksi ja paremmaksi! Nyt täytyy vähän nostaa vaatimustasoa ja mennä taas eteenpäin. Sen pitää oppia ottamaan enemmän painoa takaosalle, olla SUORA, ja vähän nostaa etuosaa pikkuhiljaa. Paljon ratsastan nyt uran sisäpuolella ettei Pixu saa tukea seinästä ja myös näin saan rehellisemmin ulkoavut läpi myös. Paljon kiemurauria, avoja, väistöjä, pohkeenväistöjä. Olen ollut vähän huono tekemään siirtymisiä, joten siinä mun pitää skarpata!



Tänään Pixu pääsi hyppäämään taas, ja oli todella reipas ja hyvä! Ensi viikolla jatketaan sitten koulutreenejä taas. Olin alunperin ajatellut että olisin startannut 1-tason koulukisoissa eilen, mutta päätin sittenkin että jätän kisailut vasta ens kaudelle. Haluan saada Pixun 110% varrmaksi perushommissa, jotta kisoihin lähteminen sitten tuntuu helpolta ja hauskalta ja tiedän, että Pixu sitten onnistuessaan oikeasti voi saada hyvän tuloksen! Ja mieluiten aloittaisin myös helppo A-luokista sitten suoraan ;) joten nyt treenataan ahkerasti talven yli ja otetaan ne kisat vasta ensi keväällä!


tisdag 20 september 2016

Joukkue SM Laaksolla

Viime viikonloppuna oltiin taas Helsingissä ja Laaksolla kisaamassa. Lauantaina oli avoimet luokat, ja Hiltonilla starttasin PSG:n, sunnuntaina oli sitten joukkue-kisat. Tänä vuonna oli kyllä älyttömän kovan tasoiset kisat, ja me jäätiin sitten lopputuloksissa 6/14. Hiltonille oli pohja nyt vähän liian raskas, vaikka hyvin se tsemppas kuitenkin!

Kaikki kuvat (C) Taru Arola


Lauantaina ratsastin tosiaan PSG:n, ja oli varmaan toinen kerta kun onnistuttiin saamaan yli 63% kisan ekana päivänä. Lopputuloksena oli 63.7% ja eka ei sijoittunut! Ohjelmassa tuli virheitä vasemmassa takaosankäännöksessä sekä sarjoissa joka neljännellä, ja oikealle taipuminen oli jostain syystä haastavaa :P . Muuten olin aika tyytyväinen piruetteihin, aikamoinen helpotus että ne nyt toimii jotenkuten myös radalla! Vielä pitäisi saada ne vähän paremmaksi, mutta hiljaa hyvä tulee ;) Joten noilla rikkeillä olen tosi tyytyväinen tulokseen. Sarjoilla joka 3 saatiin jopa arvosanan 8!





Oli tosi kiva viikonloppu, ja joukkuekisa on aina joukkuekisa ja meillä on aina hauskaa! :) Mulla on nyt kauhea stressi päällä kun 30.9 mun virka loppuu käräjäoikeudessa ja sen jälkeen saankin hakea Vaasan hovioikeudelta Varatuomarin titteliä! Joten on vielä paljon hommia ja siksi blogikin on vähän kärsinyt viime aikoina.. Toisaalta te lukijatkin olette olleet aika hiljaa niin olen ajatellut että ehkä mun ei tarvitse niin usein enää kirjoittaa :D Ei mutta yritän parantaa ja kirjoittaa taas aktiivisemmin kunhan aikaa taas löytyisi enemmän. Lokakuu menee ainakin ihan vain hevoshommissa, jos valmennus tai ratsutus kiinnostaa niin voi ottaa yhteyttä (varsinkin Vaasan alueella asuvat), tulen mielellään valmentamaan/ratsuttamaan :)

Pixulla oli viime viikko vähän lomaa estekisojen jälkeen, sai juosta paljon liinan päässä ja viime keskiviikkona kokeilin ratsastaa sillä kanget päässä ekaa kertaa, se oli vain sellaista hölkkäilyä vain ravissa ja käynnissä, ihan vaan että se sai vähän tunnustella ja tottua kuolaimiin. Etenen tosi varovaisesti aina tässä asiassa,hevonen saa tottua kankiin ihan rauhassa. Teen tästä oman postauksen vielä, miten totutan hevoset kankiin kun sitä oli toivottu :)

onsdag 7 september 2016

Pixusta kuvapommi ja treenikuulumisia!


No nyt on kyllä kuvia! Cia kävi eilen moikkaamassa meitä ja räpsimässä kuvia kun ratsastin Pixulla. Olen kyllä itsekin aika yllättynyt kuinka hyvältä se nyt näyttää! Kyllähän sen tuntee selkään että se on paljon parempi, mutta kyllä kuvista sitten näkee ihan eri tavalla sen eron. 

Eilen sain tosi kivan tuntuman laukkaan kun pystyin koota sitä ihan eri tavalla kuin ennen (se heti otti oppia kun Nipsu kävi sen selässä viime viikolla ja rupes pyytämään vähän kootumpaa laukkaa), kerrasta se sitten sen ymmärsi! Todella fiksu tamma! Ravissa se  ei vieä tule etuosan kanssa niin ylös kuin laukassa, mutta sekin paranee koko ajan. Kuvistakin näkee että sillä on pyöreämpi muoto niissä laukkakuvissa missä se nousee ihan sään kohdalta asti ylös. Ravissa on vielä vähän "litteä".

Joten laukkaa on nyt hyvä harjoitella paljon koska sieltä se voima ja lihakset tulee kun se kantaa itseään siinä tosi oikeinpäin. Sen laukkahan on tosi hyvä luonnosta ja ponnistaa siinä hyvin. Se on vaan ollut tosi holtitonta ja isoa se laukka kun ei ole pystynyt kantamaan siinä niin hyvin ennen.

Tässä nyt on joku miljoona kuvaa, mutta en osannu valita mitään pois, ja nyt kun ei hetkeen ole ollut Pixusta mitään koulutreeni-kuvia, niin laitetaan kerrasta kunnolla niitä ;) Lopussa sitten pari vanhaa kuvaa, niin näkee taas sen eron että miten on lähtenyt tamma kehittymään! Voin kyllä sanoa, että olen tosi ylpeä < 3







































Pari vanhaa kuvaa:

Maaliskuu 2016. (C) Anna-Karin Åkers
(C) Heidi Järvi. Maaliskuu 2016
Maaliskuu 2016. (C) Heidi Järvi

Maaliskuu 2016. (C) Anna-Karin Åkers

Hilton on myös ollut ihan super nyt! Olen kyllä saanut tosi hyvin apua Jasminilta, Hilton on niin paljon parempi nyt ratsastaa! Ollaan tehty paljon siirtymisiä, piruettilaukasta eteen keskilaukkaan, ja ne piruettilaukkapätkät aina vaan tosi lyhyet, parisen askelta niin että se polkee hyvin aktiivisin takajaloin, ja siitä heti eteen nopeasta jalasta. Nyt kun ollaan tehty lyhyissä erissä näitä piruettilaukkoja, niin Hilton tekee ne mielellään eikä ole sitä mieltä että tämä on tosi raskasta. Mä olen ehkä itse jäänyt junnaamaan sitä piruettilaukkaa pitkiä pätkiä ja siitä Hilton menee hapoille, ja kokee sen tosi raskaana. Sitten se on jäänyt muistiin ja joka kerta kun kokoaa piruettilaukkaan se on jo heti alusta asti ollut sitä mieltä että "ei mä en kykene, tämä on liian vaikeaa ja raskasta, haluan pois tästä asennosta äkkiä!".
Se ero on ihan selvä nyt kun lähden kokoamaan, niin se ei ajattele enää "apua,apua" vaan nyt se kokee sen helppona asiana ja tekee sen mielellään, kun ei tehdä sitä sille vaikeaksi! Sen itseluottamus on selvästi nyt kasvanut!

Sitten ollaan tehty paljon väistöjä lävistäjällä, missä voin muuttaa askelpituutta, ja sen jälkeen ollaan menty sulkuihin, missä mun pitää ajatella enemmän etuosaa oikealle, ja pienet askeleet, muuten se vähän leviää takaa ja menettää tahdin. Näitä mun pitää vielä harjoitella lisää jotta saan ne hyvin sujumaan! Tässäkin paljon eteen-kiinni niin että saan sen menemään pienin askelin ja siitä taas vähän eteen, ilman että takajalat leviää vaan että se pysyisi enemmän "kasassa".

Ravi onkin ollut tosi hyvä, tässä ollaan tehty paljon nopeita siirtymisiä käyntiin, tai melkeen käyntiin, sama juttu tässäkin, että mun pitää päästä vaikuttamaan sen askelpituuteen ilman että tahti katoaa. Ja sen pitää reagoida nopealla pohkeella.

Ollaan menossa Laaksolle Joukkue-SM:eihin 17-18.9, joten nyt treenataan sitä kohti. Lauantaina starttaan PSG:n ja sunnuntaina joukkue-kisassa Va B. Odotan kisoja innolla, koska nyt on kiva treenata kun on saanut uutta intoa ja uusia työkaluja millä saan Hiltonin paremmaksi. Pääasia nyt on, että saan kasvatettua Hiltonille itseluottamusta ja että se kokee, että kaikki on sille helppoa mitä pyydän!