Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

måndag 11 maj 2015

Do what you love, love what you do!

Olen niin iloinen että olen pystynyt tekemään juuri sitä mitä rakastan kaikista eniten, ja vielä työkseni myös. Ja kuinka onnekas olen että olen löytänyt näin ison intohimon elämässäni. Heräsin tänään aamulla ja totesin vaan, kuinka onnellinen olen tällä hetkellä. Olen löytänyt ihan huippuvalmentajan jonka kanssa nyt päästään pari päivää treenaamaan ja sitten taas torstaina kisaamaan. Mun hevoset on mun parhaat ystävät, niitten kanssa on joka päivä ilo tehdä töitä. Ja ympärilläni on niin paljon ihania ihmisiä, kisoissakin on niin mukava olla nykyään kun tuntee kaikki kanssakisaajat hyvin. Ilmapiiri on tosi mukava :)



Sitten on myös niin tärkeää että ei aina ole niin helppoa, vaan että oikeasti tulee niitä vastoinkäymisiä. Jos niitä ei olisi, ei ne hyvät hetket tuntuisi hyviltä. Zebbe on tästä erinomainen esimerkki. Sen kanssa olen saanut kokea niin paljon turhautumisia ja vaikeita hetkiä, MUTTA, kiitos Zebben, olen myös oppinut ihan älyttömän paljon ja sen tulen kantamaan mukanani loppuelämäni ja pystyn sitten paremmin myös ratsastaa ja kouluttaa muita hevosia tulevaisuudessa. Ja silloin kun Zebbe oikeasti onnistuu, on se maailman paras tunne, koska tie sinne on aina ollut pitkä ja mutkikas!

Tämä laji ei todellakaan ole mikään ruusuilla tanssimista, kiillotettuja saappaita ja ruusukkeita ;) vaan tämän takana on niin paljon enemmän,niin paljon tuskaa,hikeä ja verta, ja se kiiltokuva mikä näkyy kisoissa on vaan 1% tästä hommasta. Eikä sielläkään aina mene hyvin. Toivon että voin sen myös välittää täältä blogin kautta. Jos haluaa jotain, sen eteen on tehtävä tosi tosi paljon työtä. Mitä enemmän töitä joudut tekemään, sen paremmalta se tuntuu kun saavutat jotain. Tämä pätee ihan kaikkeen elämässä.



Mielestäni mitään ei saa tulla liian helpolla, koska silloin siitä ei voi nauttia 100%. Pitää olla vähän vaikeuksia välillä, ups and downs. Sitähän se elämä on.

Tämmösiä ajatuksia tälle aamulle, nyt lähdenkin pikkuhiljaa alas tallin puolelle pakkaamaan tavarat ja ajamaan hevoset Tuulen tallille. Ettan tulee tänään katsomaan satulat, ja iltapäivällä Hiltonin kanssa valmennus. Zebben kanssa käydään maastolenkillä,jos säät vaan sallii :)

18 kommentarer

  1. Olet niin hyvä esimerkki! Kiitos kun jaat tätä oikeaa elämää meidän kanssa! Tsemppiä taas eteenpäin :)

    SvaraRadera
  2. Ihana teksti ja totta joka sana! Kukaan, joka pärjää tällä hetkellä esimerkiksi huipulla, ei ole sinne kulkenut epäonnistumatta tai vaikean kautta, jokaisen täytyy tehdä paljon töitä ja ennen kaikkea on tärkeää, että tekee elämässään sitä mitä rakastaa eniten - silloin jaksaa vaikeampienkin jaksojen yli :)

    SvaraRadera
  3. Kiva postaus. Sulla on loistava elämän asenne ! :)

    SvaraRadera
  4. No niin se vaan on; ensin on opittava häviämään, jotta voi olla aito voittaja!
    Hevosten kanssa tämä kyllä jokaisen kohdalla ihan varmasti toteutuu, pohjakosketuksia tulee ihan väkisin ja nöyränä nämä hienot hepat pitää...
    Minulle oma hevoseni on myös paras ystäväni ja tänään tasan kolme vuotta yhteistä taivalta, on tehty työtä ja aamulla oli onnistumisia sisältänyt kouluvalmennus uuden ihmisen kanssa ja onnellinen olo nyt ihan näin "pienestä".

    Oikeiden ja sopivien ihmisten löytäminen on avain monen kohdalla ja tilanne voi kehityksen mukaan muuttua.
    "Ei hevosihmiset" eivät ymmärrä lajin viehätystä ja vaikeutta...ratsastus kun näyttää niin helpolle :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. niinpä, siinä mielessä hevosharrastus on todella opettavaista että tässä kyllä väkisin oppii sen että on pakko olla välillä vaikeeta, mutta silti ei periksi anneta vaan jatketaa työn tekoa kunnes se muuttuu iloksi ;) Luulen ett monet "ei-hevosihmiset" on sitä mieltä että me ollaan täysin hulluja :D tänäänkin minä vietin sellaiset kevyeet 9tuntia tallilla vaikka ratsasti vain yhden hevosen :D

      Radera
  5. Mä olen monesti huomannut, että on paljon ihmisiä joilla ei ole paloa tai intohimoa mihinkään. Mun käy vähän sääliksikin sellaisia ihmisiä joilla ei ole sellaista "omaa juttua". On mahtavaa uppoutua täysin tähän harrastukseen ja tää on niin oma maailmansa. Olen tosi onnellinen että on aikanaan tullut lähettyä tämän harrastuksen pariin.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sellaisia ihmisiä käy oikeasti sääliksi. Eihän siinä ole mitään elämäniloa jos ei ole jotain intohimoa, jotain mitä tykkää tehdä yli kaiken. En varmaan pystyisi elää sellaista elämää missä arki olisi vaan sellaista tasapaksua harmaata päivästä toiseen,hyi, ahdistaa sellainen ajatuskin! Mieluummin koen niitä suuria epäonnistumisia, mutta sitten aina välillä myös niitä suuria onnistumisia kun vaan itkee onnesta kun pääsee saavuttamaan jotain minkä eteen on tehnyt niin paljon työtä! :)

      Radera
  6. Se on tietysti totta, että pitää pyrkiä tekemään jotain sellaista, mistä nauttii. Varmaan kuitenkin tiedät, että käytännössä sinulle tuo on helpompi toteuttaa kuin monelle muulle: olet kertonut olevasi opiskelija, mutta silti sinulla on rahaa ylläpitää kahta kallista hevosta, valmentautua jatkuvasti ja kilpailla kansallisella tasolla. "Mielestäni mitään ei saa tulla liian helpolla, koska silloin siitä ei voi nauttia 100%" voi kuulostaa hassulta sellaiselle ihmiselle, joka oikeasti joutuu tekemään 8 h tuntia päivässä palkkatöitä edes yhden tavallisen hevosen ylläpitämiseksi. Olen iloinen, että sinulla on rahoitus kunnossa, mutta tämmöinen kuulostaa vähän ikävältä: "Sellaisia ihmisiä käy oikeasti sääliksi. Eihän siinä ole mitään elämäniloa jos ei ole jotain intohimoa, jotain mitä tykkää tehdä yli kaiken. En varmaan pystyisi elää sellaista elämää missä arki olisi vaan sellaista tasapaksua harmaata päivästä toiseen,hyi, ahdistaa sellainen ajatuskin!" Moni muu haluaisi ratsastaa yhtä paljon kuin sinä, joten nauti, kun sinulle se on mahdollista. :)

    SvaraRadera
  7. Nyt taisit ymmärtää vähän väärin, tai ehkä kirjoitin jotenkin epäselvästi, en todellakaan tarkoittanut että säälin meitä jotka käyvät töissä 8h pvässä, minäkin teen töitä omaan firmaan,tarkoitin että Siitä pitää tykätä ja olla joku intohimo elämässä. en minä opiskele , valmistuin oikeustieteen maisteriksi joulukuussa, lokakuussa aloitan työt Pohjanmaan käräjäoikeudessa, ja saan silloinkin tehdä siitä mistä tykkään,vaikka sekin on työtä :) elämä on valintoja täynnä, minäkin teen tosi paljon sen eteen että voin satsata näin paljon tähän lajiin.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Eikä sen intohimon, tai sanotaanko elämän ilon/tarkoituksen tarvitse olla juuri ratsastus tai urheilu. Joillekin se on työ, oma perhe,lapset,kalastaminen, tai ties mikä :) toivoisin vaan että kaikki löytäisivät sen jonkun asian minkä takia aamulla kannattaa nousta ylös, onhan se sääli jos jollain ei sitä ole, sitä tarkoitin :) ja olen tosi onnekas että voin ratsastaa niin paljon kun teen, olen siitä joka päivä kiitollinen,ja siitä että pystyin myös tekemään tästä työni itselleni :)

      Radera
  8. Kyllä se sana "hevoshullu" on ihan täysin ymmärrettävissä oleva sana omastakin vinkkelistä :D
    Siis, kun kaikki työ voi olla ihan silmänräpäyksessä sileänä :-( , sitä joskus miettii, mutta ei sitä kannata miettiä...
    Luulenpa, että hevosurheilijoiden kannattaisi enemmän mainostaa omia hevosiaan "taideteoksina", koska hevosen tekeminen on sitä mitä suurimmassa määrin.

    Hyötyä on joka elämän osa-alueella tästä harrastuksesta ja ymmärrys jonkin muun alan intohimoon on itsestään selvä monelle hevoshullulle <3

    SvaraRadera
    Svar
    1. Juuri näin :) tuo oli hyvä juttu, onhan se juuri noin että ne hevoset oikeasti ovat "taideteoksia", hyvin kuvattu :)

      Radera
  9. mitä on siksak sukutaivutukset eroaako ne tavallisesta sulkutaivutuksesta paljon

    SvaraRadera
    Svar
    1. siksak-sulkutaivutuksessa, niinkuin se tehdään esim Inter 1:ssä, eroaa vaikeusasteeltaan tosi paljon. tässä pitää ratsastaa ensin 5 metria keskihalkaisijalta oikealla oikeassa laukassa oikeaa sulkua, jossa pitää pystyä vaihtamaan laukka ja siinä laukanvaihdossa vaihtaa asetus vasemmalle ja siitä heti lähteä vasempaan sulkuun. eli ne suunnanmuutokset ovat ne vaikeat siksaksuluissa

      Radera
    2. aa okei, netistä ei löytynyt tietoa, tää selvensi paljon, kiitos

      Radera