Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

torsdag 6 september 2012

istuntaharjoituksia!

Tänään päätin oikeen panostaa omaan istuntaani ja korjata sitä kunnolla. Ongelmana mulla on aina ollut se että helposti nostan polvia satulassa liian ylös ja "takerrun" sillä tavalla kiinni satulaan,jonka seurauksena tietenkin on että hevonen reagoi jarruttamalla; ja silloin joudun käyttämään alapohkeita entistä enemmän että hevonen liikkuu eteenpäin! Eli ylä- ja alapohkeeni tavallaan työskentelevät toisiaan vastaan :P Varsinkin Hiltonin selässä tuntuu että mun on vaikea istua,en niinkun pääse kunnolla alas satulaan.
Sain aika hyvän ajatuksen kun katselin Charlotte Dujardin:in ratsastusta, näyttää siltä että hänen alapohkeet on kokonaan irti hevosesta ja yläreisi vääntynyt vähän sisällepäin, ja näin hän pääsee alas satulaan paremmin.
Joten yritin itse samaa, kun käänsin yläreitta sisällepäin jouduin väkisin rentoutumaan sisäreisistä, ja pääsin heti istumaan ihan eri tavalla satulaan! Zebben kanssa tämä ei ole niin vaikeaa ja se kulki hyvin eteen ja oli tosi hyvä ratsastaa tänään! Parasta tässä on se että kun alapohje on vähän irti niin hevonen reagoi tosi hyvin sitten kun sitä tarvii käyttää! kun se ei koko ajan ole kiinni kyljissä siis vaan vieressä.
 Hiltonin kanssa kesti hetki ennenkun se rupesi liikkumaan ja se että minä pystyin rentoutumaan reisistä niin että uskalsin päästää irti enkä jäänyt puristamaan satulaan. Sitten kun pikkuhiljaa "uskalsin" rentoutua ja päästäytyä satulaan niin Hiltonin rupesi liikkumaan täysin eri tavalla! Pystyin sitten istunnalla ratsastaa isompaa ravia etujalkoihin eikä tarvinnut käyttää pohkeita melkeen ollenkaan, ja silloin kun käytin se reagoi heti ja tosi nopeasti! Hiltonin kanssa ongelma on ollut se että se on ollut mielestäni liian hidas pohkeelle, johtuen tuosta mun väärästä istunnasta tietenkin!
 Ihanaa kun itse pystyy oivaltamaan tämmösiä asioita ja on niin mahtavaa kun onnistuu ja tulee niitä ahaa-elämyksiä! Täytyy jatkossa panostaa enemmän omaan istuntaan myös eikä vaan siihen miten hevonen liikkuu, koska yleensä se syy miksi hevonen liikkuu huonosti löytyy siitä ratsastajan istunnasta ;)

Nyt lupaan etten enää ikinä purista reisillä kiinni satulaan :D

Mites teillä lukijoilla oletteko te huomanneet jonkun "virheen" istunnassanne joka on heijastunut hevoseen niin että se on kulkenut huonommin sen takia?

18 kommentarer

  1. Joo itselläni aivan sama ongelma, mikä korostuu erityisesti kisoissa, kun "unohdan" rentouttaa jalkaa. Sitten tietty oma vinous on tosi haastavaa. Onneks sitäkin oon saanut vähän korjattua, mut työtä viel riittää ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sama täällä :) minulla onkin skolioosi myös ja istun sen takia vähän vinossa mutta oikeastaan sekin korjaantui aika hyvin nyt kun pääsin oikeen alas istuinluitten päälle. Olen vähän miettinyt et menisin akupunktioon jos se auttaisi vinouteen,olen kuullut että voisi auttaa! Tuo sama mies joka hoitaa mun hevosia hoitaa myös ihmisiä, niin sille voisi mennä. Pelkään vaan neuloja ihan sikana joten en ole vielä uskaltanut varata aikaa :P

      Radera
    2. Akupunktiossa ei ole pakko neulottaa, voi myös käyttä moksausta tai vaikka matalateho laseria! :D

      Radera
    3. Mä kävin jäsenkorjaajalla. Se auttoi kyl mun vinouteen tosi paljon. On kyl hullua tajuta, et kaikki vinous olkapäissä ja selässä oli lähtöisin lantion virheasennosta. Sieltä, kun tuli pois tuntui et toinen jalka olis venähtäny viisi senttiä :D

      Radera
  2. Mä ole huomannut että lähes kaikki istunnassa on kinni lonkan hallinnasta ja sen asennosta eli että lonkka pysyy pystyasennossa suoliluun kyhmyt ja häpyluu samassa linjassa, jos pystyy sen kontrolloimaan ylävarsikin pysyy linjassa ja ryhdissä ja kun lonkankoukistajat ja lonkan alue on rento ja vetreä se helpottaa alaraajojen asentoa ja rentoutta, varsinkin jos harrastaa esin salitreeniä kannattaa ehdottomasti panostaa venyttelyyn ettei esim lonkankoukistajat ala kiristää..

    SvaraRadera
    Svar
    1. jepp näin on, meillä oli kerran TDF-leirillä personal traineri opastamassa meitä ratsastajia ja hän sanoi että oikeastaan kouluratsastajat ei saisi juosta kun se kiristää lonkankoukistajia entistä enemmän ja jumittaa ne. MInähän rakastan juoksemista ja käyn lähes päivittäin 8km lenkillä joten ei ihme jos mulla on lonkankoukistajat menneet vähän jäykiksi, olen nyt myös yrittänyt venytellä niitä enemmän jos se auttaisi istuntaani!

      Radera
  3. Huippuihana postausaihe! Lisää vaan istuntapohdintoja! Oon itse ihan "istunta-asiafriikki". Aihe kiinnostaa todella paljon. Erityisesti kiva kuulla, mitä eroja huomaat heppojen reaktioissa ja liikkeissä, kun muutat jotain istunnassasi. Kiva kuulla, mitä tapahtuu nyt, kun lupaat olla puristamatta enää koskaan polvillasi ;D!!

    Kiva blogi sulla! Vastaat niin kivasti ja pitkämielisesti lukijoille kommenteissa, se on ihana juttu :D. Kiva myös lukea kokeneen ratsastajan arjesta ja kisakokemuksista. Onnea sulle ja hepoille kisoihin ja treeneihin!

    SvaraRadera
  4. Täytyy sanoa etta olen enemmän ja enemmän rucennut miettimään omaa istuntaani, kun huomaa kuinka suuri vaikutus sillä on miten hevonen liikkuu! Tänään tuntui että annoin hiltonin selälle enemmän tilaa liikkua kun en puristanut ja se rentoutui eri tavalla ja eteenpäinpyrkimystä tuli enemmän! Pitää ottaa videolle joku päivä olis kiva nähdä ero itsekkin, nyt täytyy vaan olla skarppina itse että en tosiaan sortu siihen puristamiseen taas ;)

    SvaraRadera
  5. Mä olen saanut suuria ahaa elämyksiä istuntaan pilateksen ja medhod putkiston kautta, tietoisuus omasta kehosta on lisääntynyt tosi paljon. Pilates on myös melko vaikeaa, jos sen haluaa aloittaa pätevän opettajan oppi joka ohjaa henkilökohtaisesti on tosi tärkeä, muuten sen se "juttu" menee helposti ohi. Ja onhan sitä ratsastus pilatestakin!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tätä meille nimenomaan suositeltiin, ratsastajille paras jumppa-muoto on pilates :) itse tykkään enemmän sellasista jumpista missä tulee kunnon hiki ja syke nousee, esim salilla käyn vaan spinningtunneilla jos ryhmä-ohjailuun meen, tämäkään ei tee hyvää mun istunnalle mutta minkäs voit :D

      Radera
    2. Suosittelen kokeilemaan sitä salitreenien ja jumppien lisäks! Ja ei oikeesti kandee mennä niihin kuntosalien "jumppa" pilateksiin, siellä varmaan tylsistyy. Mulle jo ihan 4 x pari tuntia peruskurssi toi isoja ahaa elämyksiä ja niitä oli hyvä siirtää myös hepan selkään!

      Radera
    3. Ai niin ja kyllähän mikä vaan peruskuntoa ja lihaskuntoa parantava liikunta periaatteessa tekee hyvää istunnalle, siis ennemmin tekee jtn kun jättää tekemättä :D, mutta lihashuoltoon on hyvä kiinnittää sitten entistä enemmän huomiota ettei tuu jumeja.
      Vielä tuosta pilateksesta piti sanoa että sitä ei oikein edes voi verrata perus salitreeniin tai esim just spinnigiin, kun se ei ensisijaisesti keskity pinnallisten lihasten harjoittamiseen vaan niiden syvien asentoa tukevien lihasten treenaamiseen ja pyrkimykseen löytää tasapaino.

      Minäkin olin monta vuotta asenteella että en mä nyt mihkään pilatekseen et varmaan tosi tylsää, mut sit kyllästyin katteleen erilaisia istuntavirheitä ja päätin alottaa, kävin pilateksen ja medhodputkiston perusteet ja en oo kyllä katunu, oli hyvä veto, sen jälkeen en oo kauheesti kerenny käymään missään pilates tunneilla, mutta aina välillä tulee mietittyä niitä itsenäisesti joko ratsastuksen lomassa tai muissa treeneissä, esim juostessa!:D

      Radera
  6. Sit oon huomannu huippu ratsastajienkin joukossa että fysioterapeuttien käyttö on tullut suosioon ihan paremman istunnan hakemiseen, katsoin kerran jtn ohjelmaa jossa mainitsemasi Dujardinkin oli fyssarilla. JA suomestakin jopa löytyy ratsasatjiin suuntautuneita fysioterapeutteja :)

    Tosi hyvä postauksen aihe!:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. niin joo onkin mä olen tainnut nähdä sen ohjelman myös :) täytyy ehkä kysellä mun salilla jos sielä olis joku hyvä fysioterapeutti joka voisi autta minua! Kiva että tykkäsit, voi olla että näitä tulee nyt enemmän kun innostuin korjaamaan istuntaani, pitää ehkä tehdä oikeen "istuntaremontti" talven aikana :P

      Radera
  7. Tosi hyvä postauksen aihe, istunnastahan se kaikki lähtee. Wendy Murdochin kurssilla silmäni avautuivat tällä aiheelle ja miten se vaikuttaa hevoseen. Hän painotti sitä, etteivät varpaat saa sojottaa ulospäin vaan suoraan eteenpäin, tämä kaikki kun vaikuttaa lonkan asentoon. Viime aikoina olen saanut parhaan avun istuntaani klassisen ratsastuksen istuntaa parantavista jumppaliikkeistä. Ne nimenomaan tähtäävät noiden lonkan alueen kireyksien poistamiseen ennen ratsastusta ja jösses mikä vaikutus niillä olikaan.

    SvaraRadera
  8. Kokeilin tuota istuntavinkkiäsi ja ero hevosen liikkeeseen ja olemukseen oli valtava!

    SvaraRadera
    Svar
    1. No niin hienoa :) aika helppo juttu korjata mutta muutos on todellakin huima! Täytyy vaan aina ajatella asiaa ettei taas rupea puristamaan :)

      Radera
  9. mulla on ollut (ja välillä edelleen..) ongelmaa siinä että alapohkeet heiluu kauheasti ravissa. Mutta juuri tuo että ajattelee reidet kevyesti satulaan eikä yritä pakottaa alapohkeita väkisin kiinni hevoseen, tuntuu auttavan. Joidenkin mielestä se tosin on ihan väärin, mutta olen hiomannut sen auttavan. Ja mukava että tuollainen korkean tason kouluratsastaja on myös havainnut tavan hyväksi :D

    SvaraRadera