Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

onsdag 19 september 2012

Ofrivillig vila

Mehän lähdetiin tosiaan mökille lauantai-iltana heti kisojen jälkeen, tarkoitus oli tulla kotiin maanantaina mutta iltapäivällä alkoi ihan järkyttävä myrsky että ei me kotiin päästy. Oltiin sitten tiistaihin asti mökillä joten hepat sai vähän ylimääräistä lomaa :) Eilen oli isoäitini 97-vuotis synttärit joten käytiin siellä iltapäivällä. 



Tallille pääsin vasta 19 jälkeen joten päätin ratsastaa Zebben ja juoksuttaa Hiltonin. Zebbe tuntui hyvältä, ei ollut ihan liian hullu vaikka oli ollut 2 vapaapäivää putkeen. Voi olla että teki sille ihan hyvää että jaksaa viikonlopun yli Tallinnassa! Hiltonin päätin juoksuttaa ensin vähän aikaa ja päästin sen sitten irti maneesiin. Se tykkäs ihan tosi paljon ja pukitteli ja pomppi vähän aikaa :) rauhottui aika nopeasti mutta sille tekee niin hyvää päästä vähä riehumaan välillä että se "herää".  Hiltonille ostin myös lauantaina Björndahleilta ihanan paksun Equiline-fleeceloimen, yritin ottaa pari kuvaa siitä mutta maneesi oli eilen jo niin pimeä että hirveen hyviä kuvia en saanut.
 Zebben FinToton loimi on ihan paras :P 

Tänään lähdemme illalla Zebben kanssa tuohon viereiselle ratsastuskoululle treenaamaan viikonlopun ohjelmia läpi, ja samalla koitetaan lastata Zebbe ja His Royalty M samaan autoon (kun me siis lähdemme Ninan kanssa yhteyskyydillä Eestiin), saa nähdä miten pojat suhtautuu siihen :) Hiltonin ratsastan sitten vaan kotona, perusjumppaa sillä on tosiaan tämä viikko vähän "lomaa".

2 kommentarer

  1. Mitkä kisat nämä tallinnan on?:-) jotkut kansalliset vai kansainväliset oikeen? Tsemppiä sinne!

    SvaraRadera
    Svar
    1. ne on ihan kansalliset vaan :) mutta esim Tiina Karkkolainen tulee sinne tuomaroimaan eli on varmaan aika tasokkaat kisat silti :) tärkeintä että pääsen harjoittelemaan vähän yrjön ratoja taas ennen talvitreeniä :)

      Radera