Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

måndag 17 augusti 2015

Harjun kisat: Lauantai

Vihdoin kotona, kahden viikon jälkeen. Tuntuu että olen ollut ikuisuuden poissa, kun olen ehtinyt olla ja tehdä niin paljon tässä ajassa :P

En melkeen tunnista mun hevosta enää! Upea Hilton! (C) Terhi Paavola


Lauantain Lähitapiolan Small Tourin viimeinen osakilpailu meni kyllä Hiltonin kohdalla paremmin kuin olisin IKINÄ uskaltanut toivoakaan! En edes alunperin ajatellut ottaa sitä mukaan Harjuun :P ja sitten kun päätin ottaa, pohdin pitkään pitäiskö mun startata sen kanssa lauantaina Va A, eikä Inter-küriä, onneksi päätin mennä sen kürin!

Olen koko kauden aikana sanonut että Hilton ei ole vielä ihan valmis Inter-tasolle, no nyt voin kyllä kertoa, että lauantaina se todisti että se kyllä nyt on tälle tasolle valmis! Tuo hevonen on aivan uskomaton, se ei ole kertaakaan onnistunut tekemään puhdasta Inter-ohjelmaa vielä, juuri sen takia koska on sille vaikeaa. Nyt kun pidin sen kanssa vähän paussia tämän tason ohjelmista, ja myös treeneissä olen keskittynyt enemmän PSG-juttuihin, niin yhäkkiä ne piruetit ja kakkoset loksahtivat kohdalleen :) Tämä on just tyypillistä Hiltonille, levossa se aina oppii parhaiten :D ja kyllä Nipsukin on hyvin hevosia treenannut kun olin poissa, suuri kiitos kuuluu tottakai myös hänelle!

Tässä nyt sitten meidän kür kokonaisuudessaan! Mitä pidätte musiikista? lukuunottamatta sitä että olin sitä edellä :P siinä yhdessä kohtaa kun lähden laukkalisäykseen tulee hiljainen kohta, sen voisi ottaa pois, niin sitten ehkä olisikin musiikki oikeassa kohdassa?



Nyt se sitten ensimmäistä kertaa esitti puhtaat piruetit, ja vielä tosi hyvät sellaiset (itse mokasin oikeassa piruetissa kun ratsastin liian aikasin ulos, mutta hevonen siis teki just niin kuin minä käskin) ja ihan superhyvät kakkoset, jotka jopa palkittiin numerolla 7.5!

Hilton teki myös todella hyvät sulut, lisäykset, no oikeastaan kaiken paitsi alku-ja lopputervehdykset :P Niitä pitää nyt kyllä harjoitella kotona tosi paljon, menee ihan turhaan pisteitä hukkaan kun se ei malta seistä paikallaan.

Alla olevat kuvat Auni Sergejeff:













Siinä radan aikana taputin Hiltonia aika paljon kun se suoritti niin hyvin, oli niin kivaa ratsastaa sillä kun se oikeasti yritti ja antoi kaikkensa. Itse tunsin että se raviohjelmaan vähän väsähti, mutta se ei tuossa videolla ehkä kuitenkaan näy, enemmän sellainen juttu mitä itse tunsin. Harmitti kyllä että oltiin musiikkia edellä, sitä pitää varmaan nyt pikkasen muokata vielä. Olin kyllä todella tyytyväinen kun tulin radalta pois, mutta kun avasin equipen ja näin tuloksen, en ollut uskoa silmiäni! Kahdelta tuomarilta irtosi 70% !!! Ihan uskomatonta! Toisaalta, kyllä Hilton olikin tosi hyvä, ja kaiken minkä se nyt teki oli 7 arvoista (lukuunottamatta alku-ja lopputervehdystä...) Oli myös tosi kiva että saatiin valkovenäläiseltä tuomarilta 7.5 kohdasta "Harmony between horse and rider". Se on aina se kohta mistä haluaa saada korkeat pisteet :)

Voi että, mitä tästäkin hevosesta vielä tulee?! Tämä kausi on ollut tämmöistä "harjoittelua", ja totuttelua isoimmille areenoille, mitä se tosiaankin tarvitsee. Perjantaina se oli ihan lukossa kun jännitti niin pahasti, mutt nopeasti se tottuu olosuhteisiin, lauantaina se olikin jo ihan kuin kotonaan, eikä nurmi enää ollut niin outoa :)

Allaolevat kuvat Matilda Makkonen :














Hiltonilla ei ehkä ole teknisesti ja laadullisesti kaikki ne edellytykset mitä haluaisi kouluhevoselta, mutta sillä on se HALU tehdä, ja se aina yrittää kaikkensa, ja se on kyllä vielä arvokkaampaa, sillä pääsee jo tosi pitkälle, mä arvostan tätä ominaisuutta nyt enemmän ja enemmän kun olen saanut kokea ja nähdä kuinka pitkälle se voi hevosen viedä.

Kuva: Terhi Paavola (huomaako että tuli ehkä silti vähän kiire lähtöjen välissä, Zebben otsapanta vinossa :P )


Zebbe onkin sitten juttu erikseen :P Olen ainakin nyt oivaltanut mikä tässä on ongelmana. Se on ollut TODELLA hyvä verkassa nyt, ja myös treeneissä ratsastaa. Nipsukin sanoi että se oli ollut hänen kanssaan tosi hyvä. Kun tulen radalla kiertämään aitojen sisäpuolelle ei ole vielä mitään ongelmaa.

Heti kun käännän keskihalkaisijalle aloittamaan ohjelmaa, ongelmat alkaa. Siinä se yrittää väkisin vetää kaulan suoraksi ja vahvaksi, se ennakoi ihan pirusti. Se osaa nämä PSG, Inter 1, ja kürin nyt niin hyvin ulkoa, että se menee sen takia pilalle kun se ennakoi, eli lähtee odottamaan ja silloin selkä jännittyy ja se joko heittäytyy sinne mihin ollaan menossa, tai muuten vaan haluaa mennä lujaa eteen eikä kuuntele mun pidätteitä.

Allaolevat kuvat Auni Sergejeff:







Lauantain kürissa sain tämän todistetuksi; kun lähdin oikeasta sulusta oikeaan piruettiin, se ennakoi sitä niin pahasti että vaan kaatuu oikealle, menettää tasapainon ja rikkoo ristilaukalle ja ties mitä. Päätin sitten muuttaa ohjelmaa siinä lopussa jotta saisin tehtyä sen oikean piruetin uudestaan, ja samalla testata että miten se reagoi ja tekee sen kun ei osaa ennakoida. Ohjelman lopussa tuun normaalisti lävistäjällä kakkoset toisen kerran, mutta ne onnistui hyvin jo ohjelman alussa niin käänsin vaan siitä lyhyeen lävistäjän, vaihdoin laukan vasemmasta oikealle ja tein oikean piruetin. NO PROBLEM. teki sen tosi hyvin, ei heittäytynyt tai tehnyt mitään outoa.. eli tässä hyvä todiste siitä että mun teoria oli oikeassa, se ennakoi ja osaa ohjelmat nyt niin hyvin ulkoa että sitä ei voi enää ratsastaa radalla.

Tähän on keksittävä nyt joku ratkaisu, mun pitäis melkeen käydä kisaamassa jotain ihan muita ohjelmia hetken, ja vaikka kotona mennä PSG ja Inter-ohjelmia niin että teen aina joka väliin jonkun toisen liikkeen ja sekoitan Zebbeä ettei se osaa odottaa mitä tulee seuraavaksi. Kuitenkin suuri helpotus että nyt tiedän mistä mättää! Onhan se outoa kun hevonen on ihan huippu verkassa ja muuten, mutta sitten se itse ohjelma ei nyt vaan yhtäkkiä toimi. Toki pitää myös katsoa peiliin ja miettiä mitä mä teen siellä toisin, tai tiedän että silloin kun Zebbe menee tuollaiseksi mä en uskalla siihen vaikuttaa, ja sehän vaan pahentaa asiaa. Eli nyt pitää molempien tässä muuttaa asioita jotta saadaan taas homma pelaamaan kisoissa :)

Noh kuitenkin onnistuttiin lauantain kürissä muuten tekemään ihan puhtaan radan ilman suurempia rikkeitä ja saatiin hyvä tulos aikaiseksi, 66.7% joka riitti neljänteen sijaan, tähän tulokseen olen tosi tyytyväinen kun tiedän että me pystytään niiiin paljon parempaan! Nyt näkyi koko radan läpi sitä pientä epäröintiä kun Zebbe ei ollut ihan "siinä" koko ajan.

Nyt vaan jatketaan treenejä, katsotaan mihin mennään seuraavaksi kisaamaan. Nyt ei kuitenkaan elokuussa enää lähdetä mihinkään. Tämän viikon mennään vähän kevyeemmin, palautellaan lihaksistoa ja pidetään vähän hauskaa ja unohdetaan vakavat treenit. Sitten ensi viikolla taas virkeänä jatketaan ja ruvetaan parantamaan meidän ongelmakohtia ;)


23 kommentarer

  1. Hilton on kyllä niin tyylikäs nurmella :)

    Tuo ennakointi on ihan hiivatin riivaavaa - en voi omallani ratsastaa rataa putkeen oikein koskaan muuten kuin kisoissa, joten teen siitä yleensä pätkiä ja esim. alkutervehdyslinjoja en tee kotona lainkaan, se vetelee ne muuten ihan miten sattuu kun muka tietää koska pysähdytään ja koska lähdetään ravaamaan.. rasittavaa palvelualttiutta!

    Jonkin verran olen itse saanut hevosen pakkaa sotkettua tekemällä radalla miniavoa tai ottamalla asetuksen hetkeksi vastasuuntaan sellaisissa paikoissa kuin tuomari ei näe. Näin hevonen ei ehdikään niin miettiä omiaan vaan joutuu kuuntelemaan kuskia - ainakin teoriassa ;P

    SvaraRadera
    Svar
    1. joo, tuo vihreä väri sopii hyvin sen taustaksi ;) se on kyllä ärsyttävää joo, mutta hyvä että nyt oivalsin mistä tämä kireisyys radalla johtuu :P kiitos tuosta vinkistä, totakin voisi kokeilla, mä olen kyllä itse mennyt sitten niin "lukkoon" kun zebbe menee kovaksi että en oikeen uskalla tehdä yhtään mitään koska tuntuu että jos teen jotain poikkeavaa niin se vaan yrittää protestoida entistä enemmän, kun sehän tietää mitä ollaan tekemässä niin mä en saa puuttua asiaan :D

      Radera
  2. Saan itse kommenttia että hevoseni on automaatti ja osaa ohjelmat ulkoa. Näin ei kyllä ole todellakaan, sen kanssa saa tehdä töitä. Kaverin kanssa vitsaillaan että aina ennen suoritusta sanon hevoselle että mikä luokka mennään ja se osaa mennä sen ja itse vaan istun kyydissä :) mutta siis upea upea hilton ja ärsyttävää että zebbe ennakoi!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Heh, no sehän on hyvä jos se näyttää niin hyvältä ;) mutta joo, ennakointi on paha :/ ja kiitos, kyllä nyt saa olla hiltsusta tosi ylpeä :)

      Radera
  3. upeita kuvia, mutta mua harmittaa kun suurin osa on vinossa. Kuvaajille sen verran terveisiä, että suoristakaa kuvat ennenkuin annatte ne eteenpäin, näyttää hölmöltä kun hevonen menee ylä´tai alamäkeen kuvan ollessa ihan vino.

    SvaraRadera
  4. Wau! Superhieno Hilton! Onnea sijoituksesta. :)

    SvaraRadera
  5. Wau! Sulla on upeat hevoset!
    Hienoa, että kiität hevosta radan aikanakin eikä vasta pelkästään radan jälkeen:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :) joo se on mielestäni tosi tärkeää tehdä, jos hevonen oikeesti suorittaa hyvin radalla, tai myös jos se jännittää. Meillä on Hiltonin kanssa "uus juttu", mitä pitää tehdä ennen kun aloitetaan suoritus, mä aina pysäytän sen ja taputan paljon ja juttelen sille, niin se toivon mukaan siitä vähän rentoutuis :)

      Radera
  6. Hilton on mennyt zebben ohi! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ainakin tällä kertaa meni :) onneks mulla on nyt kaks huippuheppaa tällä tasolla, jotka molemmat voi suorittaa tosi hyvin jos on hyvä päivä :)

      Radera
    2. Tuntuu että pidät edelleen zebbeä (ja toki saat pitääkin) ykköshevosena, vaikka tää kesä on ollut selvästi hiltonin ja se on näyttänyt mihin yhdessä pystytte :)

      Radera
    3. Hilton on todellakin noussut tälle tasolle paljon paremmin kuin olisin ikinä voinut toivoakaan, se on ihan selvää :) Zebbe nyt ei ole mikään helppo hevonen, ja ehkä sen takia mä niin takerrun siihen, koska sitten ne onnistumiset sen kanssa ovat jotain sanoin kuvaamatonta, juuri siksi, koska ne ei todellakaan tule sieltä helposti :P

      Radera
  7. Sophia Onnea paljon. Upeata etenemistä. Sinulla on kertakaikkisesti mahtavat hevoset. Blogisi on ihana. On ihanaa lukea kun kiität hevosiasi ja sinusta huokuu oikein rakkaus ja välittäminen hevosiisi. Ei ole ihme että hevosesi suorittavat hyvin kun ovat niin hyvinpidettyjä ja kiitosta saaneita. Tsemppiä tuleviin koitoksiin!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voi kiitos hurjasti sun kommentistasi, tämä lämmitti todella paljon :)

      Radera
  8. Hilton on aivan upean näköinen! Vaikka se ei olekaan samalla tasolla kun esim gp hevoset niin se on kyllä niin näyttävä :) juuri em kisoja katsellessa huomasi kuinka joidenkin suoritukset näyttää tosi varman päälle tehdyiltä ja hevoset ei näytä parhaimpaansa, mutta hilton kyllä selvästi esittää kaiken mitä osaa. Onnea teille! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos paljon :) Hilton kyllä niin yrittää aina <3

      Radera
  9. Hilton on niin upea! Kür oli melko kiva, välillä huomasi liian hyvin että olette musiikin edellä ja laukkasulkujen jälkeen oleva hiljainen kohta oli tosiaan hämmentävä, se pois? Radassa säilyi kokoajan mielenkiinto yllä ja se ei ollut"ennalta-arvattava". Ihana kuulla, että jaksat tsempata Hiltonia radalla, se on aivan mahtavan näköinen hevonen!
    Onnea sijoituksesta ja tsempit jatkoon! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihanaa saada vähän palautetta küristäja musiikista :) olen samaa mieltä, se hiljainen kohta pitää leikata pois :) ja kiitos paljon!

      Radera
  10. Mitkä kankisuitset sinulla on molemmilla pojilla? Ja millaiset kanki- ja bridongkuolaimet?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Otto Schumacherin kankisuitset molemmilla, kolmipalabridong molemmilla, zebbellä sprengerin HO kanki, hiltonilla joku halpis br:n peruskanki misdä leveä matala kielentila :)

      Radera
  11. Hilton on kaunis hevonen, kaunista ratsastusta. Nautin oikein videon katsomisesta ja siitä miten kiitit sitä erityisesti vaihtojen jälkeen hyvästä työstä. Onnea saavutuksita ja onnea tuleviin koitoksiin! :)

    SvaraRadera