Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

torsdag 24 september 2015

Syyslomailua ja lippuarvonta HIHS:iin!



Me nautiskellaan heppojen kanssa kunnon syyslomailusta. Tiistaina käytiin Animagin klinikalla tekemässä rutiinitarkastukset(taivutuskokeet, ja yleinen terveystarkastus) ja ottamassa rtg-kuvia hevosista. Kaikki meni hyvin, ainut "löydös" oli Hiltonin oikea takanen, jossa oli lievä tulehdus, varmaankin kovasta työstä. Tämä selittää sen "huojumisen" parissa viimeisessä kisassa, onneksi siihenkin nyt löytyi syy ja saadaan se hoidettua. Olin odottanut ehkä vähän enemmänkin rasitusta takaosaan kun se on niin nopeasti kehittynyt tässä viimeisen vuoden aikana mutta onneksi ei muuta ollut ja muuten oli oikeen priimassa kunnossa.

Zebben kanssa voidaan jatkaa normaalia treeniä, kuitenkin ajattelin sillekin nyt pitää vielä parisen viikkoa vähän lepposampaa, eli ei mitään kovia treenejä ja kokoamisia vielä hetkeen, sama juttu Hiltonin kanssa.

Tekee hyvää hevosen mielelle ja kropalle pitää kunnon tauko, sitten työnteko maistuu taas paremmalta kun on hetken saanut tehdä muuta :) ajattelin Zebben kanssa osallistua estekisoihin 4.10, kun sain First Class Horsen kautta sellaisen haasteen, eli niitä kohti pitäis nyt treenata :D



Lopuksi vielä Helsinki International Horse Show:n lippuarvonta! Eli nyt teillä lukijoilla olisi mahdollisuus voittaa kaksi lippua perjantain iltanäytökseen. Osallistutte kommentoimalla tähän postaukseen s-posti-osoitteenne ja kertomalla, miksi juuri teidän pitäisi liput voittaa! Arvontaan voitte osallistua sunnuntaihin 27.9 klo 23.59 mennessä! Onnea arvontaan! Voittajan julkaisen täällä maanantaina ja häneen otetaan myös yhteyttä s-postitse.

106 kommentarer

  1. Hoppas på att vinna eftersom man alltid får ny inspiration till ridningen av att få titta på alla duktiga ekipage på så här stora tävlingar!

    sofia.mitts@gmail.com

    SvaraRadera
  2. Haluaisin voittaa liput perjantaille, sillä itselläni ei ollut varaa kuin sunnuntain lippuun ja haluaisin viedä jonkun kanssani HIHSiin. Nuo perjantailiput mahdollistaisivat asian c:
    lehtimaki.emilia@gmail.com

    SvaraRadera
  3. Horse Showssa olen käynyt useita vuosia pienestä pitäen, tapahtuma on ollut yksi vuoden kohokohdista. Hiekka ja hevosen tuoksu, pieni jännittys vatsanpohjassa astuessaan expo-alueelle odottaen mitä yllätyksiä löytyykään. Tapahtuma on ainutlaatuinen kokoontuminen hevosystävien kesken ja lupa puhua tästä harrastuksesta päivän aikana luvattoman paljon.

    Nyt ensimmäistä kertaa olen hevosenomistaja, haave jota odotettu yli 20 vuotta. Haluaisin kokea Horse Shown "hevosen omistajan silmin", mitä uutta tapahtuma tuo tullessaan saatika ensimmäistä kertaa katsoa Expon-tarjontaa tältä kantilta. Liput ovat kuitenkin tänä vuonna entistä kalliimpia eikä talous- tai periaate anna periksi maksaa 85e näytöksestä.

    johanna0jamsen@gmail.com

    SvaraRadera
  4. Liput tulisivat tarpeeseen kun vihkisin uuden uutukaisen avomieheni hevosurheilun saloihin. Suunitelma on edetä hitaasti kohti 24/7 käytössä olevaa kuljettaja/groomi/huoltajaa, joka saa niin hevosen kuin ratsastajankin tyyntymään minuutissa :)

    SvaraRadera
  5. Osallistun arvontaan! Koskaan aikaisemmin en ole HIHSissä käynyt, joten siksi olisi mukava voittaa liput. Ensimmäistä kertaa tulisi sitten lähdettyä sinne! :) anna-katariina@hotmail.fi

    SvaraRadera
  6. suvi-99@hotmail.fi
    Minun mielestä minun pitäisi voittaa liput, koska haluan nähdä hyvää ratsastusta ja kokea hihs:n joka vuotisen hyvän fiiliksen :)

    SvaraRadera
  7. Haluaisin kovasti päästä HIHSiin, koska viime kerrasta on jo hurahtanut parisen vuotta. Haluaisin päästä katsomaan hienoja ratsastajia ja kenties oppia heiltä jotain. Tietenkin shoppailemaankin olisi kiva päästä ja blogiin saisin hyvää tekstiä tapahtumasta. Ja pitäähän sitä välillä päästä pääkaupunkiseudulle, terv länsirannikolla asusteleva! (:
    Peta.98@hotmail.com

    SvaraRadera
  8. No tähän arvontaan on pakko osallistua :) Olin viime vuonna ensi kertaa HIHS:ssä ja tapahtuma jäi mielettömänä kokemuksena mieleen. Vitsillä heitimme tallikaverin kanssa, että ensi vuonna sitten oma heppa kvaalataan HIHS:n, joten pitäähän se mennä katsomaan minne ollaan tulossa! ;)

    SvaraRadera
  9. En ole eläissäni ollut paikalla HIHSissä lippujen suolaisen hinnan vuoksi mutta seurannut tapahtumaa sitäkin innokkaammin penkkiurheilijana. Olisi siistiä nähdä vihdoin kisoja livenä!

    SvaraRadera
  10. Olen innokas kilparatsastuksen ystävä ja seuraan kaikki arvokilpailut TV:n välityksellä sekä kierrän ahkerasti Etelä-Suomen alueella katsomassa sekä koulu- että estekisoja. Tänä vuonna rahat ovat kuluneet hevosen jatkuvan sairastelun myötä eläinlääkärikuluihin ja motivaatio on ollut koetuksella oman harrastamisenkin kanssa, joten saisin kaipaamaani inspiraatiota seuraamalla kansainvälistä huippuratsastusta lähietäisyydeltä.
    lap.lehtinen@gmail.com

    SvaraRadera
  11. Minun pitäisi voittaa liput HIHSiin, koska tällä hetkellä hevosen vatsahaava-sairastelu ja sen lääkitseminen on vienyt kukkarostani kaiken ylimääräisen rahan niin ettei mulla ollut tänä vuonna varaa ostaa lippuja sinne vaikka kovasti niin olin alunperin suunnitellut. En ole yli viiteen vuoteen käynyt HIHSissä, lapsena pääsin sinne melkein joka vuosi, niin olisi ollut ihanaa päästä pitkästä aikaa verestämään lapsuudenmuistoja :) kennelemmetfox@gmail.com

    SvaraRadera
  12. haluisin päästä HIHSiin tänäkin vuonna mutta nyt on niin paljon menoja ettei taida varaa olla sekä haluaisin päästä kaverini kanssa sinne :)
    oona.loimulahti@gmail.com

    SvaraRadera
  13. Olen harrastanut hevosia koko ikäni, ja oma hevonenkin ollut jo 13 vuotta, mutta en ole koskaan päässyt vielä Horse Show'hun! Reissu on aina peruuntunut työvuorojen, matkaseuran puuttumisen tai sairastumisen takia. Villeissä unelmissa olisi tänä vuonna lähteä katsomaan GP näytöksiä. :)

    Jenni.naukkarinen@hotmail.com

    SvaraRadera
  14. janita.rantala@gmail.com

    Haluaisin voittaa lippupaketin, jotta pääsisin hyvän kaverini kanssa nautiskelemaan suomalaisen hevosurheilun huipputapahtumasta ja sen upeasta tunnelmasta ostos- ja ruokamahdollisuuksia unohtamatta! Tulisi olemaan huikea päivä huikeassa seurassa (:

    SvaraRadera
  15. Haluaisin voittaa liput HIHS:iin, koska se on tapahtuma, jota hevosihminen ei yksinkertaisesti voi jättää väliin. Areenalla vallitsee ainutlaatuinen tunnelma ja yhteenkuuluvuuden tunne yleisössä. On mieletöntä kannaustaa suomalaisia kv-luokissa ja nähdä maailman huiput, jotka tulevat tänne asti. Tapahtuman kruunaa Håckuksen juonto enkä tiedä olisiko HIHS sama, jos sitä ei olisi!

    elsi.norhio@gmail.com

    SvaraRadera
  16. Haluaisin päästä hihsiin, koska olen odottanut tätä tapahtumaa pitkään, ja tällähetkellä on juuri ja juuri siinä että pääsisinkö ollenkaan lippujen kalleuden takia. Ja kaverini jonka ottaisin mukaan, ei pääse mukaan ilman ihmettä. Hihsiin pääsin viime vuonna mukaan fanilipulla mutta siihen olen yläikäinen.. Muutenkin paikan päällä on niin paljon katseltavaa!
    aliina.halme@gmail.com

    SvaraRadera
  17. Haluaisin päästä hihsiin, koska olen odottanut tätä tapahtumaa pitkään, ja tällähetkellä on juuri ja juuri siinä että pääsisinkö ollenkaan lippujen kalleuden takia. Ja kaverini jonka ottaisin mukaan, ei pääse mukaan ilman ihmettä. Hihsiin pääsin viime vuonna mukaan fanilipulla mutta siihen olen yläikäinen.. Muutenkin paikan päällä on niin paljon katseltavaa!
    aliina.halme@gmail.com

    SvaraRadera
  18. Olen ollut usemman kuukauden ilman hevosia, koska vaihdoin paikkakuntaa pääkaupunkiseudulle enkä ole vieläkään löytänyt uutta vuokrahevosta etsinnöistä huolimatta ja opiskelijana tuo rahatilanne rajoittaa muutenkin hevosharrastusta. Siksi toivoisinkin mahdollisuutta päästä edes HIHS:n kokemaan hevostelun tunnelmaa pitkästä aikaa.

    eerika.silmonen@gmail.com

    SvaraRadera
  19. Tahtoisin voittaa liput, koska yrittäjänä epävarmoilla kuukausituloilla on vaikea irrottaa kolminumeroisia summia kisojen katsomista varten. Ottaisin mukaan uuden ystäväni, joka on tuhlannut kaikki rahansa heppatarvikkeisiin - pitäähän hänenkin päästä expoon ihmettelemään:D

    Hansikas@luukku.com

    SvaraRadera
  20. Haluaisin voittaa liput, koska en ole koskaan ollut HIHSissä ja olisi kiva päästä käymään :) suvikorpela99@gmail.com

    SvaraRadera
  21. Koko ikäni hevosia harrastaneena, kaksikin omistaneena sekä tallityötä ammatikseni tekevänä en kertaakaan ole päässyt HIHSiin.. Mukaan lähtisi mies sekä tytär viettämään mukavaa päivää, pääsisi täältä maalta ihmisten ilmoille joskus =)
    noutajakoirat@gmail.com

    SvaraRadera
  22. Hevosen sairastellessa toiveena yksi huoleton hevostapahtuma (jossa pääsisi myös shoppailemaan) :-) laura.a.paaskynen@gmail.com

    SvaraRadera
  23. Jag anser att en bra tränare är guld värd. Så som tack för super träningar skulle jag vilja bjuda min underbara och duktiga tränare/mentor/vän på en HIHS-kväll. 😊

    spalmu@hotmail.com

    SvaraRadera
  24. susanna-2@hotmail.com
    Viime vuonna kävin ensimmäisen kerran HIHS:issä ja tykästyin todella paljon tapahtumaan! Hienoja hevosia, hyvää ratsastusta ja erinomainen tunnelma, niistä olisi kiva päästä myös tänä vuonna nauttimaan. Ja tietysti hypistelemään kaikkia ihania tuotteita Expoon! Opiskelijana ja oman hevosen omistavana ei jää paljon ylimääräistä rahaa, joten valitettavasti lippujen osto HIHS:iin ei tänä vuonna ole mahdollista.
    Olen erittäin motivoitunut ratsastukseen, mutta koska resulssit ovat rajalliset, olisi hienoa päästä oppimaan uutta katsomalla hyvää ratsastusta.

    SvaraRadera
  25. Haluaisin yllättää kaverini viemällä hänet HIHS:iin! :)
    s.kurvi98@gmail.com

    -Suvi :)

    SvaraRadera
  26. Heips! Haluaisin liput, koska itsellä ei ole vara niitä ostaa ja olisi kiva päästä jo perjantaina sinne katsomaan :)

    maiteliini@gmail.com

    SvaraRadera
  27. Pitkästä aikaa olisi mukava käydä HIHSiä katsomassa, muutaman vuoden tauon jälkeen. Olisi myös ihanaa saada hyvä ystävä mukaan :)

    liisatiitola@gmail.com

    SvaraRadera
  28. En ole koskaan ollut HIHS:ssä, juuri tuon korkean hinnan takia. Olisin mukava päästä köyhänä opiskelijana katsomaan hienoja hevosia! :)

    wikberg.jenny@gmail.com

    SvaraRadera
  29. Haluaisin voittaa liput HIHS:iin, sillä niin hienoa tapahtumaa pääsee harvoin seuraamaan. Olisi upeaa päästä katselemaan omia esikuvia ja nauttimaan hevosurheilusta parhaimmillaan! :)
    emmaamandatuuli@gmail.com

    SvaraRadera
  30. Miun pitäisi kovast paljon voittaa siks ko mulla on synttärit hihs-viikolla ja hihsistä on tullut jo 20 vuoden aikana perinne paikka viettää synttäreitä. Usein oon saanut liput lahjaksi paremmalta puoliskolta tai joltakulta muulta mutta nyt on perheen rahatilanne sen verran kehno etten edes kehtaisi moista rakkaaltani pyytää eikä itsellänikään oikein ole rahaa lippuihin. Olisi kiva viedä hevosista minun kauttani innostunut kultani jälleen hihsiin kun viime vuonnakin siitä hirmusti tykkäsi :)

    paitoivonen@gmail.com

    SvaraRadera
  31. Viime vuoden HIHS jäi keuhkokuumeen takia väliin :(

    Tältä vuodelta puuttuu vielä liput.

    Maria.aalto(a)elisanet.fi

    SvaraRadera
  32. Ikinä en ole päässyt Horse Show'ssa käymään. Vihdoin olisi mahdollisuus tulla Lapista asti, kera hepoista innostuneen pikkusiskon joka asuu siellä Etelässä. Olisi laatuaikaa parhaimmillaan molempien lempilajin parissa samalla yhteistä aikaa viettäen! (Välimatkaa lähemmäs tuhat km ja ei olla edes nähty yli vuoteen) peukut pystyssä täällä :) T. krista.maikkunen@gmail.com

    SvaraRadera
  33. Den här kommentaren har tagits bort av skribenten.

    SvaraRadera
  34. HIHSiä en ole koskaan päässyt katsomaan joten olisi joskus hienoa päästä! emma.merivuori@hotmail.com

    SvaraRadera
  35. Haluaisin voittaa liput, koska en ole koskaan käynyt HIHS:ssä ja kerrankin on mahdollisuus päästä Horse Show'n,kun olen siinä viikonloppuna Suomessa. HIHS:ssä tutustutaan uusiin ihmisiin,viedään aikaa hyvässä ilmapiirissä kavereiden kanssa.Kiitos!
    polina120708@gmail.com

    SvaraRadera
  36. Hevoset ovat kantaneet minua läpi elämäni vaikeuksien, hevosurheilu on Urheilua isolla Uulla, HIHS on upea tapahtuma, johon olen päässyt vain kahdesti katsomaan:)
    jennipaatalo@gmail.com

    SvaraRadera
  37. Opiskelijana ei oo ollu mahdollisuutta moneen vuoteen ostaa lippuja, mutta hirveessä heppakuumeessa olisi ihanaa päästä katsomaan kunnon ratsastusta :)
    Isabella.karvinen@gmail.com

    SvaraRadera
  38. No ihan rehellisesti, lähdettäis miehen kanssa humputtelemaan.
    Vähän parisuhdelaatuaikaa, hienoja hevosia ja hyvää pöhinää. Kelpais!
    mariaveevouti@gmail.com

    SvaraRadera
  39. Liput tulisivat tarpeeseen, sillä haluaisin ottaa äitini mukaan HIHS:iin, jotta hän pääsisi ottamaan pienen irtioton arjesta. Tällä hetkellä se tekisi hyvää kummallekin.

    tikka.linnea@live.fi

    SvaraRadera
  40. Olen käynyt HIHS:issä kerran muutama vuosi sitten ja se oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista kokemuksista! Olisi ihan mahtavaa päästä uudestaan kaverin kanssa ihastelemaan hienoja hevosia ja nauttimaan kisojen tuomasta jännityksestä, mutta siihen ei ole mahdollisuutta ellei sattuisi lippuja jostain saamaan. Tällaisella köyhällä hevosharrastajalla kun ei ole varaa kalliisiin lippuihin :/

    e.ssiii@hotmail.com

    SvaraRadera
  41. En ole ikinä päässyt HIHSiin ainaisen raha pulan takia ja en ole ikinä käynyt joten olisi kiva kokemus. Mukaan lähtisi serkkuni Josefiina

    noora.paakki86(at)gmail.com

    SvaraRadera
  42. Haluaisin viedä 3vuotiaan tyttäreni Hihsiin, hän on todellinen heppatyttö! :) päivä olisi todellinen äiti-tytärpäivä jota me kummatkin kaipaisimme, pikkuveljen synnyttyä muutama kuukausi sitten on nämä äiti-tytärpäivät heppojen parissa jääneet todella vähälle, nyt olisi aika korjata sekin!

    Niina.Paavola@estimate.fi

    SvaraRadera
  43. Olisi kiva voittaa liput, sillä en ole koskaan kyseisissä kisoissa käynyt. Valitettavasti liput ovat olleet liian kalliit, olen sitten ennemmin sen rahan käyttänyt omiin valmennuksiin :) uskon että tunnelma olisi vielä hieman huikeampi kuin esim finnderbyissä kun kerran kisataan hallissa. Olisi mahtavaa päästä seuraamaan huippuratsukoita hallitunnelmissa!
    lissuellialli@gmail.com

    SvaraRadera
  44. kaisa.hiltunen@hotmail.fi
    Monta vuotta on pitänyt lähteä, mutta aina se on jäänyt... Jos liput saisi niin sitten olisi pakko lähteä!

    SvaraRadera
  45. Olen kolmekymppinen, koko ikäni hevosia harrastanut ja omistanut enkä ole KOSKAAN käynyt horse showssa. Nyt pienen pojan äitinä, työpaikan vaihdos stressin, hiekkaähkyjen ja korvatulehdusten välissä tekisi pieni irtiotto arjesta IHMEITÄ mutta satulan vaihtojen ja klinikkalaskujen jälkeen ei vain kukkaro anna periksi 😕
    annika.vilkko@gmail.com

    SvaraRadera
  46. Olen kolmekymppinen, koko ikäni hevosia harrastanut ja omistanut enkä ole KOSKAAN käynyt horse showssa. Nyt pienen pojan äitinä, työpaikan vaihdos stressin, hiekkaähkyjen ja korvatulehdusten välissä tekisi pieni irtiotto arjesta IHMEITÄ mutta satulan vaihtojen ja klinikkalaskujen jälkeen ei vain kukkaro anna periksi 😕
    annika.vilkko@gmail.com

    SvaraRadera
  47. Olen kolmekymppinen, koko ikäni hevosia harrastanut ja omistanut enkä ole KOSKAAN käynyt horse showssa. Nyt pienen pojan äitinä, työpaikan vaihdos stressin, hiekkaähkyjen ja korvatulehdusten välissä tekisi pieni irtiotto arjesta IHMEITÄ mutta satulan vaihtojen ja klinikkalaskujen jälkeen ei vain kukkaro anna periksi 😕
    annika.vilkko@gmail.com

    SvaraRadera
  48. Parhaan ystäväni äiti on vakavasti sairas. Haluaisin antaa ystävälleni, kahden pienen lapsen äidille, irtioton arjesta ja jotain aivan muuta mietittävää edes yhdeksi illaksi mutta koska olen itse köyhä opiskelija ja neljän lapsen äiti, ei HIHS:retkestä ystäväni kanssa tarvi haaveilla villeimmissä päiväunissakaan. Jospa tämän yhden ainoan kerran onni potkaisisi ja saisin tuottaa erityistä iloa ystäväni mustaakin mustempaan syksyyn....
    hpaelli(@)gmail.com

    SvaraRadera
  49. Just sopivasti sattuisi olemaan tuolloin lomaa :) skenejulkkis@suomi24.fi

    SvaraRadera
  50. Tyttäreni on innokas heppatyttö ja ollut sitä koko ikänsä. Ikää tosin pelkät viisi vuotta. Kaipa se on periytynyt jo istukan kautta. ;) Hän haluaisi kovasti päästä katsomaan isoja heppoja Horse Showhun.

    prippis@gmail.com

    SvaraRadera
  51. Haluaisin voittaa liput hihsiin koska nyt juuri ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa lippuja itse. Olisi aivan mahtavaa taas nähdä ja tuntea se fiilis mikä hihsissä on, edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi aikaa. raivio.heidi(at)gmail.com

    SvaraRadera
  52. Hevosen loukkaantuminen ja eläinlääkärikulut aiheuttivat suuren loven lompakkoon, joten olisi kiva päästä rentoutumaan vähän eri maisemiin täältä pohjoisesta, jos voittaisin liput :) ulla.ruottinen@gmail.com

    SvaraRadera
  53. Olisko muuta tapaa osallistua kuin laittaa oma sähköposti kaiken kansan nähtäville? Jos vaikka copy-pasteet voittaneen tarinan, jossa nimi yms. mukana niin voisi laittaa sitten sulle s-postiin oman osoitteen? Tai jokun muu tapa? Nykyään kun ei voi koskaan olla tarpeeksi varovainen tietojensa jakamisen kanssa.

    SvaraRadera
  54. Olisi ihana voittaa lippupaketti ja päästä kaverin kanssa katsomaan huippuratsastusta läheltä ja tapaamaan muita heppahulluja! Vuokrahevoseni on juuri nyt ratsastuskiellossa ja olisi mahtava löytää exposta ja asiantuntijoilta myös ideoita siihen minkälaista puuhaa hevosen kanssa voisi keksiä mielenvirkistykseksi 😊

    Tuuli
    socker19@hotmail.com

    SvaraRadera
  55. Koko iän hevosia harrastanut ja omat aina olleet kotona muttei ikinä ole ollut mahdollisuutta lähteä rahanpuutteem vuoksi Helsinkiin katsomaan horze showta mutta kiinnostus olisi kova!:) camilla.rautiainen@live.fi

    SvaraRadera
  56. Yksin kertaisesti siksi haluaisin voittaa, koska työttömällä ei rahaa tämmöisiin tapahtumiin löydy ja hepparakkaus on niin suurta, että olisi ihan taivaallista päästä ensimmäistä kertaa tälläiseen isoon tapahtumaan! Sokerina pohjalle saisin vielä ystävän mukaan. :)
    riikka.k_95@luukku.com

    SvaraRadera
  57. Tahtoisin voittaa liput mulle ja mun parhaalle ystävälle jonka kanssa me nähdään harvoin mutta skypetetään joka päivä. Olin joskus vuosia sitten ostanut vaivalla keräämilläni rahoilla lipun lauantain-näytökseen mutta kun oli aika etsiä lippu ja miettiä lähtöä niin kas, sitä ei löytynyt mistään. Joten lähtemättähän se jäi. Olin laittanut lipun omasta mielestäni "hyvään talteen" jonkin muistilehtiön sisälle josta sen löysin 10 kuukauden päästä. Ärsyttikö? Ehkä vähän. Sen jälkeen ei ole tullut edes yritettyä lähtöä - kuitenkin hukkaisin lipun. Taas. Ehkä tällä kerralla olisi enemmän onnea matkassa jos liimaisin lipun otsaani noin viikko ennen lähtöä?
    pantteriponi@luukku.com

    SvaraRadera
  58. Koska yksi parhaista ystävistäni on kokenut paljon vastoinkäymisiä tämän vuoden aikana, ja hevoset ovat yksi asia jotka ovat saaneet hänet jaksamaan eikä antamaan periksi...olisi kiva yllättää hänet viemällä hänet näytökseen =)

    sportmalena@hotmail.com

    SvaraRadera
  59. "Allways a bridesmade - never a bride" :D Ylpeä kisahoitaja vuosikymmenien takaa <3 HIHS:sissä ihana tunnelma, sinne pitää päästä! maripyykkonen@hotmail.com

    SvaraRadera
  60. Haluaisin voittaa nuo liput ensinnäkin sen takia että Horse Show on koko syksyn koho kohta joka tuo piristystä ankeaan lokakuuhun. Sinne on siis pakko päästä! Antaisin toisen lipun tärkeälle ystävälleni joka asuu niin kaukana että näämme toisiamme todella harvoin. Olisi ihanaa viettää siis perjantai iltaa hänen kanssa hevosten keskellä. :) <3
    varpu.virmavirta@gmail.com

    SvaraRadera
  61. Haluaisin liput, koska en ole koskaan päässyt katsomaan niin isoja kisoja ja olen aina halunnut. HIHS:ssa on niin hyviä ratsastajia ja hevosia ja katsoisin sieltä niin paljon vinkkejä omaan ratsastukseeni.
    Sähkäri: kapuwinston@gmail.com

    SvaraRadera
  62. Olisi vallan mukavaa päästä HIHSiin 7 vuoden tauon jälkeen katsomaan tasokasta ratsastusta. Pienen pojan äitinä, 260,40€/kk kodinhoitotuella ei valitettavasti näitä lippuja ostella. Mukaan lähtisi ystäväni, joka myös toiminut lapsenvahtina, näin saisin hänelle korvattua apuaan ja tarjottua mukavan reissun.
    minttu_k@hotmail.com

    SvaraRadera
  63. Haluan liput perjantai-illalle. Viime vuonna kyseisessä näytöksessä oli loistava tunnelma ja haluan kokea sen. tarina1@luukku.com

    SvaraRadera
  64. Olisi enemmän kuin kiva päästä uudelleen hihssiin, kerran olen käynyt ja nyt olisi mahdollisuus nähdä kilpailua uusissa puitteissa kaverin kera! :)

    ia.ro@hotmail.com

    SvaraRadera
  65. Hei. Minulla on kolme ihanaa poikaa ja joudun oikeudessa taistelemaan jotta saisin heidät luokseni asumaan. Olen näiden useiden vuosien ajan joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa ja äitinä tuntemaan eron tuskaa ja ahdistusta kun pojat ovat muualla. Nautin hevosen seurasta, siitä ihanasta tunteesta kun istun niin uljaan eläimen selässä, tunnen sen voiman ja herkkyyden, matkaan läpi pitkän syksyisen maastotien ihan rauhassa vailla kiirettä....murheet unohtuu hetkeksi ja olen siinä läsnä, turvassa ilman tunnetta että sinua loukataan. Olen ollut HIHS:sa kerran ja silloin näin kun Kyra ja Matador loistivat kentällä ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton. Olisi mukava pitää sunnuntai päivä seuraten hevosrakkaiden ihmisten puuhia ja katsoa upeita hevosia ja tasokasta kilpailua ja seurata mahtavaa kilpailuhenkeä joka siellä on.
    rhelasranta@gmail.com <3

    SvaraRadera
  66. Itse olen käynyt ainoastaan torstaina hihsissä, joten olisi hienoa päästä katsomaan perjantain näytös.
    Hevosen omistajana tottakai, hihsistä löytyisi varmasti paljon tarpeellista ostettavaa. :)

    lotta.honkanen@outlook.com

    SvaraRadera
  67. Haluaisin kovasti saada liput näytökseen, koska vihdoinkin yksi pienen ponitytön unelma täyttyisi (pääsisi juhlimaan 15-vuotis synttäreitä katsomalla huippuratsastajien menoa samassa paikassa)! ❤ Oon monena vuonna yrittänyt päästä sinne, mutta aina on tullut jokin este. Jos rahaa tai aikaa ei ole ollut, niin sitten on kyyditsiä tai itse ollut kipeänä. Olisi kyllä aivan älyttömän hienoa päästä vihdoinkin paikalle! Niiin paljon hienoja hevosia, taitavia ratsastajia, hevosihmisiä ja "shoppailu paikkoja".
    Unelmat.❤

    vilma.viertorinne@gmail.com

    P.S: Toivottavasti tää ei tullu monesti, koska mun kännykkä temppuilee tän kirjautumis jutun/ googlen kanssa

    SvaraRadera
  68. Ystäväni kanssa ollaan jo pari vuotta suunniteltu Horse Showhun menoa mutta epäonneksemme emme ole vielä kertakaan päässeet. Joko hevosemme on tulleet kipeiksi tai työt estäneet. Tänä vuonna myös on ollut suunnittelua ilmassa ja olisi ihanaa viimeinkin päästä katsomaan miltä meno sielä näyttää. :) saara.hyppanen@suomi24.fi

    SvaraRadera
  69. Haluaisin liput, sillä meillä on ollut jo kauan aikaa miehen kanssa puhe mennä yhdessä katsomaan joku päivä hihsiä! On ollut kiva saada myös mies innostumaan heppahommista pikkuhiljaa. Nyt kuitenkin viime aikoina oma karvamopo on sairastellut ja ajatellut lippuraht ovat huvenneet eläinlääkäreiden taskuihin. Niinpä nämä liput tulisivat nyt oikein tarpeeseen!

    SvaraRadera
  70. Mikä mahdoton mahdollisuus!
    Olen monia vuosia haaveillut pääseväni näkemään tasokkaampaa ratsastusta livenä ja pieni toivo oli sillä vanhemmat sanoivat että voisivat sponsoroida yhden hevostapahtuman tänä vuonna mutta kun hinnat tuli selville niin jäi reissusuunnitelmat siihen. Olisi ihana yllättää kaverini toisella lipulla!

    Krista_eerika@hotmail.com

    SvaraRadera
  71. Voitaisiin mennä koko perhe ekaa kertaa Hihsiin, aiemmin olen raskinut viedä vain mieheni sinne. Nyt miehen lapset ovat jo vähän isoja ja etenkin pienempi (5v) innokas heppatyttö joka olisi varmasti tapahtumasta haltioissaan :)
    siisii / sirja.bordi@hotmail.com

    SvaraRadera
  72. Heppahullu 8vee-tyttäreni ei ole koskaan ollut HIHS:ssä, joten pääsy sinne olisi syksyn highlight sekä hänelle että mulle. Voimia sinulle treeneihin :)
    nelliina(@)yahoo.com

    SvaraRadera
  73. Oi HIHS on niin hieno tapahtuma! Itse en ole vuosiin päässyt osallistumaan .. Nyt hevoshullu esikoiseni tahtoisi päästä mukaan tapahtumaan fiilistelemään. Soisin hänelle sen kokemuksen mielelläni, mutta koska opiskelen uuteen ammattiin, minulla ei ole varaa lippuihin. Jos onni potkaisee : heidi_kaukinen@hotmail.com

    SvaraRadera
  74. Haluaisin HIHSiin koska en sielä ole koskaan ollut eikä tänä vuonna varmastikaan ole rahaa sijoittaa lippuihin :) suvikorpela99@gmail.com

    SvaraRadera
  75. Osallistun arvontaan, koska en ole koskaan HIHSissä ollut, olen seurannut tapahtumaa ainoastaan bloggaajien, tvn ja youtuben kautta. Monena vuotena on pitänyt ostaa liput mutta seuralaisilla ollut aina jotain menoa tuolloin tms. :/ noora.sb@hotmail.com

    SvaraRadera
  76. Osallistun arvontaan! Minun pitäisi voittaa koska olen köyhä opiskelija :)
    hevena92@hotmail.com

    SvaraRadera
  77. Jos voittaisin, veisin äitini katsomaan HIHS:iä. Hän on minut pikkutyttönä tutustuttanut tämän upean lajin pariin ja olisi ihana päästä kokemaan ensimmäinen HIHS hänen kanssaan :)

    -Heidi

    bluuberry _ @hotmail.com

    SvaraRadera
  78. Olen opiskellut viime keväästä asti sekä yo- ja pääsykokeisiin ja nyt tulisi todellakin tällainen pieni virkistys tarpeeseen ☺️☺️ Olisi myös huippua viedä "vanha" äitini tällaiseen tapahtumaan koska hän on vasta viime vuosina uskaltautunut hevosten lähettyville ja nykyään hän jopa seuraa paljon paikallisen ratsastuskoulun tunteja, turvaetäisyydeltä tottakai 😂😂 mutta uskon hänen nauttivan myös huippuratsukoiden menosta! 👍
    Nesku.97@hotmail.com

    SvaraRadera
  79. Haluaisin kovasti saada liput näytökseen, koska vihdoinkin yksi pienen ponitytön unelma täyttyisi (pääsisi juhlimaan 15-vuotis synttäreitä katsomalla huippuratsastajien menoa samassa paikassa)! ❤ Oon monena vuonna yrittänyt päästä sinne, mutta aina on tullut jokin este. Jos rahaa tai aikaa ei ole ollut, niin sitten on kyyditsiä tai itse ollut kipeänä. Olisi kyllä aivan älyttömän hienoa päästä vihdoinkin paikalle! Niiin paljon hienoja hevosia, taitavia ratsastajia, hevosihmisiä ja "shoppailu paikkoja".
    Unelmat.❤

    vilma.viertorinne@gmail.com

    SvaraRadera
  80. texi98love@hotmail.com
    Oom jo monta vuotta halunnu lähtee kaverin kans mut ei oo koskaan rahaa lähteä kun menis kaikki rahat lippuohin, ihan super olis voittaa nää liput ja lähtee parhaan kaverin kans ikimuistosel reissul :)

    SvaraRadera
  81. Takana on rankka vuosi. Hevosonnettomuudessa kahdesta kohtaa poikki mennyt jalka esti liikunta-addiktin liikkumisen moneksi kuukaudeksi. Eikä hevosia hoideta tai ratsasteta kyborgina...vaikka kuinka tekisi mieli! Jalka ja selkä vaivaavat vieläkin, vaikka ratsaille onkin jo päästy.
    Kiitollinen siitä, että pystyy liikkumaan (edes jotenkin), mutta jotain piristystä kaivaten. Ja mikä olisikaan parempaa kuin upeat hevoset.
    Mukaan lähtisi hevosystävä jo vuosikymmenten takaa..

    jozzu24@yahoo.com

    SvaraRadera
  82. vilma.lettu@gmail.com

    Haluaisin päästä HIHSiin, sillä en ole siellä koskaan käynyt. Sain kesällä ensimmäisen oman hevoseni 11 vuoden anelemisen ja vinkumisen jälkeen, ja oman hevosen myötä olen innostunut kilpailemisesta aivan uudella tavalla. Haluaisin päästä seuraamaan livenä maailmanluokan estekilpailuja, sillä oma hevonen on näin alkutaipaleella tuonut niin paljon kuluja etten sinne todellakaan ole lippuja ainakaan vanhemmiltani saamassa, mutta innostus kisojen seuraamiseen olisi kuitenkin kova. Telkkarin välityksellä näkee toki ratsastusta, mutta se fiilis joka siellä paikan päällä on ei valitettavasti välity kotisohvalle. Siksi haluaisin päästä näin kilpailu-urani alkuvaiheessa seuraamaan noita Suomen suurimpia kilpailuja edes yhdeksi illaksi paikan päälle, nyt kun voin tarkastella menoa hevosenomistajana enkä enää vain tuntiratsastajana joka ei ole varma tavoitteistaan ratsastuksen saralla. :)

    SvaraRadera
  83. Haluaisin saada liput, koska edelliset hihs-vierailusta taitaa olla lähes kymmenen vuotta! Olisi huippua päästä osallistumaan tapahtumaan. paikkanitiedan@gmail.com

    SvaraRadera
  84. En ole viimeiseen 3 vuoteen päässyt hihs:iin perheen taloudellisen tilanteen vuoksi, ja erityisesti nyt opiskelijana siihen ei edelleenkään ole rahaa. Hihsiin pääseminen olisi ihanan piristävä aloitus "uudelle ajanjaksolle" elämässäni hyvin rankan ja sekavan syksyn vastapainoksi. Ja tottakai kouluratsukoiden seuraaminen on aina todella motivoivaa ja antoisaa!:)

    sähköposti: linda.jalkanen@gmail.com

    SvaraRadera
  85. Opiskelijana en valitettavasti ole päässyt vuosiin osallistumaan tapahtumaan, vaikka joka vuosi olisikin ollut kova into lähteä seuraamaan huippuratsastajia ihan livenä. Joskus vuosia taaksepäin Horse Showssa vierailleena muistan tapahtuman ihanan tunnelman ja sen motivaation, mitä tapahtuma antoi omiinkin treeneihin. :) saijaa_92@hotmail.com

    SvaraRadera
  86. Harrastamme molemmat tyttöystäväni kanssa ratsastusta ja olisi mahtavaa päästä yhdessä Horse Showhun seuraamaan huippuratsastusta ja ottamaan oppia.

    markus_rissanen@msn.com

    SvaraRadera
  87. Liput tulisi niin tarpeeseen! Oma rahatilanne on tällä hetkellä vähän kehno, mutta HIHS:iin tekisi kovasti silti mieli, sillä tänä vuonna on tullut kierrettyä kisoja ihan luvattoman vähän. Kaveri toki mukaan, sillä mikä olisi parempaa, kun hienot kisat ja hyvä seura. Siksipä näihin arvontoihin on naputeltu useampikin osallistuminen, katsotaan jos toistuisi viime vuoden onni ja liput napsahtaisivat kohdalle :)

    blogipilvilinnat@gmail.com

    SvaraRadera
  88. Oi HIHS! Se oli kolme vuotta joka talven kohokohta, mutta kun aloin opiskelemaan, eivät ole rahat enää riittäneet lippuihin :( Olisi ihanaa päästä taas kokemaan sitä tunnelmaa!

    Sposti: tanlai[at]utu.fi

    SvaraRadera
  89. Monet vuodet suunniteltu Showhun lähtöä, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt olisikin siis huippua voittaa liput ja päästä tänä vuonna seuraamaan huippuratsastajia ja -ratsuja ihan lähietäisyydeltä! ratsuruuna@hotmail.com

    SvaraRadera
  90. Haluaisin voittaa liput, koska en ole vielä koskaan aikaisemmin päässyt käymään Horse Showssa. Olisi hienoa päästä näkemään kansainvälisten ratsastajien suorituksia, koska niitä ei suomessa usein näe :D t. Kaisa kaisa.tau@gmail.com

    SvaraRadera
  91. Muuttaessani Tampereelle opintojeni perässä, olen ollut vailla hevosista kiinnostunutta kaveria, joka olisi lähtenyt kanssani HIHSiin. Viime kerrasta onkin jo valitettavan kauan aikaa. :) Nyt kuitenkin olen tutustunut harrastukseni kautta mukavaan ystävään, jonka kanssa olisi ihanaa päästä ihailemaan taitavia ratsukoita Helsinkiin! :) johanna.kalliomaki22@gmail.com

    SvaraRadera
  92. Itselläni ollut taukoa hevosista, ja olisi mukavaa, jos pääsisin taas HIHSin kautta takaisin hevosmaailman pariin :)
    jukutoukka@gmail.com

    SvaraRadera
  93. Oma heppani lähtee nyt vihreille laitumille viiden yhteisen vuotemme jälkeen. Tämä kesä on minulle ollut todella raskasta aikaa olen hoitanut kipeää hevostani päivittäin. Olisi kiva päästä nyt kaverin kanssa yhdessä nauttiin horse showsta. Liput olisi mieleinen yllätys minulle...
    nighthorse01@gmail.com
    blogini on:www.kohtitahtia.blogspot.fi

    SvaraRadera
  94. Upeita suomalaisia ratsastajia on upeaa nähdä noin upeassa kisassa ! :)
    Terkuin Suvi Panttila
    panttilasuvi@gmail.com

    SvaraRadera
  95. Olisi upeaa päästä kannustamaan super upeita suomalaisratsukoita super upeaan kisaan! :)
    Terkuin Suvi Panttila
    panttilasuvi@gmail.com

    SvaraRadera
  96. Olisi upeaa päästä kannustamaan super upeita suomalaisratsukoita super upeaan kisaan !:)
    Terkuin Suvi Panttila
    panttilasuvi@gmail.com

    SvaraRadera
  97. Den här kommentaren har tagits bort av skribenten.

    SvaraRadera
  98. Eipä ole koskaan tullut käytyä! Vaimokkeelle mahdollisuus päästä nauttimaan rakkaasta harrastuksesta! T.S.K Rovaniemi (email kietavainen@gmail.com)

    SvaraRadera
  99. Haluaisin voittaa liput koska kävin HIHS:ssä pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja voi että se tunnelma oli aivan maaginen,haluaisin niin kokea se uudestaan! Yllättäisin lipuilla äitini, joka ansaitsee jonkinlaisen vastayllätyksen kun pari vuotta sitten osti minulle lahjaksi hevosen❤️.
    No muut tekee kamalat stoorin ja itse tyydyn tylsään kommenttiin jolla ei kyllä voittoa heru :/ Mutta olisi todella iloinen jos voittaisin liput!!

    iida.kotiaho@gmail.com

    SvaraRadera
  100. HIHS-liput olisivat mahtava synttäriylläri siskolleni, joka on intohimoinen rstsastaja ja kehittää itseään jatkuvasti. Oma hevostelu on lapsen myötä jäänyt, mutta netistä ja telkkarista tulee seurattua kaikki mahdollinen ja olisikin kiva päästä katsomaan HIHSin tunnelmaa paikan päälle. Elina.sarva(at)gmail.com

    SvaraRadera
  101. Jag vill vinna biljetter då jag vill ge min pappa någonting. Han gör allting för att jag skall kunna hålla på med den här sporten, finansierar och stöder mig på alla sätt och vis. Att ta med honom på horse show skulle vara en rolig överraskning, då han gillar att se på hoppning. Jag själv håller på med dressyr, så han får inte se hoppning alltför ofta. Han rider inte själv och vet inte så mycket om hästar, men han står alltid och klappar och talar med vår häst. Han älskar hästar precis lika mycket som jag gör! Så att föra honom till horse show och titta på fina hästar och fin hoppning skulle nog glädja honom mycket <3

    Fanny Mustala
    fannymustala@gmail.com

    SvaraRadera
  102. Oltiin viimevuonna kaveriporukalla HIHSsissä ja oli tosi kivaa. aateltiin tänä vuonna mennä äidin kanssa ja siks ois kiva voittaa lippu jenskumattsson@gmail.com

    SvaraRadera
  103. Jos voittaisin liput, tarjoaisin äidilleni pitkästä aikaa reissun HIHSiin. Ja - jos jäähallilla vain sitä saa - myös pehmikset vanhojen muistojen kunniaksi.
    javellalle@gmail.com

    SvaraRadera
  104. Bättre halvan har aldrig varit till ridtävling och nu kommer han med, kommer bli intressant vad den lilla teekkari tycker om hästtävlingars "vauhtia ja vaarallisia tilanteita"... :)

    SvaraRadera
  105. Olisi aivan mahtava yllättys opiskelija kaverilleni, johon tutustuin vasta pari kuukautta sitten. Meistä kumpikaan ei ole käynyt koskaan hevostapahtumissa, joten tämä olisi kyllä uskomaton tilaisuus. Harkittiin tänä vuonna lähtöä, mutta opiskelija budjetin takia täytyy tämä haave hylätä taas kerran. Samalla reissu olisi myös lahjana ystävälleni. :) Meiltä molemmilta löytyy myös nelijalkaiset kaverit kotoa, jotka saattaisivat saada tuliaisia, mikäli hyviä tarjouksia löytyy. abc12382@windowslive.com

    SvaraRadera
  106. Olen viimeksi ollut HIHSissä kymmenen vuotta sitten, ja sitä edellisen kerran 20 vuotta sitten. Kerran kymmenessä vuodessa pitäisi kyllä päästä!
    ponilaura2 (at) gmail.com

    SvaraRadera