Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

måndag 2 november 2015

Kisakauden 2015 pohdintoja

Hilton:

Hiltonin kanssa ehdottomasti paras muisto oli voitto Baltic Dressage Cupissa!

Hiltonin kanssa aloitettiin kausi starttaamalla Ypäjällä Va B-tason luokassa, sekä debytoimaan PSG-luokassa, hienosti yli 63%:n tuloksella. Vielä alkuvuodesta olin todella epävarma päästäänkö ollenkaan starttaamaan Va A-tasoisissa luokissa tällä kaudella. Hilton kuitenkin oppii todella nopeasti, ja se onkin noussut kuin komeetta tällä kaudella vaikealle tasolle.

Ponihaassa 26.4 Hilton teki superhienon suorituksen voittaen Vaativa A:0-luokan yli 68%:n tuloksella! Tässä vaiheessa rupesin jo oikeasti uskomaan että me päästään Hiltonin kanssa vielä pitkälle.


Aika heti perään, 14.5 Vihdissä, debytoitiin jo Intermediaire 1-luokassa, tuloksena 60.746%. Muistan että laukka-ohjelma tuntui todella vaikealta, eikä Hilton osannut tehdä vielä puhtaita sarjoja eikä oikeen piruetteja radalla. Se jännittyi tosi paljon ja oli radalla aika pulassa. Tästä kuitenkin totesin että se vaan tarvitsee pikkasen aikaa vielä, ja rutiinia, niin palaset loksahtaa kohdalleen.

Vihdin kisojen jälkeen päästiin taas debytoimaan, tällä kertaa kansainvälisissä kisoissa Finnderbyssä kesäkuun alussa. Hiltonia jännitti täälläkin todella paljon, kun oli niin paljon uutta ympärillä, ja niin iso kisapaikka. Tulokset PSG- ja Inter 1-ohjelmassa jäivät siihen 61%:n tuntumaan, mihin olin kuitenkin tyytyväinen sillä hetkellä.

Heinäkuussa päästiin ratsastamaan upeassa Riders Innissä, silloin oli Small Tourin osakilpailu vuorossa, ja Hiltonin Intermediaire 1 kür-debyytin aika. Itse tykästyin Hiltonin ohjelmaan todella paljon, ja musiikkiin, ja se sopii sille todella hyvin. Ensimmäisen kürin tulos oli jopa 64.6%, mihin olin, taas kerran, todella tyytyväinen!!

Tilves photography


Heti viikko Riders Innin kisojen jälkeen suunnattiin pohjoiseen ja Haukiputaalle, missä Hilton teki superhienon Va A-radan (nuorten ratsastajien esiohjelma), ja voitti ylivoimaisesti superhienolla 65.88% tuloksella!

Seuraavat ennätyspisteet Hilton repäsi heti toisessa kür-startissaan Harjussa, joka oli myös Small Tourin viimeinen osakilpailu, aivan mielettömän huipputulos 68.333% ja toinen sija!! Tässä vaiheessa olin jo ihan sanaton, kuinka onnekas olenkaan että olen saanut näin upean hevosen elämääni!



Tästä sitten jatkettiin huipputuloksia ja ennätyspisteitä keräämään 5-6.9 pakattiin kamat ja lähdettiin Viroon ja Baltic Dressage Cupiin, ensimmäisiin ulkomaan kisoihin. Hilton räjäytti pankin viimeisenä päivänä kun oli Intermediaire 1-kürin aika, ja vetäsi tosiaan taas uudet ennätyspisteet, 68.550% ja voitto koko homman!!



Tämän lisäksi saavutettiin vielä joukkue-SM:kisoissa pronssin seurallemme, ja nyt viime viikonloppuna vielä ennätyspisteet Intermediaire 1-luokasta!

Eli ei voi muuta sanoa kuin että ihan mieletön kausi ollut Hiltonin kanssa!!! En olisi ikimaailmassa uskonut että se IKINÄ nousisi tälle tasolle, enkä todellakaan ikinä, in my wildest dreams, olisi uskonut että se tekisi ensimmäisen vuotensa tällä tasolla näillä tuloksilla! Ihan mieletön nallekarhu, mitä tässä muuta voi sanoa :D

Zebbe:

Zebben kisakausi alkoi ja loppui yhtä huonosti :P Tulokset ovat olleet siinä 62% paikkeilla. Me tehtiin yhdet hyvät kisat, ja ne menivätkin sitten ihan loistavan hyvin, Finnderbyssä kansainvälisellä tasolla. PSG luokasta tuli yli 65%:n tulos, Intermediaire 1:stä meidän ylivoimaisesti parhaat pisteet ikinä, 66.053%, ja finaalipäivänä sijoituttiin neljänelle sijalle! Tämä oli unohtumattoman upea kokemus, jota en ikinä unohda. Zebbe oli niin mun mukana, ja oli aivan mieletön fiilis ratsastaa sitä radalla kaikki päivät.

Harmillisesti nämä olivatkin tosiaan ainoat kisat kun meillä meni hyvin, ja muuten on ollut meno vaan alaspäin. Tämän takia olenkin pitkän pohdinnan jälkeen päättänyt tehdä aika ison muutoksen, ja Zebbe lähtee tämän viikon lopussa Saksaan ratsutukseen. Katsotaan mitä saadaan tällä muutoksella aikaiseksi. Minäkin ehdin panostamaan Hiltoniin enemmän, ja ehdin tehdä myös työni huolella, vielä olisi 11 kuukautta auskultointia jäljellä käräjäoikeudessa :)

(C) Taru Arola


16 kommentarer

  1. Voi, toivottavasti saadaan kuulla Zebben kuulumisia Saksastakin.

    SvaraRadera
  2. Lähteekö Zebbe Saksaan McLeanin luo ratsutettavaksi?

    SvaraRadera
  3. Onko jo tiedossa kauanko Z on Saksassa? Vai määrittelemättömän, tarpeellisen ajan? :) Kenelle menee?
    Hilton on kyllä upea 😍 ja varmasti etenee huimasti talven aikana kun ehdit keskittyä kunnolla vain yhteen.

    SvaraRadera
  4. onhan zebbe kuitenkin sinun hevonen ? Monta kuukautta zebbe saksassa on ?

    SvaraRadera
  5. Mihkä tai kenelle Saksaan Zebbe lähtee? Ja kuinka kauaksi aikaa? Menetkö iste ratsastamaan välillä myös sinne!! 😊 aivan mahtava blogi. Olet jotenkin niin aito ja sympaattinen. Olen saanut kuvan että monet kouluratsastajat ovat vähän "snobeja" 😉 Tsemppiä talven treeneihin, ensi kauteen uusin tuulin 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. McLeaneille juuri se on lähdössä. Luulen että juuri oikea paikka Zebbelle tällä hetkellä. Asiat ovat vielä vähän auki, mutta katsotaan vähän sen mukaan miten siellä lähtee hommat toimimaan ja mitä ne saa sen kanssa aikaiseksi. ja juu Zebbe on vielä mun :)

      Radera
  6. Onnea hyvästä kaudesta Hiltonin kanssa ja onnistumisen tunteista Zebben kanssa, mikä varmasti oli helpottamassa päätöstä lähettää Zebbe kuitenkin, ei myyntiin, vaan pieneen jatkojalostukseen :-)
    Pieni tauko tekee varmasti teille hyvää ja jäädään odottamaan teidän paluuta radoille, se on sitten varmaan hieno hetki!!
    Oivalluksia opintojen viimeistelylle ja harjoitteluun Hiltonin kanssa ;-)

    SvaraRadera
  7. Toivottavasti tarkastutat Zebben hyvin, kuvautat selän ym., ennen lähettämistä Saksaan. Kun tuntuu, ettei sillä ole kaikki ihan hyvin. Terv. juuri kissing spines -diagnoosin hevoselleen saanut:(

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voi, harmi kuulla hevosestasi, mun hepat onneksi molemmat erittäin hyvässä kunossa ja zebbekin kuvattu korvista hännänpäähän :)

      Radera
    2. Näitä oman elämänsä eläinlääkäreitä eksyy kyllä jokaiseen blogiin nykyään... Naurettavaa kommentointia varsinkin kun oletetaan, että ellei videoiden kera ole selvitetty julkisesti jokaista klinikka-käyntiä, ei hevosta varmasti ole tutkittu ja hoidettu koskaan.

      Tsemppiä ens kauteen ja hyvä ratkaisu Zebben osalta! Hiltonista tulee vielä nimi kaikkien huulille! :)

      Radera
  8. Hiltonista on kuoritunut kyllä hieno kouluhevonen sun ahkeran ja johdonmukaisen treenauksen ansiosta! Harmittavaa toi Zebben taantuminen hienosti menneen viime vuoden jälkeen, mutta sellasta tää hevosuheilu on. Toivottavasti se taas löytää palikat Saksassa, ja saat itsekin lisää uusia vinkkejä omaan tekemiseen!
    Ensi kaudella sitten entistä kovempiin suorituksiin :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hilton on kyllä mahtava poika :) ja toivotaan että Zebbe nyt saa sitä apua ja treeniä mitä tarvitsee :)

      Radera
  9. Warwick on oikea henkilö Zebbelle. Saat toivottavasti upean pelin takaisin, ellei joku osta sitä väkisin sulta pois :)

    SvaraRadera