Emma Tuominen ja Vandal
Emma Tuominen ja Vandal tulevat Hyvinkään Kytäjältä. Emma on 29-vuotias hevosalan ammattilainen, ratsuttaja ja nuorten hevosten kouluttaja. Emma ja Vandal ovat pikkukierroksen rankingissa sijalla 1 kun kaikki osakilpailut ovat ratsastettu, pisteillä 71,5.
1. Kuinka pitkä yhteistyö sinulla ja hevosellasi on?
- Vandal muutti meille 9-vuotiaana, eli 10 vuotta on kavioliittoa jo kertynyt. Oma vakava onnettomuus katkaisi ratsastuksen kokonaan vuonna 2013. Kilpakentille palasin 2015 pikkuhiljaa ja 2016 jälleen kunnolla mukaan kahinoihin
2. Mikä on hevosesi vahvuudet ja mitkä heikkoudet?
- Vahvuuksiin luen ehdottomasti Vantsun innokkuuden ja ilon esiintyä. Se tuppaa olemaan vähän sellainen showhevonen. Ja se onkin samalla myös heikkous, sillä taipumusta on esittää vähän omia liikkeitään, vaikka iän perusteella voisi kuvitella että olisi jo varsin rutinoitunut kisakonkari 🌝
3. Mikä on tavoitteesi pikkukierroksen finaalissa?
- Tavoitteenamme on onnistunut ja sujuva esitys, josta kaikki voivat nauttia, erityisesti hevonen.
4. Millä tavalla valmistaudut finaaliin?
- Pientä hienosäätöä teemme kürin suhteen, valmentajan (Kikko Kalliokoski) kanssa käymme kohta kohdalta läpi treeneissä, ja pikkuasioihin keskitymme erityisesti. Mitään sen erikoisempaa valmistautumista emme tee, tietysti tarkkaan suunnitellaan hevosen liikutus ja treeni, mutta se tehdään joka kisaa varten yhtä huolella.
5. Miten hevosesi kuvaisi sinua?
- Varmaan samoilla sanoilla kuvaisi kuin minä hevostani 😄 Mukava tyyppi jonka kanssa on hauska tanssia! 💃🏻
6. Mitä finaalipaikka sinulle merkitsee?
- Finaalipaikka on minulle suuri saavutus ja erittäin innoissani olen, todennäköisesti Vandal vielä enemmän, mutta samalla toivon että herra Kipinäkavio malttaisi esittää vain vaaditut liikkeet, eikä lisäisi sinne omiaan. Toki jos iloinen hevoseni haluaa räiskyä, niin sitten räiskytään 😄
Katariina Wolin
(C) Kylli Tedre-Gavrilov
Katariina tulee Söderkullasta, on yrittäjä yrityksessä Ettonet Oy:ssä ja myy apuvälineitä ikä-ihmisille. ikää Katariinalla on 53. Katariina ja Mallendina keräsivät pikkukierroksen osakilpailuista yhteensä 60 pistettä ja ovat näin ollen sijalla 2 kun lähdetään finaaliin.
1. Kuinka pitkä yhteistyö sinulla ja hevosellasi on?
- Ostin Mallendinan 7-vuotiaana vuonna 2004 Saksasta Mikko Mäentaustalta.
2. Mikä on hevosesi vahvuudet ja mitkä heikkoudet?
- Mallendinan vahvuus on sen kestävyys ja notkeus. Ja hyvä kilpailupää, kun pilli soi, se on valmis esittämään parastaan. Siitä kumpi ohjaa, voidaan joskus joutua keskustelemaan. Heikkouksia on vaikea hakea, kun hevonen vielä 20-vuotiaana on terve ja pystyy treenaamaan ja kilpailemaan. Jotain sanoakseni on tietysti mukavaa, että tässä vaiheessa nuoruuden säikkyminen ja syöksyminen, se oli aika spooky ja pinkeä, ovat jo taakse jäänyttä elämää.
3. Mikä on tavoitteesi pikkukierroksen finaalissa?
- Olen huono sanomaan mitään tavoitteita ennen kuin kilpailu on käyty, olemme joka tapauksessa viidensiä.
4. Millä tavalla valmistaudut finaaliin?
- Sopivassa suhteessa treeniä ja maastoilua. Olen levollinen ja luottavainen, onhan tämä jo neljäs kerta finaalissa. Meillä on uusi kür-ohjelma, koska haluamme tarjota yleisölle ja tuomareille jotakin uutta ja hevonen osaa vanhan ohjelman turhankin hyvin.
5. Miten hevosesi kuvaisi sinua?
- Meillä on kotona pieni talli, jossa Mallendina asuu toisen hevoseni Cinderellan kanssa. Olemme siis paljon yhdessä ja hän varmaankin on sitä mieltä, että palvelu on hidasta ja muutenkin huonoa.
6. Mitä finaalipaikka sinulle merkitsee?
- Ajattelin viime vuonna finaalin jälkeen, että tämä oli luultavasti meidän viimeinen yhteinen kilpailu. En tiennyt silloin, miten hyvä kausi meillä on vielä edessä. Iso kiitos valmentajalleni Janne Berghille, joka on todella jalostanut vanhan mamman parhaimmilleen, sekä kengittäjä Jarmo Peltolalle, joka on laittanut todelliset menokkaat jalkaan. Sekä Porvoon Hevosklinikalle ensiluokkaisesta hammashoidosta. Nöyrin mielin ja kiitollisena mennään. Ja onhan se hauskaa!
Johanna Riihijärvi ja Lloyd
Johanna ja Lloyd tulevat Oulusta. Johanna on Liikku kuntokeskusketjun yrittäjä ja toimitusjohtaja ja ikää on 50 vuotta. Johanna ja Lloyd ovat keränneet yhteensä 58 pistettä ja ovat näin ollen pikkukierroksessa sijalla 3 kun kaikki osakilpailut ovat ratsastettu.
1. Kuinka pitkä yhteistyö sinulla ja hevosellasi on?
- Pääsin finaaliin 14-vuotiaalla hevosellani Lloydilla joka tuli minulle neljävuotiaana eli meillä on takana jo kymmenen yhteistä vuotta. Se on ystäväni Kati Janhusen kasvatti (kuten myös toinen hevoseni Pioneer) eli ihan ehta FWB.
2. Mikä on hevosesi vahvuudet ja mitkä heikkoudet?
- Vesan vahvuuksia ratsuna ovat ehdottomasti sen kymppiplus-luonne; se haluaa aina miellyttää, keskittyy sataprosenttisesti ratsastajaan ja oppii uudet asiat hyvin nopeasti. Sen on helppo koota ja vahvuuksia ovat mm. superhieno käynti, elastisuus erityisesti sivuttaisliikkeissä ja hyvät piruetit. Varsinaisia heikkouksia sillä ei ole mutta nähtäväksi jää kuinka hän suhtautui jäähalliin ja yleisöön kun me ei olla koskaan oltu noin isossa tapahtumassa...
3. Mikä on tavoitteesi pikkukierroksen finaalissa?
- Minulle oli suuri ilo kvaalautua finaaliin ja pyrin tekemään hyvän suorituksen mutta tottakai lähden aina kisoihin myös voittamaan 😋
4. Millä tavalla valmistaudut finaaliin?
- Valmistaudun finaaliin valmentajani Heikki Haapalan ja Kikko Kalliokosken valmennuksissa, maastoilemalla sekä tekemällä ihan uuden koreografian ja musiikin esitykseeni.
5. Miten hevosesi kuvaisi sinua?
- Hevoseni varmaankin kuvailisi minua laumanjohtajaksi joka antaa sen elää hevosen elämää. Se luottaa minuun täysin joka tilanteessa ja minä pyrin olemaan luottamuksen arvoinen.
6. Mitä finaalipaikka sinulle merkitsee
- Finaaliin pääsy oli pienoinen yllätys kun osallistuin vain kolmeen osakilpailuun mutta olen tästä erittäin innoissani! Täytin tänä vuonna 50 vuotta ja olen intohimoinen ratsastuksen harrastaja joka on itse kouluttanut hevosensa varsasta saakka niin onhan tämä hieno tilaisuus juhlavuoden kunniaksi! Lloyd on ihana hevonen ja toivon, että onnistun esittämään sen kisoissa mahdollisimman hyvin.
Pilvi Tuominen ja G-Renzo
(Kuva Taru Arola)
Pilvi ja G-Renzo tulevat Tammelasta. Pilvi on 45-vuotias talliyrittäjä. Pilvi ja G-Renzo saivat kasaan 54,5 pistettä osakilpailuista eli ovat rankingissa sijalla 4.
1. Kuinka pitkä yhteistyö sinulla ja hevosellasi on?
- eino on ollut minulla 6 vuotta. Ostin sen 5- vuotiaana Hollannista. Se oli silloin vain " sisäänratsastettu" eli ei osannut muuta kuin mennä kaikki askellajit ratsastajan kanssa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä 😉. Olen kouluttanut sen kokonaan itse
2. Mikä on hevosesi vahvuudet ja mitkä heikkoudet?
- Hevoseni vahvuus on kokoamiskyky ja mitä vaikeampi asia, sitä helpompaa tuntuu sille olevan esim. piaffe ja passage. Hevoseni heikoin kohta on sen pää, tai siis luonne. Se suuttuu ratsastajalleen heti jos ei ymmärrä, tai myös itselleen jos se tekee virheen. Ja suuttuessaan se on melkoinen draama queen ja reaktiot ovat melko voimakkaita.
3. Mikä on tavoitteesi pikkukierroksen finaalissa?
- Tavoitteeni on ratsastaa siisti ja mahdollisimman puhdas suoritus
4. Millä tavalla valmistaudut finaaliin?
- Finaaliin valmistaudumme muuten samalla tavalla kuin ihan mihin tahansa kilpailuun, mutta voitimme Laakson kisojen Inter I luokan jonka pääpalkintona oli Helen Langenhanenbergin klinikka paikka, joten käymme siellä hakemassa oppia juuri ennen HIHSSIÄ. Olen suunnitellut uuden kur-ohjelman finaalia varten, musiikki pysyy samana mutta muuten ohjelma on uusi
5. Miten hevosesi kuvaisi sinua?
- Reino kuvailisi minua varmasti pikkutarkaksi puurtajaksi joka jaksaa harjoitella niitä vaikeita asioita loputtomiin. Myöskin se varmaan sanoisi että häntä pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja kaikki mahdollinen tehdään jotta hänellä olisi hyvä olla!
6. Mitä finaalipaikka sinulle merkitsee?
- Finaalipaikka oli tämän kauden päätavoite ja olin tosi tyytyväinen että saavutimme sen😊
Sara Maattola-Lindholm ja Sambaya
(Kuva: Aaveen.net)
Sara ja Sambaya asustelevat Vihdissä. Sara on 40 -> "eli sen ikäinen että juuri alkaa hahmottua tämä ratsastuksen ja hevostietouden syvin eli ymmärrän kuinka vähän vasta osaan ;) ". Sara työskentelee Fiskarsilla R&D ja IPR Coordinator:ina (research & development / Intellectual Property Rights). Sara ja Sambaya ovat keränneet yhteensä 54,5 pistettä osakilpailuista ja ovat rankingissa sijalla 5.
1. Kuinka pitkä yhteistyö sinulla ja hevosellasi on?
- -ratsastusuran alusta asti ollaan tehty yhdessä. Ostin hevosen 4 vuotiaana kasvattajalta ja siitä asti sen kanssa on tuossa kotipihassa touhuttu.
2. Mikä on hevosesi vahvuudet ja mitkä heikkoudet?
- + Sen kyvykkyys ja vahva luonne
- melko ailahteleva ja vahva luonne
3. Mikä on tavoitteesi pikkukierroksen finaalissa?
- sama kuten koko kaudella: ehjä rata, jotta hevonen vihdoin pääsisi oikeuksiinsa.
4. Millä tavalla valmistaudut finaaliin?
- pidetään mieli ja kroppa virkeinä eli tehdään monipuolisesti hypätään, kiipeillään maastoillaan ja välillä tarkistetaan että koulujutut on muistissa
5. Miten hevosesi kuvaisi sinua?
- Sparrauspari joka on aina läsnä. Antaa raamit mutta paijaa ja peittelee kun sen tarve, niin myötä kuin vastamäessä
6. Mitä finaalipaikka sinulle merkitsee?
- Hyvä mahdollisuus harjoitella vaikeampaa kisaympäristöä.
Tähän päälle vielä tulee LIPPUARVONTA! Arvonnassa 2 kpl lippua perjantain kansainväliseen päänäytökseen. Arvontaan osallistutte näin:
- kommentoi tähän postaukseen viimeistään 25.9 klo 23:00 omalla nimelläsi, sähköpostiosoitteellasi, ja kerro, mikä on mielestäsi tärkein ominaisuus kouluhevosessa!
Liput arvotaan ensi viikon aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti! Onnea arvontaan :)
u
|
Omasta mielestäni tärkein ominaisuus kouluhevosessa on luonne :) emmi.makitalo@ktf.fi
SvaraRaderaTärkeintä on, että hevosella on oma halu esiintyä!
SvaraRaderaanna.mennola@gmail.com
Kouluhevosen tärkein ominaisuus on sen ratsastettavuus
SvaraRaderalevalantalli@gmail.com
Tärkein ominaisuus mielestä yritteliäisyys ja luonne :)
SvaraRaderaEnni L.
hepohupa@gmail.com
Tärkeintä on hyvä pää joka näkyy haluna esiintyä, tehdä töitä ja mielyttää!
SvaraRaderaNora P.
nora.pulkkkinen@luukku.com
Tärkein ominaisuus mielestäni on yritteliäisyys sekä halu miellyttää ratsastajaa!
SvaraRaderasaanamiini@gmail.com / Saana M
Halu esiintyä
SvaraRaderaOona Hämäläinen
oona.hamalainen@hotmail.com
Kouluhevosen tärkein ominaisuus on mielestäni ehdottomasti sopiva luonne (nöyryys, yritteliäisyys ja riittävä esiintymishalu sekä paineensietokyky).
SvaraRaderaemmak.laaksonen@gmail.com
Kouluhevosella tärkein ominaisuus on mielestäni hevosen yritteliäisyys ja halu tehdä töitä :)
SvaraRaderateakatariina@gmail.com / Tea T.
Yhteistyöhalukkuus ratsastajan kanssa.
SvaraRaderasuski.t@hotmail.com/Susanna Vimpari
Halu/tahto tehdä töitä ja esiintyä :)
SvaraRaderahtorma@gmail.com
Hanna Törmä
Itsevarmuus :)
SvaraRaderasatu-mustonen@hotmail.com
Satu Mustonen
Kuuliaisuus!
SvaraRaderatihkusade@windowslive.com
Alexandra A.
Olipas kiva postaus, kiitos tekijälle!
SvaraRaderaRakenne ja ratsastettavuus
SvaraRaderaReeta.jokela@live.com
Halu esiintyä
SvaraRaderaLaura.a.paaskynen@gmail.com
Luonne :)
SvaraRaderaheiemppu@gmail.com
Emmi A.
Oikeanlainen rakenne ja riittävät liikkeet
SvaraRaderahanne_suomi@hotmail.com
Auttaa ratsastajaa tarvittaessa! eeva.kangasperko@gmail.com
SvaraRaderaHyvä pää ja yhteistyöhalukkuus
SvaraRaderaritva.alen@kolumbus.fi
Kuuliaisuus sekä miellyttämishalu :)
SvaraRaderaanneheikkinen@hotmail.fi
Yritteliäs luonne ja motivaatio, niilmä pääsee jo pitkälle :)
SvaraRaderajohanna0soikkeli@gmail.com
Eteenpäinpyrkimys!
SvaraRadera- Oona / oona.niiranen(ät)gmail.com
Palvelualtis luonne ja rohkea mieli.
SvaraRaderaMinna P
gabriella@luukku.com
Mielestäni kouluhevosessa tärkeintä on yritteliäisyys, miellyttämisenhalu sekä hyvä rakenne.
SvaraRaderakaisapirn@gmail.com / Kaisa P
Mielestäni kouluhevosessa tärkeintä on yritteliäisyys, miellyttämisenhalu sekä hyvä rakenne.
SvaraRaderakaisapirn@gmail.com / Kaisa P
Ratsastettavuus :)
SvaraRaderaEster Eriksson
riinaestereriksson@gmail.com
Luonne.
SvaraRaderaRaisa L.
raisa.leppanen@gmail.com
Liikkeet ja luonne.
SvaraRaderaSuvi Gröhn
suvigrohn@gmail.com
Tärkein asia on se, että hevoseen pystyy luottamaan 100 prosenttisesti.
SvaraRaderaLotta H
lotta.honkanen@outlook.com
Luonne ja laatu ☺ tiina.sorsa@hotmail.com
SvaraRaderaYritteliäs luonne!
SvaraRaderaMaikki Toskala
maikki.toskala@hotmail.fi
Liikkeet on mielestäni tärkein.
SvaraRaderaMarianne Partanen
marianne.partanen@live.fi
Yksi tärkeistä on yhteistyöhalukkuus.
SvaraRaderaSaija Saarinen
saijapauliina@gmail.com
Se oikeanlainen pää, johon siis sisältyy yritteliäisyys, yhteistyökyky, herkkyys, rohkeus ja nöyryys. Hester sanoi jossain klinikassa, jolloin Valegro oli vielä ihan pentuhevo (ja siis tässä kohden ylisti nuorta Valegroa), kaikkein parhaiten sen mikä on tärkeintä kouluhevosessa: pitää olla aktiivinen ja reaktiivinen, muttei spooky, sekä pitää haluta miellyttää ratsastajaa, omata siis korkea työmoraali..tämän päälle korrekti rakenne ja hienot liikkeet ovat vain plussaa, joka toki helpottaa, muttei tee autuaaksi.. ;)
SvaraRaderamiras.manninen@gmail.com
Luonne ja liikkeet. :)
SvaraRaderaHenni Hakala
henni@hazydazy.net
Luonne ja halu esiintyä, sillä hevonen voi helposti korvata muita heikkouksiaan :)
SvaraRaderaLiisa Tiitola, liisatiitola@gmail.com
Paula Hannola, paula.hannola at Hotmail.com, halu miellyttää ratsastajaa :)
SvaraRaderaRatsastettavuus.
SvaraRaderamaijastiinak@gmail.com, Maijastiina Kähkönen
Rentous, aktiivisuus ja yritteliäisyys.
SvaraRaderaSanna Iivonen
sannamaria.iivonen@gmail.com
Yhteistyöhalu on mielestäni tärkein ominaisuus! :)
SvaraRaderaanna.tuom@gmail.com
Laatu, rakenne ja luonne.
SvaraRaderawwilmas@hotmail.com, Wilma
Kouluhevosen tulee olla näyttävä ja halukas esiintymään. Hyvä kouluhevonen on siis haastava, mutta oikea ratsastaja saa sen näyttämään helpolta. Tietysti on myös tärkeää, että hevonen on koulutettu hyvin ja terve. Ennenkaikkea hyvä kouluhevonen sopii ratsastajalleen hyvin ja ratsukko ymmärtää toisiaan jolloin yhteistyö näyttää harmoniselta.
SvaraRaderaTyömoraali, se että hevonen haluaa olla töissä ja antaa parastaan :)
SvaraRaderaia.ro@hotmail.com, Iida A
Luonne, yhteistyöhalu. saijaa_92@hotmail.com/ Saija Tirkkonen
SvaraRaderaStressinsietokyky :)
SvaraRaderaponinposti@gmail.com/Satu
Sopivan räiskyvä luonne, jonka sille hevoselle oikea ratsastaja saa loistamaan.
SvaraRaderavirveeronen@gmail.com / Virve Eronen
Yhteistyöhalu ja yritteliäisyys ja kisaratsuilla se, että rakastaa esiintymistä (en keksinyt sitä kuvaavaa adjektiivia :D)
SvaraRaderajofa.2000@gmail.com / Joanna
Hevosen koottavuus ehdottomasti. :)
SvaraRaderalenale_5@hotmail.com
Luonne, yhteistyöhalu ja yritteliäisyys. Katri.97@hotmail.com / Katri
SvaraRaderaanna_maria.koivisto@hotmail.com
SvaraRaderaLuottaa ratsastajaan täysillä jolloin tekee parhaansa.
Haluaisin aina että hevosella on säilynyt luottamus ihmiseen.. tekemällä asioita rauhassa se ja ilo työskentelyssä saadaan säilymään. niina.linervo@yahoo.com/Niina Linervo
SvaraRaderaRatsastettavuus :)
SvaraRaderapeppi.naukkarinen@hotmail.com/Peppi Naukkarinen
Tärkein ominaisuus on varmaankin, että hevonen ja ratsastaja sopivat toisilleen ominaisuuksiltaan ja hevonen on ratsastajalle oikea suhteessa tavoitteeseen.
SvaraRaderaSara Kiskola/ z109411@student.uwasa.fi
Luonne ja liikkeet
SvaraRaderaSofia.Pyyhtia@nwt.inet.fi
Halu miellyttää ratsastajaa.
SvaraRaderaanniinamariaketola@gmail.com
Halu miellyttää ratsastajaa.
SvaraRaderaAnniina Ketola
anniinamariaketola@gmail.com
Ai kauhea, hyviä ominaisuuksia olisi niin monta. Sanoisin kuitenkin, että tärkeintä on hevosen ilo ja palo yhdessä tekemiseen. Onneksi tätä ominaisuutta voi ratsastaja hevosessaan kehittää ja ylläpitää.
SvaraRaderajavellalle@gmail.com / Noora
Yhteistyöhalu rapsehtia@gmail.com Heta
SvaraRaderaLuontainen lavasäteily! :) Laura Haasala/ laura.haasala@hotmail.com
SvaraRaderaParas ominaisuus on ehdottomasti se että hevonen yrittää kaikkensa ja tekee ratsastajan kanssa yhteistyötä. jenna.laakso1@suomi24.fi Jenna Laakso
SvaraRaderaParas ominaisuus on ehdottomasti se hevonen haluaa työskennellä ratsastajan kanssa jenna.laakso1@suomi24.fi Jenna
SvaraRaderaHalu palvella ja karisma
SvaraRaderaTervamakipaula@gmail.com
Yritteliäisyys; jaksaa työskennellä ja harjoitella innokkaasti hyvällä fiiliksellä!:)
SvaraRaderaElisa Kankkunen/elisa.kankkunen@elisanet.fi
Itserakkaus �� siis halu näyttää hyvälle Suvi.tjurin@gmail.com
SvaraRaderaKouluhevosen täytyy olla sitkeä! saanak.hannula@gmail.com
SvaraRaderaKouluhevoselle tärkeät piirteet on luonne ja herkkyys avuille. :)
SvaraRaderaReetta // reetta.ma@luukku.com
Tempperamenttisuus, yritteliäisyys ja halu esiintyä. tarja.lokka@gmail.com
SvaraRaderaTärkeää on yhteistyöhalu ja -kyky, sillä ilman sitä ei pärjää reenissä tai radalla. Ilman sitä lupaavastakaan hevosesta ei tule kisahevosta. Toki tähän vaikuttaa myös moni muu ja kaikki liittyy toisiinsa, mutta koska yhden sai valita niin tämä ehkä päällimmäisenä. Susulumio@hotmail.com
SvaraRaderaHei, ja ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta blogista!
SvaraRaderaItse työskentelen estehevosten kanssa, mutta olen tarkka hevosten sileän ratsastettavuudesta ja tykkään kovin seurata näiden kouluhevosten rakentamista. Mielestäni tietyllä tavalla urheiluhevonen ei toisesta eroa siinä suhteessa, että se tarvitsee yhteistyöhalukkuutta ihmisen kanssa, sitä "halua laittaa itsensä likoon" ja tehdä osansa, ottaa opin vastaan. Sillä loppujen lopuksi, jos se 600-kiloinen urheilija ei halua oppia tai tehdä sitä työtä yhdessä ratsastajan kanssa, ei siitä ole niin koulu- kuin estehevoseksikaan. Ehkä hieman kärjistettyä, sillä tokihan fyysiset edellytykset suorittamiselle tulee olla kunnossa, mutta maailmalla on niin monta esimerkkiä lajin jos toisen parista, että edes niillä kaikkein parhailla fyysisillä ominaisuuksilla varustetusta hevosesta ei kuitenkaan ollut todelliseen urheiluun, kun mentaliteettinsa puolesta se ei ollut mahdollista.
shkulm@gmail.com
Tärkeintä on mielestäni hyvä luonne ja että hevonen sopii ratsastajalleen. Ja että se fyysisesti kykenee suorittamaan tasollaan vaadittavat tehtävät.
SvaraRaderaErika
erika.keurulainen@live.com