Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

söndag 26 april 2020

If there is a will, there is a way...

Mulle tuli vähän postausehdotuksia instagramin puolelle, ja monet ovatkin multa kyselleet miten mä ehdin satsata ratsastukseen ja kilpailemiseen kun mulla on työ ja perhe, niin ajattelin vastata tähän tässä postauksessa.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat ottaneet Heidi Järvi < 3


Se mitä mun aina tekee mieli vastata, kun multa tätä kysytään (jostain syystä saan tän kysymyksen aika usein :D ), on että tottakai mä ehdin, kun mä haluan tätä tarpeeksi paljon! Mä olen täysin vakuuttunut siitä, että monet ihmiset ehtis ja pystyis tekemään elämässään niin paljon enemmän, jos ne oikeasti haluaisi! Kaikki me tehdään meidän elämässämme omat valintamme, joidenkin mielestä on ehkä tärkeämpää, että saa viettää rauhallisen koti-illan työpäivän jälkeen, kun lähteä treenaamaan salille/tallille/ tai tehdä jotain muuta. Toisen mielestä on tärkeämpää saada nukkua pidempään aamulla, kun herätä aikaisemmin jotta ehtii treenata ennen töitä.

Mun mielestä kaikki vaihtoehdot on täysin ok niin kauan kun ihminen on sitten myös tyytyväinen siihen mitä saa. Sehän on sanomattakin selvää, että jos kovasti toivot, että menestyisit jossain paremmin mitä tällä hetkellä teet, se ei tuu tapahtumaan vaan ajatuksen voimalla, vaan kyllähän se vaatii SINUSTA jotain, että teet konkreettisesti jotain enemmän, ja muutat elämässäsi joitain asioita.

"If you always do what you always did, you will always get what you always got" Kyran sanoja lainaten :) Ja tämä on niin totta. Kukaan muu ei sulle mitään tee, eikä niitä muutoksia ja parannuksia elämässä tapahdu vaan sormia napsauttamalla, vaan se vaatii äärimmäisen paljon susta itsestäsi.



Mä en koskaan ajatellut sekunttiakaan, että lopettaisin, tai edes himmaisin mun ratsastusurani kanssa, kun saatiin tietää, että meille oli perheenlisäystä tulossa. Päinvastoinhan päätin silloin että haluan satsasta ja löytää itselleni niin hyvän hevosen kun minun vaan on mahdollista löytää, ja yrittää päästä vielä korkeammalle ja tulla vielä paremmaksi ratsastajaksi.

Tiesin toki myös, että se tulisi vaatimaan minusta nyt paljon enemmän kuin aikaisemmin. Sain jotain lisää elämääni, mutta jotta voisin pitää muutkin tärkeät asiat, joutuisin myös tekemään sen eteen enemmän töitä.

Kuitenkin, mun mielestä, just tuo, että se tahto ja halu tehdä jotain, pitää ensin olla siellä 110 prosenttisesti. Muuten sä et sitä tuu tekemään, koska et halua sitä tarpeeksi. Jos se tahto ja intohimo löytyy, kyllä se tiekin yleensä jollain konstilla myös löytyy.

No, ei varmaan tarvii kysyä onko mulla tarpeeksi halua ja tahtoa tätä tehdä :D Perhe ja taustajoukot myös ovat tästä olleet aina tietoisia, ja tottakai heidän tukeminen ja apu on enemmän kuin kullanarvoista.

Sit siihen, että miten kaikki nämä yhdistetään ja mahdutetaan siihen arkeen, työ, perhe, hevonen, se on sitten vaan organisoimista ja suunnittelua. Minä teen tällä hetkellä 4- päiväistä työviikkoa eli olen pe-su vapaa töistä. Pyrin tekemään niin, että Pipillä on vapaapäivä yhtenä mun työpäivistä (silloin en käy ollenkaan tallilla), ja sitten yks päivä kun Heidi hoitaa Pipin. Eli käytännössä mulla on yleensä 2-3 päivää viikossa kun on työ ja talli samana päivänä. Silloin kun on sellainen päivä, meen yleensä tallille siinä 19-aikoihin, eli noin samoihin aikoihin kun mun tytär menee nukkumaan. Silloin ehdin viettää hänen kanssaan aikaa aamun lisäksi myös töitten jälkeen kunnes hän menee nukkumaan. Sitten vloppuisin ehtii hyvin käydä esim kun Stella nukkuu päikkärit, silloin en taas menetä niin paljon hänen päivästään.

Paljon aikaa en kyllä sohvalla vietä, eikä sellaista "vapaata" aikaa ole juuri ollenkaan, kun aina pitäisi olla menossa johonkin ja  tuntuu, että aina elän aikataulun ja kellon perässä.



Onhan tää toki välillä raskasta, ja tulee pitkiä päiviä, mutta kenelle hevosihmiselle ei tulis? Välillä on väsy, kun työkin toki on vaativaa, ja sitten on kotona aina jotain tekemistä, ja tuntuu, että mulla on ihan aina kiire johonkin, mutta tosiaan, itse olen tämän valinnut enkä mistään hinnasta haluaisi vaihtaa tätä elämää pois! Jos mulla olis enemmän aikaa, eikä olis kiire mihinkään, mä tylsistyisin, enkä tiedä oikeen mitä tekisin :P

Tärkeintä on löytää sellainen elämä, jossa on itse onnellinen ja tuntee, että tekee just sitä mitä haluaa tehdä, tai jos et ole ihan siinä pisteessä vielä, niin ainakin yrität tehdä kaikkesi jotta voisit elää sitä elämää joku päivä! Aina ei ole helppoa, eikä kuulukaan olla, mutta elämä on  lyhyt ja mun mielestä pitää aina edes yrittää saavuttaa niitä unelmia, ja yrittää tehdä sitä mistä tykkää kaikista eniten!

Mä tiedän, että olen aikamoinen haaveilija ja unelmoin paljon, mutta ne jotka mut tuntee, tietää myös, että mähän myös oikeasti yritän tehdä mun unelmista totta, enkä tule siitä varmaan ikinä luopumaan, koska mulle, se on sitä elämää!

lördag 11 april 2020

Pakkoloma teki hyvää!

Te jotka seuraatte meitä instassa myös tiedätte, että Pippi irrotti kengänsä tuossa 13.3 kun irtojuoksutin sitä, ja siitä sitten seurasi parin viikon loma kun Pippi oli kaviosta ja ruununrajastaan lämmin ja liikkui epäpuhtaasti. Kavion sisäsyrjästä oli irronnut pala, ja siihen oli myös tullut naulanpistos kun yritettiin laittaa kenkää kiinni. Teivon klinikalle sitten mentiin tarkistamaan asia, ja sieltä löytyikin sitten pieni paise. Saatiin se pois ja sain ohjeeksi haudota sitä 4 päivää. Jo seuraavana päivänä Pippi oli parempi ja kaksi päivää klinikkareissun jälkeen oli koko kavio ja ruununraja jo viileä ja Pippi liikkui puhtaasti.

Pippi Teivon klinikalla


Päästiin todellakin helpolla tällä kertaa, ja voitte kuvitellä mikä helpotus oli kun paise löytyi! Tässä oli siis niin järkyttävästi epäonnea matkassa, ensin se kenkä irtos, sitten kun saatiin se kiinni piti laittaa kavioliimaa siihen sisäsyrjään ettei Pippi astuis kenkää uudestaan irti, ja tietenkin laitettiin sille bootsit jalkaan ulos. No tästä tuli heti riviä jalkaan ja tästäkin ruununraja tietenkin turpos ja lämpes. Joudutiin myös laittamaan se kavioliima uudestaan kun se irtos viikon päästä ja tähän piti ottaa kenkä irti ja sitten kun se lyötiin takaisin kiinni (ennen tätä kavio olikin myös ekaa kertaa viileä ja näytti siltä että olis ollut jo hyvä) niin naula tosiaan meni liian syvälle ja Pippi tuli entistä kipeämmäksi. Ekan klinikka-ajan jouduin perumaan kun mulla tuli yöllä yhtäkkiä ihan kaamea ruokamyrkytys/oksennustauti enkä olisi millään selvinnyt ajamaan Tampereelle ja takaisin. Niin saatiin sitten siirtää klinikka-aika viikolla eteenpäin...

No onneks sitten kun vihdoin tultiin klinikalle niin siellä oli sitten hyviä uutisia. Tietenkin olin ajatellut ja kuvitellut kaikennäköistä tuon kahden viikon aikana kun Pippi oli kipeä...

No mutta, näin jälkikäteen niin tuo kahden viikon pakkoloma teki oikeasti Pipille tosi hyvää, koska se palas treeniin entistä parempana ja innokkaana! Kyllä se tauko mullekin teki hyvää kun aina sitten jaksaa uudella innolla lähteä treenaamaan taas!

Nyt ollaan sitten ehditty käymään Jasminin kahden päivän valmennuksessa, ja eilen sitten vielä Nipsun kanssa oli etävalmennus. Se mikä nyt on aika hassua, että kaikki Pipin vaikeat asiat ovat muuttuneet. Ennen se oli paras nivelillä, ravi oli helpointa vasemmassa kierroksessa ja laukka oikeassa kierroksessa. No nyt se on tykästynyt (vihdoin) sen kankiin ja kulkee niillä paljon paremmin mitä nivelillä, on parempi ravissa oikeassa kierroksessa ja laukassa vasemmassa kierroksessa.

Jassan treeneissä. Sekin on hassua, että nyt kun laukka on tullut hyväksi tuntuu, että olen vähän menettänyt ravin :D Mutta tämä on ihan luonnollista että näin käy kun ollaan kehitysvaiheessa. Eiköhän se ravikin taas palaudu :)


Nyt olen myös saanut laukkaan ihan eri otteen ja saan sen siinä rehellisesti läpi ja pysymään siinä. Saatiin hyvä "break through" Jassan treeneissä kun tajusin miten mun pitää saada se ensin pehmeäksi ja läpi niskastaan, enkä saa päästää sitä millin verran edes siitä ylös kun kokoan tai aktivoin tai muutan laukkaa!! Ihan kun Pippi oliskin oivaltanut tämän koska nyt se pysyy tosi paljon paremmin tasapainossa laukassa vaikka muutan sitä, nopeuta ja kokoan. Nythän seuraava askel olis pystyä nopeuttamaan koottua laukkaa, se on tähän asti saanut hidastua juuri sen takia että ensin piti vaan saada se rentous ja tasapaino säilymään (ei saa nousta edestä ja tulla kireäksi niskasta ja ylälinjasta), sitten kun se toimii voidaan siirtyä seuraavaan asiaan, eli aktivoimaan ja nopeuttamaan takajalat.



Tämä on toiminut tosi hyvin ja aina kun tunnen että menetän sen rentouden ja tasapainon voin aina siirtyä takaisin siihen hitaaseen tempoon takaisin, ja sitten taas yrittää uudestaan. Se on tosi vaikeaa hevoselle pysyä niin koottuna ja pyöreänä ylälinjastaan ja sitten vielä olla siinä nopea ja aktiivinen. Varsinkin Pipille jolla on niin iso se laukka.

Nyt kun se laukka on niin paljon parempi niin myös vaihdot sujuvat paremmin. Keksin nyt myös miten ratsastaa vaihto vasemmasta oikealle (se on aina ollut se hankalempi suunta), mun pitää irrottaaa oikea jalka kokonaan, nostaa oikea käsi ja sitten vaan ottaa pieni pidäte vasemmalla ohjalla ja vaihtaa vasemmalla pohkeella ainoastaan. Ongelmana on ollut se, että Pippi joko vaihtaa takaa edellä tai sitten heittää takaosan isosti oikealle vaihdossa, eli tavallaan tulee mun oikeata pohjetta vasten. Nyt pysyy suorempana kun irrotan oikean jalan, vaikka tekis mieli tietenkin suoristaa oikealla jalalla kun pylly tulee sinnepäin. Mutta se tekee sen tosiaan sen takia että tulee oikeata pohjetta vasten, jos se ei siinä ole se ei voi tulla sitä vasten!

Nyt mä toivon, että saadaan nämä vaihdot sujumaan jotta voidaan toden teolla aloittaa sarjavaihtojen treenit! Nyt kun pääsee myös ulkokentälle ratsastamaan, joka on noin 10krt isompi mitä maneesi :P, niin toki se tulee helpottamaan vaihtojen treenejä kun on enemmän tilaa.

Saas nähdä koska sinne kisoihin pääsee, mutta nyt ei todellakaan ole sinne kiire kun nyt olis ehkä kivempi saada Pippi valmis sinne PSG-tasolle ensin ja siirtyä suoraan niihin luokkiin...