Eilen illalla hepat rokotettiin, eli loppuviikko mennään aika kevyeesti. Tänään oli vaan kävelypäivä, huomenna ainakin Zebben on pakko päästä vähän ravailemaankin,muuten se rikkoo itsensä tarhassa... Onneks Hilton on yleensä rauhallinen vaikka oliskin vähän enemmän vapaata ;)
Zebbelle en laita satulaa nyt koko viikkoon, vaan ajattelin sitten mieluummin juoksuttaa sitä ja kävelyttää maastakäsin metsässä. Hiltonin kanssa aloitetaan la:na jumppaaminen, ja ensi viikolla molemmat hepat olisi tarkoitus jumpata mahdollisimman vetreiksi. Sitten lähdetäänkin 8.5 Helsinkiin, siellä olisi Laaksolla kisat 9-10.5, Zebben olen ilmoittanut sekä lauantain PSG:n että sunnuntain Inter 1:seen. Hilton starttaa vain la:na PSG:n.
Tämän jälkeen jäädään sitten Nipsun luo treenaamaan viikolla kohti 14.5 Vihdin kisoja. Päätettiin nyt sitten myös ilmoittaa Hilton Inter 1:seen... Sen voi toki perua sitten lähempänä jos siltä tuntuu :P Ja tämä ei ollut vain minun "oma" päätös, vaan Nipsu oli myös ajatellut samoja kun siltä tästä kyselin ;)
Mutta mulla on oikeen hyvä fiilis tuon hevosen suhteen nyt, ja se osaa kaikki Interin jutut eli siinä mielessä ei tunnu hankalalta. (Minulla on kylläkin hankalaa saada ne kokopiruetit tehtyä mutta toisaalta, ei Zebbekään ole tehnyt paljon asioita oikein siellä radalla, että Hilton jos tekee kaiken muun hyvin se jo riittää pidemmälle kuin Z :D)
Aika nopeasti tuntuu kyllä että Hilton etenee, mutta minkä sille voi kun on niin reipas heppa! :) Mutta katsotaan nyt miten rupeaa tuntumaan kun kisat lähenee... :P En oikeen itse edes usko tätä todeksi, että edes tämmösiä asioita pohdin, Hiltoninhan piti mennä maks Va B-tasolla :D
Sophia Backlund
onsdag 29 april 2015
måndag 27 april 2015
Ponihaan kisat 26.4
Joku kyselikin minulta miten tehdään kun lähdetään kisoihin, jos lähdetään edellisenä päivänä jne. Me tosiaan lähdettiin lauantaina aamupäivällä matkaan, ja yövyttiin Sakun tallilla. Siellä ratsastin hevoset illalla pitkän matkan jälkeen, ja sitten seuraavana päivänä kisoista ajettiin suoraan kotiin, Vaasassa oltiin perillä klo 01.00 jälkeen yöllä.. Itse pääsin sänkyyn klo 02 jälkeen. Että onhan tämä hieman rankkaa kun asuu täällä hevonkuusessa :P Matka kesti noin 6 tuntia, paussien kera.
Launtaina Hilton oli ihan äärettömän jännittynyt Rusutjärvellä :O En tiedä mikä sillä oli, mutta se kyttäili kaikkea maneesissa ja oli tosi jännittynyt. Yritin vaan saada sen sitten rennoksi, ja kyllä se sitten parani aika nopeasti. Zebbe oli ihan hyvän tuntuinen, se oli ehkä sitten liiankin vetelä? Aika jännää, hepat vaihtoi paikkoja :P
Sunnuntaina ratsastin Zebben ensin Inter 1:ssä, ulkona satoi ja oli kurja ilma, maneesissa sai verkata 10min. Zebbe oli heti alkuun todella haluton liikkumaan, tosi pahasti pohkeen takana, eli päinvastoin mitä se yleensä on. Sain nyt ratsastaa sitä eteen, mutta en kyllä saanut sitä toimimaan verkassa niin kuin olisin halunnut. Voi toivoton hevonen! Arvatkaa vaan kuinka hankalaa se on kun joka kerta se on eri tavalla hankala, niin ei kyllä tiedä että miten hitossa sen ratsastaa kun aina saa "uuden" hevosen alle. Se mikä toimii kotona ei toimi kisoissa, se mikä olisi toiminut edellisissä kisoissa ei toimi seuraavissa..
Noh, kuitenkin tällä kertaa ei ollut ihan yhtä katastrofaalinen tunne kuin Ypäjällä, vaikka se ei todellakaan vielä hyvä ole. En nyt oikeen tiedä mikä juttu tämä on. Tuli kyllä mieleen että voisko se nyt olla vähän kiukkunen kun on karvanlähtöaika? sillä on nimittäin satulan takakaaren kohdalta lähtenyt kunnolla karvaa ja kun sen kastelee niin se iho on ihan punertava siitä kohtaa eli voi hyvin olla että se on sille epämukavaa ja sen takia en saa sitä selkää rennoksi. Sitten se näkyy kisoissa paremmin kun se kuitenkin siellä jännittää toki enemmän kuin kotona.
Olin iloinen että päätuomari oli antanut meille yli 65% ja palkitsi esim Zebben hienoista sarjoista, mutta kaksi muuta oli sitten vetänyt vähän alaspäin, keskiarvo 62.79% kuitenkin varmaan ihan se oikea meille tuosta suorituksesta. Siitä puuttuu se rentous ja pehmeys nyt, ja silloin numerot eivät voi olla kovin korkeat.
Hepat rokotetaan tiistaina joten ajattelin pitää Zebben ilman satulaa koko loppuviikon jos ne hankaumat paranis, ja vaan juoksuttaa sitä ja kävelyttää paljon ja ensi viikolla sitten jumppailla vaan. Ei se ole kivaa kun tuntee että hevonen ei ole ihan tyytyväinen eikä halua silloin tietenkään suorittaa. Eihän Zebbe sitä tahallaan tee, sillä nyt on jotain mikä ei ole ihan hyvin, ja on mun asia ottaa selvää mitä se on. Tottakai harmittaa, mutta toisaalta mä tiedän että sitten kun kaikki toimii niin me kyllä pystytäään myös hyviin tuloksiin. Zebbe on äärimmäisen hankala ja herkkä, sen kanssa on vaan elettävä :p
No sitten Hiltoniin, mun ihana,ihana, mieletön, uskomaton, aina parhaansa yrittävä Hilton veti kyllä eilen sellaisen tempaisun että huhhu!! Me startattiin luokan ensimmäisenä, mikä on mielestäni aina vähän hankalaa, mutta Hilton teki aivan superhienon radan, oli niin hauskaa ratsastaa sen kanssa radalla, kun se oikeasti yrittää ja kuuntelee ja tekee kaiken jotta minä olisin tyytyväinen. Olin niin hemmetin tyytyväinen kun tulin lopputervehdykseen! Siellä on vielä parannettavaa, olisin itse voinut vielä tarkemmin ratsastaa tiet, ja nuo 1/4 piruetti oli myös vähän haastava ratsastaa kun en oikeen tiennyt miten paljon/vähän pitää kääntää :P
Ja toki Hilton vieläkin kaipaa sitä voimaa, niin iso hevonen kun se on :P
Linkki videoon.
Tuomarin kommentit:
Tuomari C: "Raamikas, tahdikas hevonen. laukka voisi pyöriä vielä enemmän. ehjä kokonaisuus" 66.714%
Tuomari H: "Iso ja raamikas hevonen, joka tekee sujuvan ohjelman. Taivutukset voisi olla pehmeämmät ja vaihdot suoremmat" 67.714%
Tuomari M: "Raamikas,melko säännöllisesti ja tasapainoisesti liikkuva ratsu. Aavistuksen kokoamisastetta vielä, jäntevyyttä keveyttä, vakaammaksi tiet. Pieni kontrollilisä suoruuteen,viimeistely." 69.714%
Kaikki kolme tuomaria pitivät meitä voittajina, se on aina ihanaa :) kakkoseen oli 12.5p, eli aika selvä voitto oli :) Ja olin kyllä yllättynyt, sillä luokassa oli oikeasti todella kovan tason ratsukoita mukana! Ja vielä kun meilläkin jäi parannettavaa!
Kyllä nyt heräsi ajatus siihen pikkukierrokseen... Hiltonhan osaa ne kaikki Interin jutut, itse vaan ajattelin että se tarvitsee aika lailla rutiinia näihin va A-luokkiin vielä, mutta tämähän on sujunut aika helposti, se ei ole niinkuin Zebbe, ihan erilainen kisoissa kuin kotona :P Vaan se on aika lailla samanlainen, oikeastaan parempi kisoissa kun se vähän "pörhistyy".
Onhan Inter 1 paljon vaikeampi kuin Va A, mutta ei niin paljon vaikeampi kuin PSG mikä mentiin Ypäjällä, ja sekin sujui mukavasti. Seuraava Small Tour on Vihdissä 14.5 ja näillä näkymin mua ei kyllä huvita sinne asti ajaa vaan Zebben kanssa, eikä siellä Hiltonilla olisi muita luokkia kuin Inter 1. Va B:1 on kyllä Hiltonille ihan liian helppo luokka, vaativa B luokat ovat nyt takanapäin ;)
Noh vielä ei tarvitse mitään päättää, en halua mennä liian vaikeaan luokkaan liian nopeasti kun hevonen on niin yritteliäs. Mutta toki asiaa voi aina vähän miettiä :)
Lauantai-illan treenejä Rusutjärvellä |

Kyllä oli jännittävää seurata katsomosta koko luokka loppuun, kun johdettiin Hiltoniin kansssa alusta loppuun asti. Oli niin hienoja hevosia ja suorituksia että aina sai jännittää niitä tuloksia :P Mutta täytyy kyllä sanoa että kun meidän tulokset päivittyivät equipeen, tuli kyllä kyyneleitä ja juoksin Hiltonin luokse halaamaan sitä, se tunne oli jo niin voittajantunne kun vaan olla voi! Mun ihana pikku Hilton, johon kukaan ei uskonut kun sen ostin. Kyllä se on todistanut kaikille nyt mikä upea hevonen se on, enkä usko että sen kehitys tähän loppuu! Just wait and see ;) Valmentajan sanoja lainaten: "tuo hevonen saattaa kyllä vielä yllättää" ;)
Back on Track kuljetukseen
(Tämä postaus on tehty yhteistyössä Back on Trackin ja Hippolan kanssa)
Reilu viikko sitten sain kotiin kuljetusvermeitä Back on Trackilta. Aivan upeat kuljetussuojat , häntäsuoja, sekä riimunpehmusteet. Nyt olen ehtinyt käyttää näitä kahdella reissulla, viikko sitten Ypäjälle ja nyt viikonloppuna kun oltiin Vantaalla.
Kuljetussuojat istuvat todella hyvin, ja pysyivät koko pitkän matkan päällä hyvin. Back on Trackin sivuilla kuljetussuojista kerrotaan näin:
"Korkealaatuiset kuljetussuojat suojaamaan hevosen jalkoja kuljetuksen ajaksi hoitaen niitä samalla Back on Track-vaikutuksella. Jalat pysyvät lämpiminä vahvan ulkopinnan suojatessa niitä samalla vammoilta. Laadukas kangas, paksut vahvikkeet alareunassa ja istuva muotoilu takaavat pitkän käyttöiän hyvin suunnitellulle tuotteelle."
Suojissa on tosiaan hyvät paksut vahvikkeet alareunassa, joten ne eivät mene kovin helposti rikki, vaikka hevosella olisikin hokit. Minä laitan yleensä vielä bootsit kuljetussuojien alle mutta näitten alle ei tarvinnut laittaa.
Hevosen jalat olivat myös ihan kuivat kuljetuksen jälkeen, ei mitään turvotusta tai nestettä jaloissa. Mekin lähdettiin aamulla ajamaan lauantaina, hevoset olivat seisseet yön karsinassa joten pikkasen nestettä ne aina kerää silloin takajalkoihin. Kun oltiin perillä nesteet oli poissa :)
Toinen hyvä juttu mitä huomattiin kun lauantaina piti ottaa pari kuvaa kuljetussuojista, oli että lika lähti tosi helposti pois vaan harjaamalla ja suojista tuli ihan uuden näköiset vaan harjaamalla :)
Häntäsuojaa olen käyttänyt Zebbelle, jotta se ehkä auttais sen hieman kireään selkään.. Back on Trackin sivuilla on häntäsuojasta kerrottu näin:
"Hevosen rentouden eräs merkki on se, että hevosen häntä keinuu liikkeen tahdissa. Häntä on selkärangan osa, joka sekin tarvitsee verenkierron lisäystä rentoutuakseen. Häntäsuoja antaa tehokkaan Back on Track-vaikutuksen ja on erinomainen kuljetettaessa hevosta kylmällä ilmalla. Häntäsuojassa on tarrakiinnitys."
Eli tämä tuote on kuin tehty Zebbelle :P joka ei aina ole ihan niin rento selästään. Kuljetuksen ajaksi on muutenkin toki hyvä laittaa häntäsuojus, mutta vielä parempi on kun se lisää verenkiertoa ja rentouttaa. Voisin kuvitella että myös sellaiselle hevosella joka jännittää kuljetuksessa häntäsuoja voisi olla hyvä ja hieman rentouttaa selkärankaa.
Tämäkin häntäsuoja pysyi tosi hyvin päällä eikä liukunut pitkän kuljetuksen aikana alas. Zebbekin oli kuljetuksen jälkeen oikeen rento ja letkeä eikä tuntunut ollenkaan siltä että olisi seissyt autossa 6 tuntia!
Viimeinen tuote mitä olen käyttänyt molemmilla hevosilla kuljetuksessa, on Back on Trackin riimunpehmusteet. Back on Trackin sivuilla tuotekuvaus:
"Riimunpehmusteet antavat hevoselle Back on Track-vaikutuksen nenäpiille ja niskaan. Ne ovat pehmeät ja soveltuvat hyvin kuljetukseen tai laitumelle kylminä päivinä.
Nenäpiin päälle tuleva osa on 31 cm ja niskaosa 43 cm pitkä."
Minä käytin näitä Ypäjälle Hiltonille sekä nenän ja niskaosaan, huomasin kuitenkin että tässä oli niin vahva vaikutus että Hilton hikosi pehmusteitten alla :P joten viime reissulla laitoin Zebbelle sen lyhkäsemmän osan niska-osaan ja Hiltonille sen pidemmän niskalle myös. Näin pysyi kuitenkin niska lämpimänä ja pehmeänä,talvella voi varmaan sitten käyttää myös turvan päällä niin pysyy koko pää mukavan lämpösenä :) Nämäkin osat pysyvät hyvin päällä ja ovat helppo pukea riimuun, niskaosa pujotetaan, ja turpa-osassa on tarrat eli sen saa myös helposti kiinni riimuun kun turpaosa on yleensä kiinteä riimuissa.
Olen aivan älyttömän kiitollinen Back on Trackille näistä tuotteista, ja tulen kyllä näitä käyttämään jokaisessa kuljetuksessa hevosilla :) Kiitos Paljon Back on Track!

söndag 26 april 2015
onsdag 22 april 2015
Ulko-ohja!
Tänään harjoiteltiin Zebben kanssa taas ohjelmanratsastusta ja menin Inter 1:sen läpi. Yritin tehdä koko hommasta mahdollisimman samanlaisen kuin kisoissa. Verkkasin ulkona ja menin sitten maneesiin vaan ratsastamana ohjelman läpi. Ennen verkkaa käytiin Cian ja Hiltonin kanssa pienellä maastolenkillä. Hiltonilla on aika lepposaa, se oli myös eilen maastoilemassa ja pääsee vielä perjantainakin :D En viitsi sitä liikaa prässätä vaan yritän pitää sen hyvätuulisena.
Zebbekin on mennyt ulkokentällä sekä eilen että maanantaina ja olen vaan yrittänyt ratsastaa sitä mahdollisimman rennoksi ja "löysäksi", koska sen saa aina sieltä teräväksi taas ;) eilen se oli kyllä huomattavasti pehmeämpi ja vetreämpi jo, eli tätä hommaa vaan lisää!
Huomasin myös että mun pitää tosi paljon ratsastaa sisäpohkeella kohti ulko-ohjaa, ja se onkin juttu mikä on nyt vähän jäänyt pois ja se on iso syy siihen miksi mikään ei toiminut radalla viime vloppuna. Nyt ajattelin koko ajan ulko-ohjaa koko radan läpi, ja kas, tulipas sata kertaa tasaisempi ja parempi suoritus! Zebbekin meni paljon tyytyväisemmän näköisenä ja sain tehtyä kaikki kuviot hyvin. Se jotenkin tarvitsee apua siihen tasapainoon, ettei kaadu sisälle.
Huh, toivotaan vaan että tämä toimii myös su:na :D Nyt ajattelin kyllä huomenna joko ratsastaa samalla tavalla kuin ma ja ti, tai juoksuttaa, ja sitten pe ja la menee myös vaan jumpaten, en tee mitään kokoamisia tai "vaikeita" juttuja mistä se voi jännittyä, pidän sen vaan mahdollisimman rentona ja pehmeänä, se virittyy kyllä itsestään sitten su:na kisoissa :P
måndag 20 april 2015
Helsinki International Horse Show - Hyvässä seurassa
(Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Helsinki International Horse Shown kanssa.)
Olen oikeen iloinen tästä uudesta yhteistyöstä Helsinki Horse Shown kanssa. Niin kuin varmaan jo tiedätte, siellä kisaaminen oli minun elämäni paras kisa so far, ja muutenkin koko HIHIS on ihan tosi mahtava hevostapahtuma täällä Suomessa, joten on ilo esitellä teille eri kampanjoita ja infoa kisasta tässä kesän mittaan.
Seuroille olisi nyt tarjolla "hyvässä seurassa"- kampanja, jossa seurat voivat saada -25% alennuksen lipuista, tai vaihtoehtoisesti kerätä rahaa omaan toimintaansa, lisää tietoja kampanjasta löydätte täältä!
Toinen mahtava tarjous joka on voimassa koko huhtikuun ajan, World cup-sunnuntai lipun voi ostaa hintaan 69€ ( normaalisti 140€). Horse Show -sunnuntaina on tarjolla myös ihanan maukas brunssi ja tietenkin Expossa on hyvät shoppailumahdollisuudet. Sunnuntaina kilpaillaan myös kouluratsastusta Knock Out Dressagen muodossa ja esteratsastuksen kansallisia luokkia. Show-ohjelma tarjoaa häkellyttävän Avantgarde Horse & Dance -shown (http://www.avantgarde-horses.com) Tämä päivä on siis varmasti elämyksiä täynnä jokaiseen makuun :) Täältä lisätietoa tästä tarjouksesta ja ohjelmasta!

Maanantai ja jumppapäivä!
Pakko laittaa vielä pari kuvaa upeasta Hiltonista ;) |
Tänään mentiin poikien kanssa meidän isolla ulkokentällä, siellä ei kyllä tila lopu kesken! Hiltonin kanssa mentiin vaan suoraan ympäri koko kenttää, ensin ravissa ja sitten oikeeen iiiisoa laukkaa, ja annoin sen pään venyä melkeen maahan asti. Siinä tuli oikeen superhyvin ylälinja venytettyä ja Hilton sai laukata todella isoa laukkaa kerrankin ja oikeasti venyttää. Ollaan tehty niin paljon kokoamisia että tämä teki sille kyllä todella hyvää, ja se myös nautti paljon kun kerrankin oli tilaa mennä!
Zebbellä tein aika paljon kiemuroita(mentiin myös isolla kentällä) missä asetin sisällepäin ja aina väistätin sisätakajalan ulkotakajalan yli. Tämä jumppa on sille tosi hyvää. Halusin mahd löysän ohjastuntuman ja joka kerta kun tunsin että sain selän ylös kaarteessa myötäsin reippaasti ohjalla, tarkoituksena että saisin Zebbenkin oikeasti venyttämään alaspäin, se ei sitä kovin helposti tee. Mutta tänään sain sen aika hyvin rentoutumaan ja tosi pehmeäksi. Mentiin isoa rentoa laukkaa ympäri kenttää ja tehtiin myös vastalaukkaympyröitä, tässä se venyttää ulkokylkeä tosi hyvin.
Huomenna Hilton pääsee maastoilemaan, Zebben kanssa jatketaan tätä rentoa jumppaa vielä, jos nyt jollain konstilla saisin sen rennommaksi ja jotenkuten ratsastuskelvolliseksi ensi kisoihin :P noh, ei tässä nyt kannata hirveesti stressiä ottaa, kun tämä sama kuvio on meillä ollut joka ikinen vuosi kun kisat alkaa, kyllä ne huippusuoritukset tulee sieltä esille myös tänä vuonna, sitten jossain vaiheessa ;)
söndag 19 april 2015
Ypäjän lauantai
Hilton oli taas ihana oma itsensä ja sijoittui vaativassa B:ssä toiseksi 32 ratsukon joukossa! Huomas että oli melkeen haastavampaa pitää se takajalkojen päällä noin helpossa ohjelmassa missä mennään vaan suoraan eteen, mutta teki sille oikeen hyvää tehdä vähän helpompi ohjelma PSG:n jälkeen. Ensi viikolla mennään sitten Vaativa A:0 Ponihaassa, luulen että se on oikeen sopiva ohjelma vaikeusasteeltaan Hiltonille.
Zebbe on täysin kadonnut johonkin! Katselin videoita tänään, ja sen rentous ja pehmeys on kyllä täysin kadoksissa. Niin jäykkä ja kireen näköistä menoa että ihan hirveää :/ Joten nyt kyllä aion tehdä niin että Zebben kanssa vaan jumppaillaan koko ensi viikko, jos saisin sen taas pikkuhiljaa vähän rentoutumaan ja sen kautta sen toimimaan taas paremmin. Sitähän olen aina tehnyt, enimmäkseen vaan perusjumppaa, ja se kyllä vaatii sen jotta pysyy hyvänä kun se muuten niin helposti jännittyy ja vähän käpertyy itseensä ja silloin siitä tulee tommonen. Eli ei kokoamisia, ei mitään vaikeita juttuja, vaan ihan super basic asioita koko ensi viikko, jotta se oikeasti rentoutuisi 110%.
Meidän Inter 1-rata eilen oli jotain niin järkyttävää että mua oikeen hävetti katsoa se videolta. Tulos oli vähän päälle 62%... Nyt pitää vaan yrittää unohtaa viikonlopun radat ja keskittyä tulevaan. En saa masentua nyt tästä, mä tiedän että me osataan, ja me pystytään niiin paljon parempaan, kunhan saan taas Zebben työskentelemään mun KANSSA eikä mua vastaan, ja saan sen kropan rennoksi ja pehmeäksi taas. Olen ehkä yrittänyt nyt liikaa sen kanssa, joten nyt palataan 100 askelta taaksepäin niin ehkä se vähän auttais meidän ongelmaan :)
fredag 17 april 2015
Hiltonille hatun nosto!!!
Mä en kestä! Mä olen Hiltonista niin ylpeä että halkean! Mieletön hevonen, menee ja debytoi kauden ekassa startisssa elämänsä ensimmäisen Prix St Georgesen, ja tuloksena 63.05%, eka ei sijoittunut! Ja tuohonkin rataan mahtui monta rikettä että ihan ihmejuttu! Hilton rikkoi molemmat vaihdot piruettien jälkeen, ja sarjan joka kolmannella. Muuten ihan jees, huomaa toki että tämä on sille uutta, mutta poika tsemppaa niin täysillä aina < 3
Zebbe saa kyllä vähän hävetä :D Se hävisi Hiltonille tänään, sen tulos oli "huikeat" 62.89%. Poika vähän "innostui", ja rikkoi heti ekan ravilisäyksen, lähti vetään toisessa lisäyksessä, potkas melkeen jokaisessa yksittäisessä vaihdossa, eikä kuunnellut mua sarjoissa vaan veteli omiaan :P Tämä nyt oli ihan odotettua ja mielestäni aika jees että tommosella tosi huonolla suorituksella kuitenkin tulee melk 63% ja toka ei sijoittunut. Zebbe tarvii ne parit kisat kauden alkuun että vähän malttaa odottaa ja rauhoittuu. Nyt se oli muhun tosi ärsyyntynyt kun yritin vähän saada puolipidätteitä läpi ja odottamaan mua, se halus vaan mennä omaa tahtiaan.. Suon sille anteeksi, se on sellainen pikku hölmö heppa että < 3 toivotaan että huomenna olis edes vähän parempi :D Vaikka saattaa olla että tässä menee vielä pari kisaa mönkään ennen kun tää innostus vähän rauhoittuu.. :P ja kyllä mulla on vielä paljon hakemista sen kanssa että löydän sen yhteisen säveleen taas silleen 110%...
Mutta tosi kivaa on taas päästä kisaamaan, vaikka herätyskello soi tänään klo 05 :P nyt ollaan hotellilla ja tarkoitus ottaa päikkärit että jaksaa sitten taas. Käydään liikuttamassa heppoja vähän illalla, kävelyttämässä, ja katsomassa nuorten ratsastajien luokka!

Prenumerera på:
Inlägg (Atom)