Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

måndag 30 september 2013

Hepat hoidettu taas akupunktiolla!

Olen kyllä niin äärimmäisen onnellinen että meillä on noin taitava hieroja joka käy joka 4 vko mun hevoset hoitamassa jotta ne pysyisi mahdollisimman terveinä ja jaksaa tehdä töitä mahdollisimman hyvin. Kaikki vammatkin ehditään hoitaa ajoissa ja toki paljon ennaltaehkäisevää hoitoa. Hevoset kestää kauemmin ja ovat iloisempia kun niitä hoidetaan hyvin :)

Zebbellä oli kireyttä oikealla puolella, sanoinkin että se on vähän hankalemmin taipunut vasemmalle, eli varmasti koska oikea puoli on ollut vähän jumissa eikä halua venyä. Joten se hoidettiin akupunktiolla auki. Sitten sillä oli tosi jännä repeytymä sään kohdalla, ilmeisesti kalvossa oli pieni reikä ja sen yläpuolella patti, joka ei onneksi ollut mitenkään kipeä se vaan tykkäsi kun sitä hieroi. Veikattiin että se on riehunut tarhassa ja liukastunut etujalka eteen ja näin saanut sen repeytymän,sillä oli nimittäin myös pieni haava toisessa takajalassa mikä viittaa siihen että ei ole ollut ihan kiltisti tänään tarhassa ;) mutta onneksi ei käynyt pahemmin, olis voinut jänne revähtää tai jotain muuta pahempaa. Ohjeeksi sain että arnikaa joka päivä ainakin viikon verran hieron siihen ja liikutan normaalisti.

Hiltonilla ei ollut mitään kummempia, se oli samantuntuinen molemmilta puolilta joten sille laitettiin neulat tasaisesti ympäri ja hoidettiin vaan ennaltaehkäisevästi. Sillä on kyllä harvoin mitään ongelmia lihasten kanssa vaan on melkeen aina tuntunut hyvältä eikä kireyksiä pahemmin ole, ja hyvä toki näin :)

Huomenna pääsen sitten taas ratsastamaan, kentätkin oli jo oikeen hyvässä kunnossa joten ei tarvitse varmaan maneesille ajaa taas pariin päivään ainakin jos Forecaan uskoo ( ei pitäis sataa ainakaan 10 päivään, toivotaaan!! )

Tavoitteita!

Lueskelin tässä ruotsalaista kouluratsastusblogia ja sain siitä inspiraatioa tehdä itselleni ( hevoselleni) tavoitteita tässä talven yli. Luulen että on paljon helpompi ja motivoi enemmän jos on selkeitä tavoitteita esim kuukausittain mitä haluaa saavuttaa, muuten menee helposti vähän siihen että vaan ratsastelee ja treenaa vähän kaikkea mutta ei ole mitään selkeää tavoitetta mitä kohti treenata. Sittenhän minulla on toki pidemmänajan tavoitteita myös, esim talven treenit pitäisi mennä kohti sitä mitä haluan ensi vuonna tavoittaa kisoissa.

Jos vaikka listaan tänne blogiin mun tavoitteet mihin haluan päästä nyt seuraavan kuukauden ajan ja katsotaan sitten kuukauden päästä pääsinkö niihin ja mitkä olisi sitten seuraavat tavoitteet. Nyt on hyvin aikaa fiilata pikkuasioita ja vaikka laittaa se energia siihen yhteen asiaan per kuukausi jotta saa sen toimimaan.

Hilton:                ENSI VUODEN TAVOITE: Haluan päästä Hiltonin kanssa kisaamaan Va A /                              PSG-luokkia yli 60% tuloksin

                           Tavoite Lokakuu: Saada Hiltonille voimaa ja nopeutta takajalkoihin jotta se
                           jaksaa kantaa itseään paremmin takaosallaan ja oppii ottamaan mun kokoavat                                pidätteet myös ilman raippaa maasta käsin, sekä laukassa että ravissa. Laukassa                              sen pitäisi oppia jaksaa pysyä piruettilaukassa vähän pidempään kuin pari askelta                            kerrallaan.

Zebbe:                ENSI VUODEN TAVOITE: Tulostaso pitäisi saada pysymään yli 65% PSG-                              Intermediaire 1- luokista, sekä päästä pikkukierros finaaliin asti.

                           Tavoite Lokakuu: saada ravia paremmaksi! Eli treenataan sitä shettisravissa                                    rentoutta ja letkeyttä koko kroppaan, paljon väistöjä ja peruutuksia. Tavoite että                            Lokakuun lopussa ravi olisi jo paljon parempi ja rennompi ja oltais löydetty se                                hyvä tahti ja asento missä pääsee taivuttamaan ja puolipidätteet menee läpi :)

söndag 29 september 2013

Markon valmennus 28.9

Eilen olin molempien poikien kanssa Sulvalla Markon valmennuksessa. Saatiin todella hyviä harjoituksia molempien hevosten kanssa.



Hilton: Hilton oli aivan SAIRAAAAN hyvä!!! Saatiin tosi hyvin apua kun Marko auttoi juoksutusraipan kanssa maasta että saataisiin Hiltonin takaosaa vähän nopeammaksi ja että se ymmärtäisi oikeen laskea takaosan alleen kun teen puolipidätteen sekä tulla nopeammaksi askelistaan. Siis se tunne kun sen sai oikeen ottamaan paino takaosalleen ja keveni edestä ja vaan lensi eteen < 3 . Tehtiin myös vähän piruettilaukkaa minkä se teki myös ihan sikahyvin, montaa askelta se ei jaksa mutta se kuunteli mun puolipidätteitä niin hyvin että riitti kun kerran tiivisti istunnan ja teki puolipidätteen niin se oikeen istahti takaosalleen ja kokosi tosi hyvin! Kotiläksyiksi saatiin harjoitella näitä siirtymisiä ja kokoamisia, ja olis myös tosi hyvä jos saisin jonkun auttamaan maasta käsin vielä, ihan sen takia koska se on parempi tehdä niin että Hilton oppii kokoamaan ilman että minä teen liian paljon selässä, sitten kun se saa enemmän voimaa ja tajuaa tän jutun hyvin niin sitten ei toki enää tarvitse apua maastakäsin. Parempi kuitenkin näin kuin että joutuisin itse käyttämään rajuja apuja jotta se reagoisi. Se on todella herkkä raipalle joten riittää melkeen että vaan joku kävelee siinä sen takana ilman että edes koskee sillä raipalla :)

vanha kuva Sulvan maneesilta :)


Zebbe: Sanoin Markolle heti alusta että olen ihan hukassa Zebben ravin kanssa ja en oikeasti tiedä miten sen saisi löytämään sen hyvän tahdin, kun se joko juoksee ja on vahva tai sitten liian hidas ja pohkeen takana ja menee tyhjäksi edestä. Mun pitäisi ensin aloittaa ihan pienessä "shettisravissa" ja antaa sen olla vähän matalempi edestä, sitten tehdä paljon tosi jyrkkiä väistöjä ravissa josta heti peruutus, tosi pitkä joku 10 askelta, ja sitten taas eteen raviin. tästä se rupes pikkuhiljaa tulemaan enemmän selän yli ja rentoutui niskastaan ja ylälinjastaan. Oikeastaan sain kotiläksyksi ratsastaa sitä vaan tuossa pienessä shettisravissa jotta saisi sen oikeen rennoksi ylälinjasta ja niin että saisin puolipidätteet kunnolla läpi. Tämä auttoi tosi paljon ja se oli huomattavasti parempi ratsastaa eikä ollut niin vaikea istua sen ravissa kun se rentoutui.

Kaiken kaikkiaan oli oikeen huippuvalmennus, harmittaa vaan että Marko ei tule tänne Vaasaan useammin :/ mutta nyt sain tosi hyvät harjoitukset millä jatkan yksin kotona seuraavaan valmennukseen!

fredag 27 september 2013

Hiltonin ekat kakkoset :D

Tuli vähän vahnigossa kun treenattiin vähän vaihtoja, mutta sieltä ne silti tuli, 3 kappaletta peräkkäin :D ihana Hilton :)


torsdag 26 september 2013

Koulukisat 6.10 / Dressyrtävling 6.10

Välkommen till Korsholms Sportryttares klubbtävling i dressyr 6.10.2013 ( närmare tidtabell meddelas senast 4.10)

KLASSER:

1.       Lätt C:2 2000, öppen för ekipage som inte placerat sig på regional nivå
2.       Lätt B:0 2009, KLUBBMÄSTERSKAP, öppen för föreningens ponny- och juniorryttare
3.       Lätt A:1 2009, öppen för alla.

-          Anmälningar tas emot fram tills 3.10.2013 kl:21.00 och de ska sändas per e-post till soffi1986@hotmail.com ( nämn ekipage, förening och klass/klasser)
-          Startavgifter: 15€ för icke medlem och 10€ för Korsholms Sportryttares ekipage
-          Som domare fungerar Elina Haapamäki.
-          Giltigt vaccinationsintyg skall visas upp i kansliet.
-          Tävlingarna hålls i Solf manege / uteplan beroende på väder, uppvärmning på uteplan eller gruppvis i manegen beroende på väder.
-          Förfrågningar: kontakta Sophia Backlund per e-post soffi1986@hotmail.com
-          Startlistorna skickas per e-post till deltagarna samt läggs upp på hemsidan http://korsholms.sporttisaitti.com 4.10



Tervetuloa Mustasaaren Urheiluratsastajien seurakoulukisoihin 6.10.2013 ( tarkempi aikataulu selviää 4.10)

LUOKAT:

1.       Helppo C:2 2000, avoin ratsukoille jotka eivät ole sijoittuneet aluetasolla.
2.       Helppo B:0 2009, SEURANMESTARUUS, avoin seuran poni- ja junioriratsukoille.
3.       Helppo A:1 2009, avoin kaikille

-          Ilmoittautumiset s-postitse : soffi1986@hotmail.com viimeistään 3.10 klo:21.00 ( mainitse ratsukko,seura ja luokka)
-          Lähtömaksut: 15€ ei jäseniltä ja 10€ jäseniltä.
-          Tuomarina Elina Haapamäki.
       Kilpailut pidetään Sulvan maneesilla/kentällä riippuen säästä. Sulvan maneesi ja kenttä ovat Sulvan keskustan tuntumassa.

-          Voimassa oleva rokotustodistus näytettävä kansliassa.
-          Tiedustelut s-postitse soffi1986@hotmail.com

-          Lähtölistat lähetetään s-postitse osallistujille sekä seuran kotisivuille http://korsholms.sporttisaitti.com 4.10

Hello vaan Syksy!

Menin heti aamusta tallille kun ajattelin että ehkä ehdin ratsastamaan ennen kuin sadet alkaa, mutta kenttä oli niin kurjassa kunnossa että ei siellä olis voinutkaan ratsastaa, joten päätin sitten juoksuttaa molemmat hepat. Cia lupas tulla huomenna mun kanssa maneesille joten pääsee sitten VIHDOIN sisätiloihin treenaamaan ;) kuvia ja videoo sitten varmaan luvassa myös huomiselle!



Sadehan sitten tietenkin alkoi kun pääsin juoksuttamaan ja ihan järkyttävä tuuli, asteita vaan pari plussan puolella joten kyllä tuli ikävä sitä maneesia tänään :P toisaalta hevosista tulee varmaan vähän "kestävempiä" kun joutuvat juoksemaan tuolla myrskyssä ulkona. Hilton oli oikeen rauhallinen silti ja juokstuin vaan sen verran että se vähän sai vertyä lihaksistaan.

Oli kiva pestä ja puunata kun ulkona oli niin kurja ilma :)


Zebbekin oli ihmeen rauhallinen kun se yleensä vetää kunnon rodeoita liinassa mutta oli ehkä itse vähän varovaisempi kun pohja ei ollut niin hyvä. 

Bucaksen Rain Protector loimi, ihan huippu näillä keleillä ;) kiitos tästä loimesta First Class Horse:lle !
Juoksutuksen jälkeen sai sitten hetken puuhata pesuhommissa, pesin molempien hevosten jalat sekä hännän alaosan, ja toki sitten suojat ja kaikki tavarat. Vein myös ison läjän likaisia pinteleitä yms kotiin pesuun ja yritin vähän järjestellä tavaroita. Jotenkin kun ulkona on ällöttävä sää niin mun tekee aina mieli siivota ja pestä ja laittaa kaikki kondikseen :) mutta hyvä niin. Nyt mun pitää jatkaa lukemista huomisen tenttiin!








Neiti Zerleone :D

tisdag 24 september 2013

Hyvä treeni med Hilton!

Päästiin vasta klo 20 jälkeen kentälle ratsastamaan tänään, onneks kentällä on valot ja pohja oli tänään parempi kun on vähän satanut vettä. ( odottelen että saatais se kumirouhe sinne kentälle pian..) Hilton oli aika energinen, oli vissiin vähän jännää olla ulkona kun oli pimeää, plus että tänään oli SAIRAAN kylmä! Mulla oli KL-softshell plus vielä lämmin takki päällä koko ratsastuksen ajan,brr.

 Keskityttiin vaan ja ainoastaan suoruuteen, sekä mun että hevosen ( luulis että se on helppo juttu mutta se on yleensä aika vaikeeta kun oikeen rupeaa ajattelemaan asiaa;) ). Tuntuu että olen taas entistä vinompi ja mun pitäis päästä taas hoitoon, joten ajattelin että nyt olis hyvä yrittää suoristaa itseäni siellä selässä, ja samalla suoristaa hevosta ( Hilton menee helposti vieläkin vähän vinoon, varsinkin laukassa ja siirtymisissä). Alkuverkan jälkeen aloitin laukassa, ratsastin uran sisäpuolella koko ajan jotta ei saatu "tukea" aidoista, ja aloitin ensin käynnissä suoraan eteen uralla että sain sen ihan täysin suoraksi, tarkistin että itse istuin suorassa, että minulla oli yhtä paljon tuntumaa molemmilla ohjilla ja siitä pyysin Hiltonin laukkaan ja olin tarkka että se pysyi tikkusuorana nostossa ja jatkoi siitä hienosti oikeen takaosan päällä erittäin suorana. Pitkään en voinut jatkaa laukkaa kun tunsin että se rupesi vähän valumaan vinoksi ( oikea lapa heittäytyy sillä usein ulos ja takaosa vasemmalle), joten siitä sitten käyntiin ja uudestaan sama homma. Toistin tätä harjoitusta molempiin suuntiin niin kauan kunnes tunsin että siirtymiset meni helposti ja se pysyi suorana helposti. Hilton kokosi itseään niin hienosti laukassa ja mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis että se oli oikeen suora ja sain tukea molemmilta ohjilta, joten lopetin sitten treenit siihen.

Tätä on varmaan hyvä nyt jatkaa hetken aikaa sen kanssa, jotta saisin samalla vähän omaa kroppaakin suoremmaksi. Siihen kyllä tarvitaan ammattilaisen apua myös kun on se kiero selkä,mutta toki voin yrittää itsekkin vähän ajatella asiaa kun ratsastan :)

Lisää vastauksia

Kysymyksiä voitte vielä laittaa tuonne kyselyhetki-postaukseen, yritän vastailla kun ehdin :)


Anonym22 september 2013 16:08
Mihin olet menossa, kun olet vuokraamassa Hubertuksen karsinoitasi 2 kuukaudeksi? Näin facebook-sivuillasi ilmoituksen.


VASTAUS: toiselle tallille missä on maneesi, odottamaan hubertuksen uuden maneesin valmistumista :) mutta voi olla että en lähde mihinkään en ole vielä päättänyt lopullisesti.

Anonym22 september 2013 22:10
Hei,
Onko mitään "väliä" kuinka usein menee kankisuitsilla? Eli onko "haittaa" jos ratsastaa monta kertaa viikossa kangeille ympäri vuoden? Kuinkahan usein esim huippuratsastajat menee kangilla? Entä sinä?

VASTAUS: Mun mielestä on erittäin tärkeää vaihdella hevoselle kuolainta jotta sen suu pysyy "elävänä" ja hyvänä, ja toki on tärkeää silloin myös että ratsastaa myös nivelillä eikä vaan kangilla. Yleensä jos on mennyt kauan kangilla ja pistää nivelet päälle voivat monet ongelmat tulla esille jotka pysyvät "piilossa" kun on kanget suussa. Mä pyrin siihen että en ikinä mene kahta päivää enempää putkeen kangilla, ja nyt kun kisakausi on ohi pidän pidempiäkin pausseja kangista, ihan pari viikkoakin että ratsastan vaan nivelillä. Itse asiassa mulla on se ongelma molempien hevosten kanssa että ne helposti tulevat liian tyhjiksi edestä jos menen pitkään nivelillä ja laitan sitten kanget päälle, joten sen takia kisakaudella tulee mentyä enemmän kangilla. Mutta vaihtelu on tosiaan tärkeä! Keskimäärin ratsastan ehkä noin 3 kertaa kangilla per viikko :)

Anonym23 september 2013 12:09
Toinen anonyymi kysyy, miten annat nopean pohkeen hevoselle, joka liikkuu pohkeen takana? Onko se nopea painallus kylkiin, kannuksien kera vai ilman? Onko pohkeen paineessa eroa, käytätkö sen yhtä kevyesti kyljessä kuin normaalisti vai laitatko pohkeeseen isomman paineen? Kumpi tällaiselle hevoselle on parempi; raippa vai kannukset? Isonnatko apua sen mukaan, mikäli toivottua reaktiota ei tapahdu?

Kerrotko myös tuosta "kiinni ottamisesta" vielä tarkemmin eli teetkö puolipidätteitä vai siirrytkö esim. hitaampaan askellajiin?

Kiitos mielenkiintoisesta blogista! :)

VASTAUS: Nopea pohje on sellainen napakka ja nopea, joka äkkiä on irti hevosesta eikä jää puristamaan, ja yleensä riippuen miten huonosti/hyvin hevonen reagoi joutuu sitten käyttämään enemmän painetta tai vähemmän painetta. Tärkeintä että saa hevosen reagoimaan ja sen jälkeen heti kiittää sitä. kiinni ottaminen voi olla oikeastaan pieni pidäte vain askellajin sisällä tai ihan pysähdys laukasta, riippuu kuinka voimakkaasti hevosta pitää ottaa kiinni; jos se lähtee kokonaan alta pois niin tiiviillä istunnalla pysäytän sen ( Zebbe tekee tätä usein alkuverkassa kun haluaisi vaan juosta täysillä) tai jos tarvitsee vaan pientä muistutusta olla takajalkojen päällä niin se on vaan pieni pidäte istunnalla eli pyydän pari lyhyempää askelta ja hevosta ottamaan painoa takaosalleen. Kiva että tykkäät blogistani ja toivottavasti sait selvää mun kirjoituksesta, välillä on vaikea selittää miten ratsastaa ja pukea se sanoihin :)

Anonym23 september 2013 16:24
Oletko itse vientt Hiltonia eteenpäin vai onko se ollut ratsuttajalla sinulla ollessaan? Jos olet itse "ratsuttanut" sn tuolle tasolle, otstko muiden hevosia ratsutuksrrn, eteenpäin vietäviksi?

VASTAUS: Olen itse kyllä vienyt Hiltonia eteenpäin, se tuli tosiaan suoraan kasvattajalta minulle. Ei ole ollut ratsuttajalla ikinä vaan olen itse sen kanssa tehnyt kaikki työt (toki saanut paljon apua valmentajilta jne) :) ja otan kyllä jonkin verran muita hevosia ratsutukseen vähän riippuen tilanteesta jne.

Anonym23 september 2013 21:09
Heippa! Ihan ensimmäiseksi; mä ite niin ihailen sua ja sun hevosia! Olisin halunnut jäädä katselemaan aluemestaruuksissa sun rataa, mutta oma hevonen olisi joutunut seisoskelemaan niin kauan että lähdettiin kotia kohti :).. Kysymyksiin;

Mulla on kouluhevonen, jolla on ilmeisesti ratsastettu erittäin paljon kangilla, ja se on kisannut suomessa VaA ja ulkomailla Interiä. Se on ollut minulla vasta vajaan kuukauden, ja pari juttua minulla olisi kysyttävänä, jos sinulla olisi vastauksia näihin;

Miten passikäyntiä voisi "parantaa".
Miten hevosta saisi pehmeämmäksi edestä, kun painaa todella paljon edestä ja on suhteellisen kovakin. Asettuu ohjasta kuitenkin.
Miten saada hevonen paremmin taipumaan ja reagoimaan taivuttavaan pohkeeseen paremmin?
Hevoseni tahtoo juosta vähän alta pois kun ratsastan, miten saan sitä hidastamaan?
Kilparadalla ratsastan ihan erinlailla kuin kotona, nimittäin melkein istun vain selässä enkä "uskalla" ratsastaa. Olisiko sinulla jotain neuvoja kisaradalle?

Kiitos jos vastaat, toivottavasti näen sinut livenä jossain kisoissa!! :) Saahan sua tulla moikkaamaan jos näkee? :D

VASTAUS: ensiksi, kiitos oikeen paljon :) Passikäynnistä: se ongelma mulla on paljon Zebben kanssa kisoissa, se helposti jännittyy ja menee selästään lukkoon ja silloin rupee kävelemään passimaisesti. kotona yritän kävellä paljon sen kanssa eteen, jotta se oikeen ajattelisi eteen ja kävelisi "kohti kuolainta". eli vähän pidemmällä ohjalla, ei ihan lisättyä käyntiä mutta keskikäyntiä jossa haluan että hevonen kävelee koko ajan kohti kuolaintukea. Väistöt käynnissä voivat myös auttaa löytämään tahdin, ja ihan vaan se että saa hevosen rentoutumaan käynnissä. Jos hevonen on kova edestä niin suosittelisin vaihtamaan ihan niveliin ja ratsastamaan pidemmän jakson vaan nivelillä, ja vaikka vaihdella kuolainta usein. Paljon siirtymisiä mitkä yrität itse tehdä vaan istunnalla ja yrität saada hevosen istunnan kautta kantamaan itseään. Kun hevonen kantaa takaosallaan se on AINA kevyt edestä joten jos se on vahva edestä se tarkoittaa että se ei ole kunnolla takaosallaan. Taivutuksia pitää vaan treenata ja jumpata hevosta notkeammaksi, pikkuhiljaa askel kerrallaan eikä pyytää liikaa jotta se tuntuisi hevoselta ikävältä. jos hevonen juoksee alta pois kannattaa tehdä MILJOONAA siirtymistä, siis ihan KOKO AJAN, näin hevonen oppii koko ajan odottamaan sun apuja ja pikkuhiljaa se lopettaa juoksemisen alta pois kun sen on pakko kuunnella sinua ja odottaa seuraavaa siirtymistä. Tuo kisoissa ratsastaminen on kyll hankalaa, tähän ei oikeen ole oikoteitä muuta kun vaan kisata ja kisata ja kisata, ja saada sitä kisarutiinia. Toki kannattaa myös kotona ratsastaa paljon vaikka ohjelmanpätkiä ja siinä yrittää itse ajatella miten ratsastat ja mikä muuttuu ja yrittää sitä sitten korjailla. ja tottakai mua saa aina tulla moikkaamaan :)

måndag 23 september 2013

Hiltonin paino mun jalan päällä = ei hyvä

näin pääsi tänään käymään, olin menossa juoksuttamaan Hiltonia ja laitoin sivuohjia kiinni ja seisoin sopivasti toinen jalka just Hiltonin kavion edessä ( joo näin ei ikinä kannata olla mutta en oikeen huomannut :P ) ja tietenkin se otti askeleen eteen ja suoraan mun jalan päälle, AUTS!! Onneks ei käynyt pahemmin mutta kyllä jalkaan sattuu :/

Zebbe oriina :)


Onneks ehdin ratsastaa Zebben ennen juoksutusta, mentiin oikeen perusjumppaa vaan. Se on laukassa niin superhyvä että saa vaan istua ja hymyillä mutta ravissa on sitten niin vaikeeta että. Huomasin että se haluaa vaan kaatua lapojensa päälle ravissa eikä ollenkaan kantaa, sitten kun vaihdan suuntaa vasemmasta oikealle se kaatuu totaalisesti vasemman lavan päälle. Yritin sitten korjata asiaa ratsastamalla ihan pientä ravia vaan vähän pyöreämmässä muodossa mutta ajatus koko ajan että säkää pitää saada ylös, ja varsinkin sitten suunnanvaihdossa pidin asetuksen koko ajan vasemmalle vaikka jatkoin oikeassa kierroksessa. Sitten vasta kun tunsin että se ei roikkunut tai nojannut vasemmalle vaihdoin asetuksen taas oikealle. Meni sitten loppujen lopuksi oikeen kivasti kunhan tajusi kantaa. Olen nyt mennyt koko ajan vähän matalemmassa muodossa ja yritän vähän "unohtaa" kisamuodon nyt hetkeksi koska kisoja ei tosiaan ole enää ( paitsi ehkä kk:n päästä Ypäjälle ;) ), ja muutenkin tekee hyvää välillä ratsastaa vähän matalemmassa muodossa ja yrittää vahvistaa ylälinjaa.


söndag 22 september 2013

Vastauksia Part II

  1. Hur ser dina planer ut för de kommande åren när det gäller att kombinera juristkarriär och att vara satsande ryttare? ser du en flytt från Vasa som det bästa/enda valet för att ha en chans att nå dit du vill inom såväl dressyren som karriären?
    SVAR: Detta är nog en sak som är väldigt öppen ännu. Givet är ju att vill man satsa så kan man inte bo i Vasa, så en flytt är nog ganska given, men vart och exakt när är lite öppet ännu, det beror ju på var man får jobb osv :) så det får framtiden utvisa!
  2. Kuinka korjaat tyhjäksi jäänyttä hevosta? Vaihteletko paljon ohjan pituutta/työskentelymallia ratsastuksen aikana? Kuinka ratsastat tai mitä teet hevosen jännittäessä jotain? Takajalkojen alle saantia helpottavia harjoituksia?
    VASTAUS:  jos hevonen jää tyhjäksi kädelle yritän tehdä paljon siirtymisiä, siirtymisissä eteen yritän saada hevosen tulemaan kuolaintuelle, ja siirtymisessä kiinni sama juttu, ilman että hevonen jää painamaan kädelle. Yleensä aloitan aina eteen-alas muodossa, ja välillä kesken treenin jos hevonen on esim jännittynyt niskastaan voin ratsastaa sen taas vähän enemmän alas hetkeksi, joten paljon sen mukaan miltä hevonen tuntuu. Lopetan myös treenit aina siihen että ratsastan kevyeessä ravissa hevosen oikeen pitkäksi eteen alas, niin että turpa melkeen osoittaa maahan, ja mielellään mahdollisimman löysillä ohjilla. Jotta saa takajalat hyvin alle on myös tehtävä paljon siirtymisiä ja olemalla kärsivällinen, se ei tapahdu sekunnissa vaan pikkuhiljaa :)





    1. Onko sinulla sisaruksia?
      VASTAUS: minulla on kolme puolisisarusta isän puolelta.
    2. Millaisia harjoituksia tekisit hevosella joka jää helposti pohkeen taakse ja siirtymisissä isommasta askellajista pienempään "rojahtaa" ? Entä miten ratsastat askeleen pidennyksen ilman että hevonen valuu pitkäksi?

      Muuten, super kiva blogi sulla ja erityisesti Hiltonia käyn täällä ihailemassa :)
      VASTAUS: tekisin sellaisella hevosella paljon nopeita siirtymisiä eteen-kiinni-eteen, ja opettaisin sen reagoimaan nopeasti pohkeelle. Askeleen pidennystä kannattaa tehdä aluksi ihan lyhyissä pätkissä, jos tuntuu että hevonen haluaa valua pitkäksi esim kisoissa voi hyvin ajatella että tekee lisäyksen "kahdessa osassa " (ilman että se näkyy) niin että otat pienen puolipidätteen keskellä lisäystä ja siitä tavallaan aloitat uuden lisäyksen.  ja kiitos kiva että tykkäät blogista :)
    3. Tää on hieman sellainen kysymys että tuskin haluat vastaa, mutta kokeillaan :) jos myisit hevosesi niin mitä hintaluokkaa ne olisi tällä hetkellä?

      VASTAUS: Tähän on kyllä tosi vaikea vastatat, ensinnäkin koska hinta voi olla niin erilainen riippuen onko pakko myydä vai ei. Nyt minun ei ole pakko myydä kumpaakaan hevosta  joten hinnan pitäisi olla erittäin korkea että sellaista edes harkitsisin ;) toisaalta kaikella on hintansa, mutta en osaa kyllä sanoa mikä mun hevosteni "hinta" olisi mihin en siis kieltäytyisi. Sellaista tilannetta on niin vaikea kuvitella :)


      1. Olisi kiva jos kertoisit miten hevosen saa ratsastettua kevyeksi edestä, ettei se jää kädelle "makaamaan" :D mitkä olisi hyviä harjoituksia?

        VASTAUS: Tärkein tässä on se että itse ei jää kantamaan hevosta, silloin sillä ei ole mitään mihin jäädä makaamaan. Joten harjoittele itse olemalla kevyt kädellä äläkä jää kantamaan hevosta. Harjoituksia voi tehdä paljon kiemuria missä olet itse tarkka että et kanna, annat tukea ulkoohjalle, ja pyydät hevosta istunnalla kantamaan itsensä. Tosi vaikea näin antaa ohjeita ratsastukseen kun ei oikeen tiedä millä tavalla hevonen makaa kädelle eikä nähnyt hevosta. Toki se että hevonen makaa kädellä tarkoittaa että se ei kanna takaosallaan joten sekin pitäisi saada kuntoon tekemällä paljon siirtymisiä ja vahvistaman takaosaa.
      2. Hei,
        osaatko neuvoa mitä tarkoittaa Calevon sivuilla koot DL ja SV huopien kohdalla?

        VASTAUS: DL on kouluhuopa ja SV muistaakseni allround :)
      3. Kuinka ratsastat hevosesi liikkeet "isommaksi", minkälaisia harjoituksia teet tai olet kokenut hyväksi? Minkälaisia "ongelmia" on tullut ko.harjoitusten puitteissa vastaan ja miten olet lähtenyt asiaa korjaamaan. :)
        VASTAUS: Tähän on kyllä niin vaikea vastata, mutta ensinnäkin hevosella pitää olla vahva selkä ja takosa että se jaksaa kantaa itseensä ja tulemaan kevyeeksi etuosasta jotta se voi nostaa jalkoja enemmän, ja sitten pitää pystyä laittamaan vähän "painetta" hevoseen jotta liikkeestä tulisi isompi ja näyttävämpi. Vaikeus tässä on yleensä se että hevonen jännittyy ja kuumenee, joten pitää osata vaihdella tätä paljon ja välissä vaikka ihan ratsastaa eteen-alas rennosti, jotta hevonen ei opi olemaan jännittynyt vaan rento mutta silti siinä pitää olla sitä pientä ylimääräistä energiaa.


        1. Kertoisitko hieman hevos/kisahoitajista? Heidän tausta, ikä, luonne tms. Miten heidät löysit ja mikä hepoistasi ovat heidän lemppari. :) mikä on tärkeintä hyvässä hevoshoitajassa?

          VASTAUS: Ciahan on tosiaan hoitanut mun hevosia jo ikuisuuden, ihan mun ensimmiäisestä hevosta lähtien :) en nyt ehkä lähde kertomaan sen enempää hänestä persoonasta kun en ole kysynyt siihen lupaa ;P mutta Cian lempihevonen on kyllä ehdottomasti Zebbe :) Sitten myös Natalie on ollut paljon mukana hoitamassa kisoissa, ja hänen lempihevosensa onkin sitten Hilton :) tärkeintä hyvässä hevosenhoitajassa on minulle ensinnäkin luottamus. Minulla on kuitenkin niin arvokkaat hevoset että minun täytyy pystyä luottamaan siihen henkilöön joka niitä hoitaa. Tietenkin niitten pitää myös tietää mitä ne tekee ja osata tehdä asiat tarkasti ja oikeen :) yleensä mä hoidan hevoseni täysin itse joten paljon apua en silleen tarvitse vaan haluan tehdä paljon itse. Kotona hoidan lähes aina hevoset itse, joskus ehkä kerran joka toinen viikko Cia käy ne hoitamassa ja maastoilemassa ja silloin on kiva kun ei tarvitse huolehtia ettei hevoset olisi hyvissä käsissä :)
        2. Olen miettinyt, että ostaisin oman hevosen muutaman vuoden päästä. Kuinka paljon sinulla menee suurin piirtein rahaa per hevonen/kuukausi?

          VASTAUS: karkeasti laskettuna 1500eur/kk per hevonen, siihen lasken tallivuokran, rehut, hieronta(1 krt/kk), valmennus, kisat, varusteet,kengitys, varusteita.

lördag 21 september 2013

Vastauksia part 1

Kiiu Kinuski20 september 2013 14:06
Paras kaverisi?
Tärkein hevonen/poni?
Kisasuunnitelmia jo ensi vuodelle?

Vastaus: Mun paras kaveri on mun poikaystävä :) tärkein hevonen ehdottomasti Zebbe!  kisasuunnitelmat ensi vuodelle ovat Zebben kanssa Small Tour, tähtäin on päästä finaaliin ja ehkä (jos joku pieni ihme tapahtuu) debytoida Inter II /GP- tasolla ensi syksyllä, mutta päätavoite Small Tour Finaali, Hiltonin kanssa tavoitteena nousta va A-tasolle jo alkukaudesta ja kisata pääasiassa va B- PSG luokkia, riippuen kuinka hyvin se kehittyy talven aikana :)

Anonym20 september 2013 14:22
Miten opetat sulkutaivutuksen?

Vastaus: ensin opetan hevosen taipumaan rungostaan/niskastaan suoraan uraa pitkin, sitten sen pitää osata väistöt hyvin, aloitan niin että aloitan normaalissa raviväistössä josta sitten pikkuhiljaa vaihdan asetuksen menosuuntaan ja teen tämän niin monta kertaa että hevonen oppii taipumaan rennosti menosuuntaan väistössä jonka jälkeen sitten pikkuhiljaa opetan sen taipumaan myös koko rungostaan niinkuin suluissa pitää taipua :) eli vähän niinkuin pala kerrallaan, hyvä harjoitus on myös ratsastaa pari askelta sulkua sivulle, jonka jälkeen jatkaa suoraan eteen avossa, jotta hevonen en missään vaiheessa opi "kaatumaan" sisäpohkeen yli.

Anonym20 september 2013 14:37
Hyviä harjotuksia hevosen eteenpäin pyrimykseen? Niin, että pysyisi pohkeen edessä.

Vastaus: PALJON nopeita siirtymisiä eteen-kiinni, jossa täytyy VAATIA hevoselta reaktiota pohkeesta, jonka jälkeen pohje heti irti kun hevonen menee eteen. Tässä pitää kuitenkin olla tosi tarkka ettei vaan "aja" hevosta eteen koska silloin se vaan juoksee pohkeen alta pois, ja siinä on suuri ero olemalla pohkeen edessä. jos hevonen on tottunut liikkumaan pohkeen takana niin tätä ei tietenkään sekunnissa korjata, mutta olemalla itse todella todella tarkka että ei jää puristamaan ikinä pohkeesta, vaan heti pohje irti kun hevonen menee eteen ja sitten vasta uudestaan nopea pohje kun hevonen menee pohkeen taakse. Tätä on vähän vaikea selittää näin tekstissä mutta toivottavasti sait jotain vinkkejä tähän :)

Anonym20 september 2013 16:04
en tiedä lähettikö jo edellisen yritykseni mutta nyt uudestaan:
kuinka korkeita hevosesi on?
onko sinulla ollut muita hevosia aikaisemmin (montako)? voisitko lyhyesti esitellä ne?
kerro lyhyesti nykyisten hevostesi luonteista?

VASTAUS: Hilton mitattiin 5-vuotiaana 180cm korkeaksi ja voisin melkeen vannoa että se on siitä kasvanut vielä ainakin pari cm ;) Zebbeä ei ole mitattu mutta veikkaan että se on noin 170cm korkea, ehkä vähän alle. Minulla on ollut 5 hevosta yhteensä, ensimmäinen oli ruotsalainen  PV  Largetto jonka sain kun olin 12, hevonen oli silloin 7 vuotias, ruuna, vaalean rautias läsipäinen, se oli kisannut helppo A:ta kun sen sain, parhaat tulokset me saatiin kuitenkin he B-luokista jotka oli yleensä 70% paikkeilla. Seuraava hevonen oli myös ruotsalainen PV Daddy Cool, kimo ruuna, se oli 12 kun sen sain ja itse olin silloin 16 vuotias, Dadde oli kisannut va B-luokkia kun sen sain ja sen kanssa kisasimme PSG-luokkiin asti mutta parhaat tulokset tuli Va B-luokista, Dadden jälkeen minulle ostettiin Kindley, hollantilainen PV joka oli kisannut Intteriin asti Hollannissa, sen kanssa kisattiin PSG-luokkia voittaen ja sijoittuen, mm halli-sm pronssi vuonna 2006. Samaan aikaan kun mulla oli Kalle ostettiin sitten Zebbe kun halusin nuoren lupaavan hevosen Kallen rinnalle. Nykyisten hevosteni luonne: Zebbe on maailman kiltein, se ei ikinä tekisi kenellekään mitään pahaa, se on tosi herkkä, saa kaikenmaailman haavoja koko ajan ja se on maailman kömpelin hevonen, se astuu omiensa jalkojensa päälle vähintään 5 kertaa /pvä.. mutta tosi kiltti vaikka ratsastaessa se uskoo vähän liikaa itseensä kun ei aina tarvitse tehdä mitä ratsatsaja haluaa ;). Hilton on maailman söpöin iso nallekarhu. Se on oikea "syliheppa", sitä pitää halata ja paijata vähintään 30min per pvä, aina kun tulen tallille se hörisee ja on niin iloinen kun saa huomioita. Se yrittää kuitenkin näyttää että olisi tosi "pahis" ja on esim muille hevosille todella ilkeä :P 

Anonym20 september 2013 16:32
Minua kiinnostaisi tietää, että mihin oikeuden alaan olet suuntautunut opinnoissasi ja miksi valitsit juuri oikiksen? :) Pääsitkö sisään heti ensiyrittämällä? Itse opiskelen kauppakorkeassa sivuaineena kauppaoikeutta, joka ainakin omasta mielestäni on niiiiiiin tylsää ja puuduttavaa, mutta kuitenkin tilintarkastajan urasta haaveilevalle ihan must-to-know - tosin nuo meidän kauppaoikeuden kurssit ovat ihan lasten leikkiä verrattuna siihen, mitä oikiksen puolella.

VASTAUS: Meidän opinnoissa ei oikeastaan suuntauduta mihinkään, mutta itseäni kiinnostaa eniten perhe- ja perintöoikeus, sopimus/kauppaoikeus, ja eri siviilioikeudelliset "riidat", gradun olen kirjoittanut piilevistä vioista (lähinnä kosteus- ja homeongelmat) kiinteistö- ja asuntokaupoissa. Pääsin toisella kerralla sisään, en oikeastaan lukenut ollenkaan ekana vuotena kun halusin välivuoden lukion jälkeen ;) 

Anonym20 september 2013 19:14
Milloin sait ensimmäisen oman ponin/hevosen? Miten olet kehittynyt noin korkealle tasolle? T. Suuri fanisi :)

VASTAUS: Ensimmäinen oma hevoseni oli Largetto jonka sain 12-vuotis synttärilahjaksi :) olen tehnyt kovasti töitä, minulla on aina ollut vaikeat hevoset jotka eivät ole mitään antaneet ilmatteeks = ollut pakko opetella ratsastamaan, ja tietenkin oma intohimo vie mua koko ajan eteenpäin kun en ikinä ole tyytyväinen vaan haluan aina paremmaksi koko ajan . :)

Anonym20 september 2013 20:10
Ovatko hevosesi olleet aina helppoja klipata? Vinkkejä vaikeasti klipattavan hevosen klippaukseen?
Mitkä ovat suurimmat tavoitteesi ratsastuksen suhteen? Entäpä unelmasi?
Miten motivoit itseäsi treenaamiseen?
Ketkä muut hoitavat/ ratsastavat hevosiasi itsesi lisäksi?
Voisitko joskus perustaa oman tallin?
Haluaisitko joskus omistaa varsan?
Jos saisit minkä tahansa tamman ja oriin, joilla teettäisit itsellesi varsan, mitkä valitsisit?

Kiitos mahtavasta blogista ja tsemppiä treeneihin! =)

VASTAUS: Zebbe oli aluksi niin hankala että se piti rauhoittaa, mutta pikkuhiljaa se ilmeisesti tottui asiaan koska nyt se vaan nauttii kun sitä klipataan. Hilton oli heti aluksi todella helppo klipata ja sekin vaan nauttii kun kone ilmeisesti rapsuttaa sitä :) jos hevonen on vaikea klipattava niin kannattaa antaa sille rauhoittavaa, se on kaikista helpointa ja turvallisinta, muuten sattuu helposti vahinko jos hevonen paljon riehuu siinä kun yrittää sitä klipata. Mun suurin tavoite ratsastuksen suhteen on päästä GP-tasolle kisaamaan ja toki pärjätä siellä hyvin. Unelma toki olisi joskus osallistua olympialaisiin, eiköhän se ole kaikkien kilparatsastajien unelma ;) Cia joka on hoitanut hevosiani jo varmaan about 12 vuotta, käy aina välillä ratsastamassa hevosillani ja sitten Tina on myös välillä hypännyt niitten kanssa :) Haluan ehdottomasti perustaa oman tallin, se on vähän niinkun mun tulevaisuuden suunnitelmissa ;) varsan voisin kyllä omistaa sitten kun on oma talli, mutta täytyy sanoa että mieluummin ostaisin lupaavan nuoren hevosen koska en itse ollenkaan osaa katsoa varsoja "sillä silmällä" kun ei ole mitään kokemusta niistä. En myöskään tiedä jalostuksesta yhtään mitään mutta ehdoton lempitamma olis Woodlander Farouche ja lempi-ori Totilas joten ehkä niistä vois tulla kiva varsa? :) 

fredag 20 september 2013

Kyselyhetki / Frågestund

Taas on ideat vähän vähissä joten kysykää te minulta mitä haluatte tietää :) ja pahoittelen jo etukäteen jos en aina ole jokaiseen kysymykseen vastannut, mutta nyt on tilaisuus laittaa se uudestaan ja lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin jotka kirjoitetaan tähän postauksen kommentteihin!

Kuva: JB-kuvaus

onsdag 18 september 2013

Hiltonin kisakausi 2013

Hiltonin kanssa päästiin keväällä 2012 kunnolla treenaamaan, silloin aloitettiin periaatteessa ihan nollasta, ja viime kaudella Hilton nousi he b- he A tasolle. Talven yli Hilton kehittyi ihan valtavan paljon ja siitä tuli ihan kuin eri hevonen.

Hilton kesä 2012
Aloitettiin kokoamaan hieman enemmän ja kevättalvella aloitettiin vaihtotreenit, jotka osoittautuivat erittäin hankaliksi ja ovat olleet suurin haaste tänä kesänä.

Kisakausi alkoi Kajaanissa missä Hilton voitti vuoden ensimmäisen luokkansa (he A) 66.9% tuloksella!! Paljon paremmin ei voisi oikeen aloittaa :) kuitenkin Hilton oli todella jännittynyt kisoissa ja tämä jatkui aikalailla läpi koko kisakauden, ja näkyi siinä että se oli aika pahasti pohkeen takana radalla eikä oikeen saanut ylläpidettyä tahtiaan ravissa kun selkä meni vähän lukkoon.


Vaativa B-debyytti 20.4.2013
Kuitenkin tehtiin vaativa B-debyyttimme 20.4 Uudessa Kaarlepyyssä ja siitä tuli heti 63.5% tulos! Vaikka vaihdot eivät ollenkaan onnistuneet tässä,mutta muista liikkeistä saatiin kuitenkin vaan 6-8 arvoisia numeroita.

Tämän jälkeen kisat jatkuivat hyvin tuloksin, lähes jokaisesta startista on tullut rusetti. Iisalmen kisoissa sain ensimmäisen kerran oikeen hyvän fiiliksen radalla, oli ensimmäinen kerta kun Hilton ei ollut pohkeen takana tai jännittynyt radalla.

Iisalmen kansalliset kilpailut 8-9.6.2013

Meidän huonoin kisa oli ehdottomasti Kuopiossa, oli ensimmäinen pidempi reissu mihin Hilton lähti ilman Zebbeä, ja sen kyllä huomasi. Se oli stressannut autossa jo niin paljon että oli ihan hikinen kun tultiin perille Kuopioon. Seuraavana päivänä oli kisat ja jännitys jatkui, suoritettiin kuitenkin päivän ensimmäinen startti kunnialla, siitä tuli toinen sija hieman yli 64% tuloksella. Päivän toinen startti oli 7-vuotis cupin osakilpailu ja tässä päätin keskeyttää meidän suorituksen raviohjelman jälkeen kun huomasin kuinka poikki Hilton oli. Me ei tämän takia päästy 7-vuotis cupin finaaliin mutta olen aivan varma että tein oikean ratkaisun koska haluan että Hilton tykkää kisaamisesta eikä siitä ikinä saa tulla sellainen "pakkovääntö", en halua ikinä pakottaa hevosta suorittamaan radalla, varsinkin kun huomaa että hevonen ei oikeasti jaksa. Hiltonilla on niin suuri sydän ja se AINA yrittää parhaansa joten tuntuisi erittäin epäreilulta pakottaa sitä kun se ei yksinkertaisesti pysty.

Loppukausi meni sitten taas paljon paremmin, joten Kuopion reissusta ei tullut mitään pysyvää "traumaa" vaan Hilton rupesi parantamaan ja rupesi rentoutumaan enemmän radalla. Ehdottomasti paras kisa oli Vaasan kansallisissa mistä tuli oikeen tuplavoitto, 67,7% helposta A:sta ja 64,4% vaativasta B:stä! Vaihdotkin onnistuivat tässä ;)

Vaasan kansalliset kisat 25.8.2013
Kausi loppui myös erittäin hyvin, hopeaa  Pohjanmaan senioireiden mestaruuksissa! Valitettavasti meidän suoritukset eivät olleet niin hyviä kun olisin toivonut mutta olin silti erittäin tyytyväinen Hiltoniin joka pärjäsi noin hienosti vanhempien hevosten joukossa :)

Senioireden aluemestaruus hopeaa 2013

Joten vaikka meidän laukanvaihdot ovat olleet aika vaiheessa koko kesän ollaan silti onnistuttu jopa voittamaan kansallisia vaativa B:n tason kisoja, ja erittäin monta sijoitusta he A-va B tasolla on tullut! Olen enemmän kuin tyytyväinen Hiltoniin, se vaan parantaa ja parantaa!! Odotan oikeen innolla tulevaa, ja talven aikana pitäis ruveta hiomaan PSG:n ohjelman asioita :)

Uusi ulkonäkö!

Mitäs pidätte blogin uudesta ulkonäöstä? Paljonhan siinä ei ole muokattu, mutta vähän päivitetty kuvia :) itse tykkään tosi paljon!

 Anna-Karin Åkers on tehnyt tämän upean bannerin, hänen bloginsa löydätte täältä: www.maestro.blogg.se

tisdag 17 september 2013

Maschan valmennus

Käytiin tänään aamupäivällä poikien kanssa lähitallilla missä järjestettiin Maschan valmennusta. Olin yksin matkalla hevosteni kanssa ja oikeen hyvin sujui, on kyllä niin ihanaa kun niitä voi ihan yksin lastata niin ei ole aina niin riippuvainen siitä että pitää olla joku mukana.

Ratsastin Zebbellä ensin, ravissa tehtiin paljon voltteja avoja ja sulkuja. Vasemmassa kierroksessa mun pitää saada se lyhenemään oikealta jotta saan sen taipumaan vasemmalle. Suluissa se tekee helpommin uraa pitkin kun sitten diagonaalilla mä helposti yritän taivuttaa sitä liikaa, juuri sen takia kun tiedän että se ei oikeen halua taipua. Tässä mun pitäis vaan ajatella vähemmän taivutusta niskasta ja enemmän ristiaskelia. Tämä on Zebbelle ihan pirun vaikeaa ja niin on minullekin. Saatiin kotiläksyksi että ratsastaisin sitä matalassa muodossa ja siinä yrittäisin taivutella sitä niin että se antaisi oikeen periksi koko niskasta. Olin muutenkin itse ajatellut että tämä tekisi Zebbelle hyvää nyt hetken, joten näillä jatketaan nyt kotitreenejä, ehkä saatais se pikkuhiljaa vähän notkeammaksi sieltä kaulasta!



Hiltonin kanssa tehtiin paljon väistöjä ravissa, silleen siksakkiväistöjä missä mun piti tehdä paljon puolipidätteitä ja olla tarkka että se ei vaan juokse. Tämä harjoitus oli sille tosi hyvä, ja varsinkin oikealla huomasin että sen on hankalempi mennä sivulle joten tätä pitää myös treenata nyt lisää, vaikkei me enää kisoissa mennä mitään luokkia missä on pohkeenväistöä niin se on silti todella tärkeä harjoitus ja notkistaa ja jumppaa hevosta hyvin. 

Laukassa tehtiin vähän avomaisesti pitkää sivua pitkin josta mun piti sitten jatkaa pari askelta sulkua sivulle, josta taas suoraan avoon. Hilton tekee tässä myös paljon helpommin vasemmalle kuin oikealle. Vaihdot se teki ensin avuista jäljessä mutta sain sen hyvin korjattua ja jo tokalla yrityksellä tuli avuilta ja puhtaasti :)


söndag 15 september 2013

Hopea ei ole häpeä!

Hilton sai eilen sitten hopeaa sennujen aluemestaruudessa, oli molemmissa osakilpailuissa toinen. Ekassa (he A) se ei tehnyt mitään varsinaista rikettä mutta oli aika epätasainen siinä mielessä että se joko ei liikkunut eteen tai sitten se juoksi.. Vaativassa B:ssä oli tosi hyvä ravissa, olisi saanut taipua paremmin suluissa jotka tulee pitkää sivua pitkin, mutta oli muuten oikeen kiva. Laukassa mokattiin vaihdot mikä oli tosi harmi koska se on tehnyt niitä niin hienosti kotona. Meillä oli myös aika isot tuomarierot, toiselta tuomarilta 60,7 ja toiselta 64,7. Nuo tuomarierot ovat aina tosi ärsyttävät :/

Mutta mutta oikeen tyytyväinen olen kuitenkin meidän hopeaan, Hilton kisasi kuitenkin ensimmäistä vuotta sennujen luokassa ja pärjäsi tosi hyvin näille "vanhemmille" hevosille :) Nyt vaan treeniä lisää :)

Tässä pari kuvaa jotka Malin Aura otti minusta ja Hiltonista:








ja tässä kuvia jotka Natalie Laakso otti meistä, hän oli myös mukana auttamassa minua kisoissa joten suuri kiitos siitäkin :)








torsdag 12 september 2013

Kääks

Hilton sai tänään kyllä kunnon rääkkitreenit, olisi vaan halunnut mennä pitkänä koko ajan enkä saanut oikeen mitään tuntumaa. Sillä on ollut aika kevyt viikko nyt ypäjän jälkeen mutta ilmeisesti ei tehnyt sille hirveen hyvää tällä kertaa.. lopuksi se liikkui kuitenkin hyvin ja vaihdot onnistuivat todella hyvin joten toivotaan että huomenna olis vähän parempi fiilis, tarkoitus olis vaan ratsastaa huomenna kevyeesti, katsoa vaan perusjutut läpi ja toivon mukaan voin vaan kehua sitä paljon joten sillä on hyvä fiilis lauantaille :) ( lauantaina siis aluemestaruudet)

Zebben juoksutin tänään pessoassa, eilen Cia oli ratsastanut sen ja laukkaillut taas paljon joten Zebbellä on ollut oikeen kiva viikko :) huomenna ajattelin kyllä treenata vähän koulua sen kanssa, koska ensi viikon tiistaina meillä on Collianderin valmennus joten ei olla sitten ihan pihalla siellä kun ollaan vaan menty kiitolaukkaa ympäri kenttää koko viikon ;)


tisdag 10 september 2013

Zebbe the laukkahevonen

Huhheijaa me laukattiin tänään lujaa :D päätin sittenkin että menen ratsastamaan kun meidän isolla kentällä (joka on oikeasti iso) oli hyvin tilaa eikä paljon esteitä. Ravasin vähän aikaa ja sen jälkeen annoin mennä, Zebbe sai laukata ihan täysillä molempiin suuntiin ja että kuinka se tykkäs :) tämän jälkeen oli aika vaikea saada se sitten odottamaan kun piti mennä loppuravit joten sain pari kertaa tehdä kunnon pysähdykset että se vähän rupes taas kuuntelemaan mua. Sitten lopuksi käveltiin vielä loppukäynnit metsässä, Zebbellä oli tämän jälkeen kyllä maailman tyytyväisin ilme päällä :P teki varmasti sille hyvää :)

Kuva: http://aaveennet.kuvat.fi


Hiltonin ratsastin oikeen lyhyen ajan kentällä, tein ihan perusjuttuja vaan. En viitsinyt kauan mennä koska se pohja mikä on isolla kentällä ei ollenkaan sovi Hiltonille, se ei oikeen saanut kunnon otetta ja sen huomas siinä että se ei oikeen halunnut liikkua eteen joten en sitten viitsinyt turhaan sitä siinä ratsastaa, odotan mieluummin huomiselle kun pääsen toiselle kentälle missä on parempi pohja :)


Tips på bra (svenska) dressyrbloggar

Det blir inte alltför ofta skrivet på svenska här längre, men tänkte tipsa er om mina favoritbloggar som jag följer (alla är svenska dressyrryttare) :

www.fridahallgren.se

www.matildaholmstrom.se

www.dressyrsnack.se

http://blogg.agria.se/emeliebrolin/

http://sannanilssondressyr.blogg.se/index.html

http://www.nyreroddressage.com/




måndag 9 september 2013

Chillailua

Pojat ovat ottaneet aika rauhallisesti nyt pari päivää, eilen juoksutin ne ilman mitään sivuohjia tai mitään, ne sai itse mennä niinkun tykkäsivät, Hilton jopa riehui enemmän kun Zebbe ;) oli kiva nähdä se niin pirteenä! 

Tänään käytiin Cian kanssa rennolla maastolenkillä. Huomenna harjoitellaan Hiltonin kanssa vähän ohjelmapätkiä ja Zebben taidan juoksuttaa pessoassa :)




Mattesin muotoiltu koulusatulavyö!

Mun ihanat sponsorit First Class Horse lähettivät Zebbelle tämän superhyvän satulavyön. Olen pari kertaa sillä ehtinyt ratsastaa ja olen ihan myyty! Se on kuin tehty Zebbelle ja huomaa että hevonen myös tykkää tästä!

Tässä tuoteseloste:

Mattesin uutuusvyö, jonka avulla hevosesi saa liikkumiseen vapautta!
Sirppimäisesti kaareutuva lampaankarvavyö, jossa vyö ja pehmuste samassa. Sopii etenkin edestä kapeille hevosille, joille tulee "pullonkaulaeffekti" kainaloon ja kyynärpään taakse. Antaa etujaloille liikkumavapautta lyhytselkäisillä ja laajaliikkeisillä hevosilla. Lisäksi vyön piikeissä on jousimekanismi, jonka ansiosta piikki ei tipahda vyötä kiristettäessä vaan ohjautuu itse vastinhihnan reikiin.

Zebbe on todella kapea, sillä on lyhyt selkä ja sillä on laaja etujalan liike joten vyö on kuin sille tehty :) Siitä saa tuon lampaankarvaosan myös irti joten sekä vyön että lampaankarvan voi pestä erikseen. Minulla on aikaisemmin ollut Stubbenin ihan normaali nahkainen kouluvyö, joka ei siis ole muotoiltu, ja kyllä huomaa ison eron jo kun laittaa vyön mahan alle kiinni. Se istuu paljon paremmin hevosta vasten ja kun hevonen kävelee huomaa selvästi kuinka se antaa tilaa etujalalle mennä taaksepäin, kun normaalivyö vähän estää etujalan liikettä.

En voi muuta kuin suositella tätä vyötä, sen saa tilattua m.m täältä :)


söndag 8 september 2013

Hilton Ypäjällä!

Hiltonhan oli tosiaan myös mukana treenimielessä ja se teki kaksi oikeen hyvää treenipäivää, sille teki tosi hyvää mennä hyvällä pohjalla isossa maneesissa, mahduttiin hyvin tekemään pitkiä diagonaaleja sekä ratsastamaan kunnolla laukkalisäyksiä!

Harjoittelin enimmäkseen ensi viikonlopun ohjelmapätkiä ja myös sarjavaihtoja, tai niitten "alkua" elikkä tekemällä diagonaalilla peräkkäin monta vaihtoja, askelia siinä välissä on turha tässä vaiheessa laskea tärkeintä että hevonen pystyy vaihtamaan suoralla uralla, pysyy suorana vaihdoissa ja vaihtojen välissä. Hilton oli oikeen reipas ja sain myös tehtyä tosi hyvä laukkalisäyksiä :)




Zebben kisakausi 2013

Näin äkkiä se kausi sitten meni. Onneksi oltiin todella ahkeria tänä kesänä ja käytiin paljon kisaamassa. Se on auttanut mua ihan älyttömän paljon sillä tuntuu että olen nyt vasta oikeasti oppinut ratsastamaan niitä ratoja!

Täytyy myöntää että mä olin oikeasti vuoden alussa harkitsemassa Zebben myyntiä koska se oli niin älyttömän hankala. Syyt siihen oli tietty ruunaus ja huono satula joka teki meidän talvesta todella haastavan. Zebbeltä katos ruunauksen jälkeen kaikki lihakset ja selkä meni todella huonoon kuntoon satulan takia. Olen melko varma että Zebbellä oli jonkinlainen "masennus" ruunauksen jälkeen koska se oli todella apaattinen pitkää siinä talvella.

Tammikuussa saatiin sille uusi mittatilaussatula ja siitä pikkuhiljaa se rupes taas sujumaan paremmin ja paremmin ja sen elämänilo tuli pikkuhiljaa takaisin ja pitkästä aikaa sillä oli kiva ratsastaa!

Kajannissa maaliskuussa mulla tuli oikeen tippa linssiin radan jälkeen koska Zebbe ei ollut IKINÄ aikaisemmin ollut noin positiviinen radalla ja sillä fiiliksellä että se oikeasti yritti olla mieliksi. Sen kanssa on aina ollut vaan tappelua koska se ei ikinä halunnut tehdä mitä mä käsken vaan se tiesi aina itse parhaiten, ja oriina se oli ihan järkyttävän vahva niskastaan enkä mä ikinä saanut siihen tuntumaa, varsinkaan kisoissa.

Tämän jälkeen rupes sitten sujumaan paremmin ja paremmin, se teki ekan oikeasti hyvän PSG-radan Iisalmessa ja sai siitä 63,158%.

Paras tulos tällä kaudella oli ehdottomasti Intermediaire kürin debyytti tuloksella 65.00% Helsingissä. Sitä fiilistä en unohda koskaan kun näin pisteeni equipessa! meinasin oikeasti pyörtyä :D
Helsinki 14.7.2013, kuva JB-kuvaus


Oulussa se teki oikeen hyvän Intter radan ja sijoittui toiseksi tuloksella 62,85%! Olin todella tyytyväinen tähänä ja siinä kisassa oli myös erittäin pätevät tuomarit ( Karkkolainen,Wennerstrand,Kostiainen) joten olin todella tyytyväinen pisteisiini!

Loppukausi ei sitten jotenkin mennyt yhtä hyvin, Zebbe rupes taas olemaan vähän hankala radalla, ja käynti muuttui taas todella huonoksi, enkä saanut sitä taipumaan rehellisesti suluissa. Käynti ja ravisuluthan ovat kertaa 2 joten siinä menetetään ihan älyttömästi pisteitä kun se saa niistä kohdista 4-5.

Mun tavoitteet oli kauden alussa että pääsisin edes starttaamaan Intteriä hyväksytyllä tuloksella ja nostamaan PSG-tulos tasoa viime kauden  55-58%:sta lähemmäs 64%:iin tuloksiin ja mielestäni me onnistuttiin siinä oikeen hyvin. Se että ollaan Intteristä heti saatu yli 60% tuloksia on ihan mahtavaa ja siitä olen älyttömän tyytyväinen!!

Zebbe kerää tosi hyvin pisteitä vaikeista asioista ja laukka-ohjelmasta. Sillä on erittäin vahva ja laadukas laukka ja sen sarjavaihdot ovat sen bravuuri! Sitten käynti ja ravi on todella huono ja siitä tulee ala-arvoisikan numeroita. Se on niin hemmetin vaikea ratsastaa siinä ravissa, koska jos yritän saada sen liikkumaan hitaassa tempossa se ei jaksa kantaa ja silloin se joko menee tyhjäksi edestä tai pohkeen taakse, tai sitten jos ratsastan sitä siinä tempossa missä se haluaa liikkua (eli ihan liian lujaa) se on tietenkin liian kiireinen eikä ehdi suorittaa asioita kunnolla ja toki tuomarit rokottaa siitä kun se on liian kiireinen.

Käynnissä se oikeasti osaa kävellä tosi hyvin mutta hitto vieköön että se tekee sen radalla! Se rupeaa jarruttamaan aina käynnissä ja heittää selän alas ja silloin se käynti menee heti epäpuhtaaksi.

Näitä asioita on nyt talven aikana ihan pakko parantaa ihan järkyttävän paljon koska muuten tästä ei tule yhtään mitään. Se vois saada niiiin paljon paremmat prosentit jos me vaan saatais tuo ravi ja käynti kuntoon, laukka-ohjelma on jo lähes 70% arvoinen joten vielä jos saatais nuo ongelmakohdat hiottua niin olis oikeen hyvä! Mutta tunnen kyllä että tähän tarvitsen nyt apua, ja oikeasti se että täällä käy valmentaja kerran joka toinen kuukausi ei auta yhtään mitään. Mä haluan valmentajan silmien alle pari kertaa viikossa jotta me päästäis tästä eteenpäin! Se vaan on aika mahdotonta täällä Vaasassa kun valmentajat ei käy täällä niin usein eikä täällä ole päteviä valmentajia mulle.

Noh toivotaan että keksin jonkun ratkaisun, yhteenvetona olen kuitenkin ihan tyytyväinen meidän kisakauteen, monta sijoitusta PSG-tasolta ja jopa toinen sijoitus jo Intteristä ei ole paha :)