Piruetit sujui aika hyvin, pari kertaa se jäi silleen ihan lukkoon ja pohkeen taakse ( jää silloin ihan paikalleen ja tuntuu siltä että se ei pääse eteen) joten siinä sain sitten olla tarkkana ettei se kokoaisi liikaa jotta sille tulis sellainen ahdistus että se ei pääse eteen. Hilton tajus sitten itsekkin että ei tarvitse koota ihan liian paljon painoa takajaloille vaan vähän vähemmän riittää, tärkeintä että se jaksaa pysyä siinä.
Zebben kanssa kierrettiin pidempi lenkki metsässä taas, sen kanssa on niin kiva mennä kävelylle kun se on niin kiltisti aina, vaikka se muka pelkää ihan kaikkea ;) mutta hyvin se rentoutui kun oltiin hetken kävelty. Sen arpi/patti leuan alla on laskenut jo tosi paljon eikä siinä enää näy kuin vaan pienet "arvet" ihossa, epäilen että se on lyönyt leuan ruokakuppiin (joku lukija kertoi että näin oli sattunut omallekkin hevoselle), koska Zebbe on niin hemmetin kömpelö ja olen nähnyt kun se lyö otsansa siihen ennen ja kun ei ole oikeen mitään muuta syytä mistä se olisi yhtäkkiä tullut. Nyt ei kuitenkaan laiteta alaturppista tai kankia päälle hetkeen, Ponihaan kisat jää myös välistä tällä kertaa. Satsataan nyt sitten ulkokisoihin ja pianhan meillä on omat kansalliset täällä Vaasassakin :)
ei aina niin puhdas :P |
Paras kaveri < 3 |
Hei! Minkä merkkinen fleece?
SvaraRaderaTuo mikä Hiltonilla on päällä on Equiline merkkinen :)
RaderaVoisitko tehdä tallin esittely postauksen?:) onneksi "patti" on jo parempi! Paranemisii:)!
SvaraRaderaJuu eiköhän, menee ens vkon loppupuolelle mutta yritän muistaa tehdä ;)
RaderaJa kiitos, eiköhän se siitä parane :)
RaderaMoikka! Mun Pitäis nytten lähiaikoina tehä sykeröt koulukisoihin ja nytten lyö pää ihan tyhjää! Montako sykeröä sä yleensä teet? Ja miten :D kiitos tuhannesti!
RaderaZebbe on kyllä super ihana<3
SvaraRaderaTuli tässä mieleen, että oletko tehnyt postausta siitä että miten suunnittelet hevosiesi viikko-ohjelman? Olisi kiva kuulla! Aivan mahtava blogi josta saa paljon tsemppiä omiin harjoituksiin ja pyrkimään korkeammalle <3
SvaraRaderaOisi kyllä tosi mukava toi viikko-ohjelman suunnittelu :3 Pitäs itekki keksiä mutta aina kun yrittää jää vain jurraamaan niitä samoja asioita kun ei keksi muuta :D
SvaraRaderaTekisitkö joskus postauksen sun hevosten satuloista? :) Miten oot löytäny sopivat ja kuinka usein on pitänyt vaihtaa/muokata jne? :)
SvaraRaderaMulla on Childeric mittatilaussatulat, Elisabeth Ernroothin kautta ostanut ja ne on mitattu hevosten mukaan :) nyt viime viikolla ne katsottiin että istuuko vielä kun ovat vuoden verran olleet käytössä ja hyvin istuivat joten ei ollut tarvetta muokata nyt ainakaan :)
RaderaHilton oikein nauttii noissa vikoissa kuvissa kun saa huomiota! :D<3 Täydelliset noi su hepat! :) <3
SvaraRaderaHehe, huomasin että olit ilmottautunut Tampereen kansallisiin kisoihin:) mekin olemme sinne tulossa, kun ponicup alkaa siellä:)
SvaraRaderaHei! Minkä merkkiset ovat nuo Zebben nivelsuitset? Tosi kauniit. Pitäisi tässä hankkia uudet nivelsuitset ja vaihtelu virkistäisi. Ja mistä hankit ohjat/ohjia vai ovatko samaa merkkiä kuin suitset? Käytätkö nahkaisia punottuja ohjia? En ole huomannut kuvista katsoa, millaisia ohjat ovat..
SvaraRaderaIhana blogi, upea ratsastaja ja hevoset! Kiitos tästä!