Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

söndag 4 september 2011

Fantastinen valmennusviikonloppu!!!

Kyllä kannatti pyytää herra Teeuwissen Suomeen,ei voi muuta sanoa! Kaikki sai työskennellä enimmäkseen perusjuttuja, koska ne oli eniten hukassa, ja kaikilla oli sama perusvirhe,hevonen ei pyri tarpeeksi eteen ja ratsastaja yrittää pidättää liikaa taaksepäin hevosta tai yrittää  kantaa hevosta. Arjen halusi ensin että ratsastetaan hevonen eteen, ja oli tarkka siitä että pohjetta käytettiin vain ja ainoastaan silloin kun on tarve,eli kun hevonen hidastaa vaikka ei olla pyydetty hidastusta. sitten kun hevonen ajattelee koko ajan eteen niin hevonen ratsastetaan pehmeesti pyöreäksi edestä ja pienillä pidätteillä takajaloilleen,ikinä ei saa jäädä vetämään tai kiinni ohjaan. Myös KAIKKi korjaukset piti tehdä eteenpäin, monet korjaa sillä että ne vetää ohjista ja ottaa hevosen takaisin kun se tekee virheen vaikka pitäisä aina korjata eteenpäin jotta hevonen AINA ajattelee eteenpäin, vaikka sen samalla pitää odottaa ratsastajaa,se ei tietenkään saa juosta alta pois. Arjen myös korosti sitä että aina pitäisi ratsastaa vähän päinvastoin kun mitä hevonen haluaa,eli jos hevonen haluaa mennä lujaa sitä hidastetaan ja jos se haluaa mennä hitaasti se pyydetään eteen, jotta aina ratsastaja määrää vauhdin tahdin ja missä mennään. Molemmat hevoseni menivät tosi hyvin valmennuksessa, Hilton oli varsinkin tänään todella hyvä, kuunteli apujani paljon nopeammin ja sain sen liikkumaan vähän terävämmin. Arjen ratsasti Zebben tänään ja teki tosi paljon "waiting-exercises" eli se että hän halusi saada hevosen odottamaan häntä eikä niin että se juoksee alta pois, mutta vaikka hän ratsasti oikeen pientä ravia melkeen käyntiin, Zebben piti koko ajan ajatella eteenpäin. Minun pitäisi ratsastaa Zebbeä vähän pyöreämmässä matalemmassa muodossa jotta saisi sen antaa niskasta enemmän periksi. Hiltonin kanssa on vähän päinvastoin kun se pitää saada enemmän ylös edestä.
Arjen lupasi jo tulla uudestaan tänne auttamaan meitä, en melkeen voi uskoakkaan että saisimme hänet tänne valmentamaan säännöllisesti, tosi siistiä :) Nyt on taas TOSI paljon uusia vinkkejä millä lähteä rakentamaan treeniä. Toinen perusasia mitä korjattiin kaikilta oli suoruus, monet taivuttaa liikaa kulmissa ja kaarteissa vaikak Arjen halusi vaan että hevonen menee täysin suorana molemmilla ohjilla, hän myös sanoi että monet jopa GP-tason ratsastajat tekevät sitä virhettä että taivuttavat liikaa sisälle kulmissa. Hän mieluummin kääntää ulkoohjalla ja sisäpohkeella jotta hevonen kantaa itsensä läpi kulman eikä nojaa sisäohjaan.

Sellasta tällä kertaa, nyt vaan odotan hänen seuraavaa visiittiä!





Inga kommentarer

Skicka en kommentar