Toivepostaus: Ratsastushistoriani

Meidän perheessä jo tunnettu tarina on kun äiti vei minut ensimmäistä kertaa Hubertukselle katsomaan hevosia, olin ehkä 4 vuotias. Olin kuulemma silmät pyöreenä tuijottanu hevosia ja ollut ihan lumonnut "mamma, titta.. HÄSTAR" ja sen jälkeen en sitten kuulemma muuta ajatellutkaan kun hevosia :P 6-vuotiaana sain sitten aloittaa alkeiskurssilla Hubertuksella, alkeiskurssit olivat silloin aina lauantaisin ja sehän oli viikon paras päivä ja sunnuntaina jo laskin päiviä että koska pääsen seuraavan kerran ratsastamaan!

Pikkuhiljaa rupesin käymään tallilla myös muina päivinä ja yritin kysellä ihan kaikilta tallilla jos voisin auttaa tai tehdä jotain. Se että sai lakasta tallin lattiaa oli tosi mahtavaa, ja hitsi jos sai oikeen karsinankin siivota niin sehän oli sitten todella mahtavaa :D olin varmaan todella rasittava kersa siellä tallilla koska jankutin jokaiselle hevosenomistajalle ja hoitajalle että saisinko auttaa ja vaikka harjata hevosta tai jotain. Siinä sitten kun pari vuotta oli vierähtänyt sain tittelin "apuhoitaja" yhdelle ratsastuskoulun tuntihevoselle, Nicke. Nicke oli roteva suokki ja se oli aika itsepäinen eikä ehkä jokaisen suosikki :P siitä tuli kuitenkin mun ehdoton ykkönen ja Niken kanssa kävin myös parit seurakisat siellä kotitallilla.

Koko lapsuuteni periaatteessa asuin tallilla ja olin kiitollinen kun sain tehdä mitä tahansa hevosiin liittyvää. Koulun jälkeen lähdin suoraan tallille ja kotiin tulin vasta 21-aikoihin. Eipä tarvinnut vanhempien olla huolissa että missä olin, tallillahan minä :)

Muistan ekat koulukisani vielä todella hyvin, olin ehkä 10 vuotias ja ratsastin helppo C-tasoisen ohjelman, ja sain siitä 48% :D  Muistan että jännitin ihan hirveän paljon ja senkin että olin todella tyytyväinen tulokseeni.. jostainhan sitä täytyy aloittaa :D

Nickellä rupesi jalat vaivaamaan eikä sitä enää voitu käyttää ratsastuskoulussa joten me hoitajat saatiin sillä ratsastella. Se meni niin huonoon kuntoon että se piti laittaa pois. Muistan että itkin ihan järkyttävän paljon kun Nicke lähti,se oli niin kauhea se kokemus että hyi että (olin kuitenkin silloin vasta 11 vuotias). Olin tietenkin koko ajan vinkunut että haluaisin oman hevosen ja yritin ylipuhua vanhempani ostamaan Niken mutta ei onnistunut. Kuitenkin kun täytin 12 vuotta olivat vanhempani huomanneet että olin aidosti kiinnostunut hevosista eikä tämä vaan ollut mikään ylimenevä kausi joten 12-vuotis syntymäpäivälahjaksi saisin ikioman hevoseni!

Etsittiin kuitenkin kauan minulle hevosta, minähän olisin halunnut heti ensimmäisen minkä koeratsatettiin mutta onneksi isälläni oli järki mukana ja etsittiin maltillisesti. Minun perheessäni ei siis ole ketään muuta jotka harrastavat ratsastusta eikä isäni tai äitini oikeastaan tienneet hevosista mitään mutta saimme apua Helena Liukkoselta ensimmäisen hevosen ostoon.

Largetto

Ruotsista se sitten löytyi, Largetto, eli Laku, ruotsalainen PV Ganesco-Kaliber joka oli silloin 7-vuotias ja oli kisannut helppo A-luokkia. Laku ei ehkä ollut kaikista turvallisin ensimmäinen hevonen mutta sen kanssa kyllä oppi ratsastamaan! Se oli todella vaikea ratsastaa ja minulla meni lähemmäs 4 vuotta ennenkuin oikeasti sain sen kulkemaan oikeenpäin ja hallitsemaan sen rodeokohtaukset :P

 Lakun takia minun selkäni onkin tässä kunnossa missä se on, lensin kerran sen selästä suoraan maneesin seinään enkä kävellyt pariin viikkoon sen jälkeen. Skolioosi sai siis alunsa tuosta onnettomuudesta. Muistan että silloin nuorempana saattoi olla jaksoja kun en voinut kävellä tai liikkua edes viikkoon ja sain silloin vahvoja lääkkeitäkin tätä kipua vastaan. En siis voinut edes sängyssä kääntyä tai liikuttaa jalkoja, niin pahaa se oli.

Mutta paljon iloisia hetkiä toki Lakun kanssa oli myös :) periaatteessa oli hyvä kun se oli niin hankala koska mun oli pakko opetella oikeasti ratsastamaan! Jos olisin saanut jonkun todella simppelin "automaattihevosen" en olisi kehittynyt samalla tavalla. Lakun kanssa pärjättiin todella hyvin helppo B-tasolla, saatiin usein 70% tuloksia ja ihan ok:sti pärjättiin myös helppo A-tasolla. Valitettavasti Lakulla todettiin kinnerpatit takasissa ja sen takia se ei pystynyt oikeen kokoamaan itseään ja päätin sen sitten myydä kun itse toki halusin kehittyä ja tiesin että kouluratsastus on se mihin haluan panostaa. Laku sai maailman parhaan kodin Paraisista ja sain myös uuden ystävän myynnin myötä Lakun uudessa omistajassa. Nyt Lakua ei enää ole mutta se sai todella hienon loppuelämän Paraisissa ja me käytiin Cian kanssa monta kertaa sitä moikkaamassa.

Olin silloin 15-vuotias kun Laku myytiin, ja tilalle piti sitten etsiä hevonen joka olisi Vaativa B-tasolla. Lähdettiinkin sitten taas Ruotsiin koeratsastamaan hevosia ja toisella reissulla löytyi sitten Daddy Cool. Se oli silloin 12-vuotias ja oli kisannut Vaativa B-tasolla mutta teki myös sarjavaihtoja ja vähän piaffea ja passagea. Dadde olikin pienempi kuin Laku, vaan 163cm ja oli sitten myös maailman kiltein hevonen! Dadden ansiosta pääsin kehittymään todella paljon, sillä oli tosi upea ravi ja sitä piti myös ratsastaa kunnolla takaosa alle että siellä pystyi edes istumaan ;) ekat ratsastuskerrat kotona jaksoin istua alas harjoitusravissa oikeasti vaan puoli kierrosta! Mutta siitä sitten pikkuhiljaa opin tietenkin ja sain itsekin enemmän voimaa ja kropan hallinta parani.

Daddy Cool

Aluksi kisattiin helppo A-tasolla Dadden kanssa eikä me kovin hyvin alkuun pärjätty. Pikkuhiljaa kuitenkin tuloksetkin nousi ja päästiin myös kisaamaan Vaativa B-tasolla hyvillä tuloksilla. Osallistuin Dadden kanssa parikin kertaa SM:eihin, ei niin hyvin tuloksin mutta kokemus oli todella opettavainen. Pikkhuiljaa tulokset nousi Vaativa B-luokissa myös ja parit viimeiset vuotta kun Dadde oli mun luona saatiin jopa yli 66% tuloksia. Dadde ehti olla mulla 4 vuotta, ja toki käytiin sen kanssa ahkerasti valmennuksissa, 15-vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran mukaan Markon valmennuksiin ja pääsin myös mukaan nuorten ratsastajien A-renkaaseen, valmentajana oli silloin Jenny Eriksson. Valmennusten kautta opin todella paljon, ja varsinkin Ypäjän maajoukkueleirit olivat todella opettavaisia.

Dadde ei kuitenkaan riittänyt oikeen PSG-tasolle, vaikka ehditiin silläkin tasolla kisata, mutta päätettiin sitten taas vaihtaa hevosta jotta pääsisin eteenpäin. Dadde sai superhyvän kodin Ruotsissa Segerstan tallilla, ja minä lähdin isän kanssa Hollantiin etsimään minulle uutta hevosta. Olin 20 kun Kindley ostettiin, se oli Hollannissa kisannut Inter 1-tasolla ja oli todella kuuma hevonen mutta aivan upea, se ei melkeen koskenut maahan kun se liikkui, aivan upea! Vihdoin pääsin kisaamaan vaikeita luokkia hyvillä tuloksilla, ainoastaan 5 viikkoa sen jälkeen kun Kalle oli ostettu saavutettiin pronssi-mitali nuorten ratsastajien halli SM:eissä.

Kindley & Adrianne Wigmas, Hollannissa

Kisasin Kallen kanssa PSG-luokissa hyvillä tuloksilla ja pääsin tuntemaan miltä sarjavaihdot ja piruetit oikeasti tuntuvat. Markon valmennuksissa kävin jatkuvasti ja olin myös mukana nuorten ratsastajien maajoukkuevalmennuksissa. Kalle oli siinä mielessä eri tavalla opettavainen että sen kanssa sain tuntea miltä laadukkaat piruetit, sarjat yms tuntuvat, mitä en ollut Dadden kanssa kokenut.  Kalle oli myös ihan erilainen ratsastaa kuin Dadde kun Kalle oli TODELLA kuuma ja usein sillä kiehui niin lujaa yli että parikin kertaa ei päästy edes starttaamaan kisoissa :P Dadde olikin päinvastoin aika laiska ja joskus sammui totaalisesti radalla.

Halli-SM pronssi

Joten jokainen hevonen mikä minulla on ollut on ollut todella erilainen ja jokaiselta hevoselta olen oppinut jotain uutta, eikä mikään mun hevosista ole ollut millään tavalla "helppo" vaan kaikilla on ollut omat haasteensa. Valmennuksiin olen aina päässyt noin kerran kuukaudessa kun Marko on täällä käynyt, nuorena ratsastajana vähän useammin. Kun Zebbe tuli kuvioihin halusin myös panostaa valmennukseen ja koulutukseen kun mulla kerran oli niin lupaava nuori hevonen ja sen takia päätin ottaa koulusta välivuoden ja lähteä Saksaan ja se oli ehdottomasti iso käännekohta mun ratsastuksessa, ihan koko perusajatus hevosen kouluttamisesta muuttui.

Valitettavasti me ollaan Suomessa niin paljon jäljessä näitä muita hevosmaita että ei täällä sellaisia asioita vaan opi mitä oppii esim Saksassa.  Täällä monet turhautuvat helposti hevosiinsa jos ne eivät tottele, koska eivät tiedä paremmin että mitä sitä tekisi siinä tilanteessa. Pitää oppia analysoimaan omaa ratsastusta ja ymmärtää miksi hevonen reagoi niinkuin se tekee. Hevoset EI ole koneita eikä ole urheiluvälineitä vaan ne ovat eläimiä jotka eivät aina ymmärrä mitä me tahdotaan niiltä eivätkä ne osaa meille sanoa miltä niistä tuntuu. Siksi meidän pitää oppia lukemaan ne ja löytää keino millä voidaan kommunikoida hevosten kanssa.

Vaikka Zebben kanssa olen oppinut ihan järkyttävän paljon kun ollaan oltu Saksassa treenaamassa, niin Hilton on kyllä ollut se hevonen joka on mulle opettanut, ja opettaa koko ajan, kuinka tärkeää se on luoda hyvä suhde hevosensa kanssa ja oikeasti saada hevonen sun puolelle, tekemään töitä yhdessä. Silloin saavuttaa ne kaikista parhaat tulokset ja silloin hevonenkin yrittää kaikkensa sun puolesta. Mun mielestä hevoset ovat olleet ne kaikista parhaat opettajat, vaikka tottakai valmentajilla on iso rooli, mutta minä kun en pääse valmennuksiin niin usein niin on pakko itse yrittää etsiä keino miten päästä eteenpäin ja oppia ja sen takia olen oppinut analysoimaan joka ikistä liikettä mitä teen hevosen selässä, ja myös kuuntelemaan hevosta että miten se reagoi eri apuihin ja tilanteisiin.

Vielä on niin hemmetin paljon opettavaa ja tuntuu että en mä vielä osaa mitään, ja seuraava askel olis kyllä nyt päästä sellaiseen paikkaan missä mulla olis oikeasti kotivalmentaja valmentamassa ainakin sen pari kertaa viikossa. Se mikä tässä lajissa on kaikista tärkeintä on se halu oppia, pitää olla todella nöyrä ja ymmärtää että ikinä ei voi oppia liikaa, ja sitten olla äärimmäisen jääräpää että IKINÄ ei anneta periksi ;)