(Vanha kuva) |
Uskon kovasti siihen että on tosi tärkeää että hevoset saavat välillä riehua oikeen kunnolla, pukitella jne, koska se avaa kyllä paikkoja jos niillä on jotain jumeja, ja tekee muutenkin niille hyvää vähän riehua ilman ratsastajaa selässä ;) Tämä on nyt tosiaan otettu mukaan Hiltonin viikko-ohjelmaan, ja kerran viikossa olis tarkoitus päästää se irti maneesissa juoksemaan.
Se on ollut aivan superhyvä nyt sen jälkeen kun ensimmäisen kerran päästettiin se irti ( syy miksi tätä ei olla aikaisemmin tehty on ihan vaan sen takia kun maneesin pohja on ollut niin uusi että siellä ei ole saanut irtojuoksuttaa, ja kenttien pohjat ovat niin kovat että siellä en uskalla irtojuoksuttaa). Eilen sitten jatkoin piruettilaukan kanssa, aloitin taas vasemmasta laukasta oikeassa kierroksessa, asettamalla oikealle jotta saisin sen kunnolla ja rehellisesti sieltä läpi. Teki tosi hyvin kokoamiset joten päätin sitten vähän kääntää isolla työskentelypiruetilla.
Tähän tarvitsen kyllä apua, koska se jää "nojaamaan" pohjetta vasten eikä tajua mennä pohkeesta sivulle kun yritän kääntää. Jos autan raipalla saan sen kääntämään vähän paremmin mutta haluan kyllä saada ne pohkeet läpi ;)
Ehkä Markolla olis jotain hyviä ideoita nyt viikonloppuna. Voihan se toki olla että sen piruettilaukan pitää vahvistua vielä enemmän ennen kuin se pystyy kääntämään, se on selvästi sille tosi rankkaa. Sehän muutenkin kokoaa itsensä helposti "liikaa", niin että se jää liikaa paikalleen eikä etene, ja luulen että se on just se mikä tapahtuu kun yritän lähteä kääntämään, se jää jumittamaan paikalleen. Yritän nyt treenata vaan suoraan eteen piruettilaukkaa niin että se EI jää jumittamaan paikalleen vaan koko ajan etenee,niin ehkä se siitä pikkuhiljaa.
Lopuksi tein sitten vielä vähän piaffia sen kanssa, aika hyvin se tajuaa nyt polkea paikallaan kunhan se pysyy rentona. Heti jos se hermostuu vähän se lähtee laukkaamaan paikallaan, koska se on sille helpompaa. Hyvin se löysi sen piafin tahdin hetkittäin, joten kyllä se siitä pikkuhiljaa! Ensimmäistä kertaa kun sain sen polkemaan ilman että joku auttoi maastapäin.
(C) Anna-Karin Åkers |
Tein sitten myös tosi paljon jyrkkiä raviväistöjä notkistaakseni Zebbeä. Senhän on ennen ollut todella hankala tehdä sivuttaisliikkeitä mutta nyt kun olen tehnyt tosi paljon väistöjä sen kanssa se tekee ne jo tosi helposti ja tuntuu niin paljon notkeammalta :) Lopuksi käytiin vielä pieni maastolenkki.
Tänään hepat ovat olleet maastoilemassa kun minä luen tenttiin, ja iltapäivällä Pätsi tulee taas hoitamaan lihakset kuntoon, eli akupunktiota luvassa!
Kuka on Pätsi? MIkä on etunimi?
SvaraRaderaMarkku :)
Radera