Zebbellä oli sen verran rankka viikonloppu että en viitsinyt rehata sitä mukaan maneesille tänään vaan kävin juoksuttamassa sen kentällä kotona. Eilen pystyi oikeen hyvin ravaamaan ja ihan lujaakin liinassa, mutta Zebben kanssa ei oikeen onnistunut tänään. Zebbe on aika idiootti aina liinassa kun se pomppii pystyyn sun muuta niin se liukasteli pari kertaa mutta rauhottui aika nopeasti kun huomasi että ei voi pomppia tuolla pohjalla :P kun ravasi normaalisti niin sujui ihan hyvin. Väsyneen oloinen se kuitenkaan ei ollut ;)
Hiltonilla ratsastin viimeksi torstaina (!) joten odotin jäykkää ja energista hevosta mutta Hilton oli ihan super ihana ratsastaa !! Energinen se oli mutta se on aina vaan plussaa jos sillä on virtaa, se ei nimittäin ikinä voi olla liian energinen.. Se ei ollut ollenkaan jäykkä vaan päinvastoin tuntui todella letkeältä ja kivalta. Toki toi uusi pohja varmaan vaikutti myös asiaan ( tuonne geopadin sekaan on laitettu kumirouhetta viime viikolla, toimii hyvin!) mutta luulen että Hiltonille tekee todella hyvää tämmöiset 3-4 päivän paussit aina välillä, varsinkin nyt kun nostetaan vaikeustasoa niin paljon, niin se ehtii itse vähän miettiä asioita ja lihakset ehtii palautua, koska lihaksethan myös kasvaa silloin kun ne saa levätä, se on tärkeä muistaa!
Yritin ajatella paljon mitä Nipsu minulle vloppuna opetti, ja Hiltonin kanssa olikin sitten todella helppo toteuttaa nämä asiat, varsinkin oma istuntani on helppo korjata Hiltonin selässä koska sen kanssa ei tarvitse koko ajan kamppailla perusjuttujen kanssa jokaisella askeleella(esim kaulan pyöreys ja se että se antaa sieltä periksi koska se on koko ajan "periksi antanut" niskasta kun sillä ratsastaa). Yritin eniten kiinnittää huomiota siihen että mun ulkokäsi ei lähtisi eteen ja että kyynerpäät olis kiinni vartalossa. Sujui vaikka kuinka helposti :D Katsotaan miten sujuu huomenna Zebben kanssa, veikkaan että ei yhtä helppoa :P
Ravissa verkkasin ensin aika kauan vaan suoraan uraa pitkin ja tein loivia kaaria jotta se saisi vertyä rauhassa, sitten pikkuhiljaa rupesin taivuttamaan enemmän ja tein mun lemppari verkkaharjoituksen eli siksakkiväistöt. Näitä tein tosi paljon jotta saisin kunnolla jumpattua Hiltonin.
Laukassa Hilton lähti ekasta askeleesta hurjan hyvin ponnistamaan takajaloiltaan ja oikeen ETEEN, niinkuin olen parit viimeiset kerrat sen kanssa tehnyt. Sehän tahtoo laukassa olla liian hidas pohkeelle ja jää jo laukannostossa pohkeen taakse. Hiltonia on niin älyttömän kivaa kouluttaa koska se tajuaa asiat heti ja ne jää myös sen päähän seuraavalle kerralle vaikka onkin välissä pidempi paussi niinkuin nyt. Se lähti nostoissa aivan mahtavan hienosta ponnistamaan takaa ja hyvällä energialla eteen!! Tein sitten paljon siirtymisiä laukan sisällä, jotta se tosiaan tulisi nopeammaksi ja vahvemmaksi laukassa.
Ennen tein paljon vastalaukkoja jumpatakseen hevosia mutta se on viime aikoina vähän jäänyt mutta oli hyvä että Nipsu muistutti mua siitä tuossa klinikalla ja kuinka hyvä ja tärkeä jumppa se on hevosille! Tein Hiltonin kanssa paljon vastalaukkoja ja ne oli sen kanssa niin paljon helpommat kuin Zebben kanssa.
Olispa asiat yhtä helppoja Zebbenkin kanssa :/ Hilton on luonnostaan niin letkeä ja lennokas ja sen on helppo taipua ja liikkua pyöreänä ihan luonnostaan mutta Zebbellä ei sitä notkeutta luonnostaan oikeen ole. Sen takia sen kanssa on niin äärettömän tärkeää että sen kanssa työskentely on 90% ajasta sitä jumppaamista ja loput 10% liikkeiden harjoittelua. Zebbellehän ne vaikeat liikkeet ei ole vaikeat sinäänsä, kunhan se on hyvin jumpattu, rento ja pyöreä ensin.
Inga kommentarer
Skicka en kommentar