Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

onsdag 1 augusti 2012

Mitä olen oppinut?

Parisen viikkoa Saksassa on vierähtänyt ja olen saanut seurata huippuratsastusta sekä saanut apua huippuratsastajalta. Mitä olen tänä aikana oppinut? Mielestäni vaan se että saa seurata hyviä ratsastajia auttaa minua ratsastamaan paremmin. Mutta tottakai valmennusvinkit ovan ne parhaat.

Zebben kanssa olen varsinkin pirueteissä saanut ahaa-elämyksiä niinkuin kirjoitin jo aikaisemmin. Siinä täytyy olla tarkkana että en heitä ohjia pois kun kokoan vaan pidän sen kasassa molemmilla ohjilla. Suluissa on myös vähän sama juttu, siinä täytyy olla tarkkana että en heitä ulko-ohjaa pois että sen pää kääntyy liikaa menosuuntaan. Vaihtojen kanssa minun täytyy vaan löytää kuinka paljon voin pohkeita käyttää ettei vaihdot mene liikaa ylös.

Hiltonin kanssa treenataan kokoamisia,sen täytyy oppia kokoamaan ja ottamaan painoa takajaloille. Tässä vaiheessa minun täytyy auttaa sitä tosi paljon istunnalla. Eniten ollaan harjoiteltu laukka-käynti siirtymisiä ja siinä minun täytyy olla tarkkana että istun erittäin vakaasti koko siirtymisen läpi enkä päästä sitä pitkäksi missään vaiheessa. Tämä on minulle tosi rankkaa kun täytyy todellakin käyttää niitä vatsalihaksia läpi siirtymisen! Vastalaukoissa on nyt vaan tärkeintä että se ei riko ja pikkuhiljaa löytää tasapainon ja pystyy menemään suorempana.

Tässä nyt nämä pääkohdat mitä ollaan treenattu, tämän viikon Hiltonin kanssa treenataan enemmän laukanvaihtoja jotta voin niitä sitten helpommin jatkaa kotona myös. Ja Zebben kanssa oikea piruetti täytyy saada paremmin läpi, sen on todella vaikea kääntää oikealle.

 Täytyy myös myöntää että olen todella paljon miettinyt tuota Zebben ruunausta ja sitä vaihtoehtoa jos myisin sen pois. Mutta tuntuu kyllä todella haikealta myydä noin hieno hevonen pois, toisaalta voisihan se olla kivempi löytää joku vähän helpompi hevonen jonka kanssa ei olisi niin paljon ongelmia, mutta onko sellasia hevosia edes olemassa? ;P että tosi tärkeitä juttuja pyörii nyt päässä,toivon vaan että teen oikean ratkaisun jota en kadu myöhemmin!

3 kommentarer

  1. Hei Sophia! Saksassa todella näkee vertaansa vailla olevaa ratsastusta, josta voi oppia ja imeä tietoa ja tapoja toimia omaan ratsastukseensa. Kiva kuulla, että muutkin harrastavat tässä asiassa "penkkiurheilua" :)

    Zebben myyntipohdintaa hieman ihmettelen- tehän olette pärjänneet valtavan hyvin ikäluokkakisoissa ja se osaa jo paljon asioita vaativammalta tasolta kuin mitä siltä edes odotetaan! Muutenkin, olet nostanut teidän vaatimustasoa ja luokkaa tosi paljon tällä kaudella, ja lienee ihan normaalia, että tulee hetken takapakkia ennen kuin taas noustaan huipulle. En osaa sanoa mikä pohdintasi taustalla vaikuttava syy on, mutta tulosten perusteella on vaikea kuvitella Zebbeä hankalaksi, ainakaan sinun ratsastamanasi :) tsemppiä treeneihin!

    SvaraRadera
    Svar
    1. juu todellakin, sellaista ratsastusta voi ilomielen seurata monta pvää putkeen ;)

      Tuo onkin varmasti ihan totta, ja voi olla että olen itse jotenkin nyt jumiutunut keskittymään vaan negatiivisiin asioihin. Myyntipohdinnan taustalla on nyt ollut se ongelma kun Zebbe tulee niin vahvaksi niskasta ja minun on vaikea saada se kunnolla läpi, varsinkin kisoissa. Tämä todnäköisesti johtuu sen orimaisuudesta,joka on sekin ollut tosi iso ongelma nyt varsinkin Saksassa. Se ei keskity millään työhönsä vaan katselee vaan tammoja koko ajan ;) sen takiahan ajattelin että ruunaan sen nyt syksyllä mutta sekin ajatus vähän pelottaa,mitä jos ei se auta? niin olen vaan ollut niin sekaisin näistä ajatuksista enkä oikeen tiedä minkä ratkaisun tekisin. minun on erittäin vaikea kuvitella että pystyisin oikeasti luopumaan Zebbestä, mutta tällasia ajatuksia päässäni nyt pyörii :)

      Radera
  2. Mielestäni kannattaisi antaa ratsastettavaksi/myydä miehelle, zebbe toimi ainakin aiemmissa videoissa todella hyvin sen pitkän miehen alla. :) Ehkä zebbe on vaan niin "äijä", ettei tuollainen hento tyttö kuin sinä ole paras mahdollinen ratsastaja sille? Enkä siis ollenkaan puhu ratsastustaidoistasi, sillä taitoahan sinulla näemmä on ja paljon! :)

    SvaraRadera