Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

fredag 9 januari 2015

(paljon) lisää kuvia ja pohtimista ratsastuksesta

Mulla on kyllä liian söpö poikaystävä, sanoin sille eilen että se voi ottaa aika paljon kuvia ja videoita Hiltonista kun ratsastan niin se on sitten ottanut asian ihan tosissaan ja otti oikeesti TOSI paljon kuvia, ja kumma kyllä tosi moni niistä onnistui tosi hyvin :D Hilton kyllä menikin eilen tosi hyvin joten kiva että se näkyy myös kuvissa. Hiltonista näkee mielestäni tosi hyvin miltä pitää näyttää kun hevonen oikeasti kokoaa, sillä on niin pitkä runko ja selkä että sen kokoamisen näkee tosi selkeästi kun sen selkä nouses ja etu- ja takajalat tulevat lähelle toisiaan, siinä ei voi erehtyä etteikö olisi kyse oikeasta kokoamisesta :D

Täytyy sanoa että tämä viikko on ollut mulle ihan äärimmäisen opettavainen, olen saanut niin paljon ahaa-elämykisä ja jotenkin tuntuu että olen oppinut ratsastamaan täysin eri tavalla näin lyhyeessä ajassa :D Tosi paljon kyse on siitä että pitää pystyä ratsastamaan tosi kevyillä avuilla, ja tekemällä pieniä asioita saada isoja muutoksia aikaan hevosessa. Jotenkin olen saanut ihan uuden "perstuntuman" jos nyt näin voisi selittää :) tiedän miltä sen pitää tuntua ja se tunne on ihan erilainen kun mitä olen ennen ajatellut että sen pitäisi olla. Tästä varmaan kuuluu tosi iso kiitos Solo-sedälle ;)

Näitä on jotenkin hankala selittää sanoin, mutta esim piaffissa ja ykkösissä, olen ajatellut että pitää tehdä niin paljon enemmän jotta hevonen pystyy nämä asiat tekemään, vaikka niin paljon vähempi riittää. Ja ihan vaan sellaiset asiat että oikeasti osaa erottaa kun hevonen liikkuu täysin oikein, kun näissä asioissa on välillä niin pienet erot mutta ne silti vaikuttaa niin suuresti. Vaikka tuntuu että olen jotenkin oivaltanut tosi isoja asioita ja tuntuu että mun silmät on aeunnut ihan uuteen maailmaan :D niin huomaan taas, kuinka hemmetin vaikea laji tämä on, tuntuu että tämä onkin taas 100 kertaa vaikeampaa kun mitä mä ajattelin että se on :P

Mutta tässä lisää niitä kuvia Hiltsukka-pojasta :)


Se mikä Hiltonissa muuttui eniten tämän viikon aikana on että se nostaa itsensä nyt ihan säästä asti, tässä näkee hyvin että kaula nousee ihan säänkohdasta asti, eli on rehellisempää kokoamista ja koko hevosen kroppa on yhtenäisempää kun selkä toimii oikein.



Tässä sitä oikeeta kokoamista.


Pystyn myös ratsastamaan sen pidemälle kaulalle ilman että se kaatuu lavoille!!











toki takajalka voisi tulla vielä syvemmälle rungon alle, mutta nyt se kuitenkin ISTUU takaosan päällä, kaikkea ei voi saada kerrallaan, oikeaan suuntaan ollaan menossa!


Nythän se myös koukistaa ja nostaa etujalat täysin eri tavalla, sehän on ennen kulkenut tosi suorilla etujaloilla.


Loppuverkkaa, tässä en tee mitään muuta kun päästän vaan ohjat pidemmälle jotta hevonen venyttää koko rungonsa, sitten se missä se pää on ei ole niin tärkeää, mielestäni hevonen saa pistää sen sinne missä se on rennoimpana, mutta missään nimessä ei IKINÄ saa vetää sitä turpaa taakse ( ei silloinkaan kun kootaan) ! Se, pistääkö hevonen turvan luotiviivan taakse itsestään, on täysin ok,kunhan se imee eteenpäin (kisamuoto sitten tottakai erikseen). Vähän hankala selittää mutta niin se vaan on että ratsastamalla sen vaan oppii, tuntemaan koska hevonen liikkuu oikein, eikä tuijottamalla yhtä ainotta kohtaa :)

Tottakai keinoja on monia, ratsastuksessa ei ole olemassa yhtä ainotta totuutta, mutta pitää löytää se tapa joka sopii itselleen ja omalle hevosilleen. Minulle on kaikista tärkeintä että hevoset HALUAVAT työskennellä ja että pystyn antamaan niille signaaleja mahdollisimman kevyin avuin. Haluan että hevoseni ovat mahdollisimman notkeita, rentoja, mutta silti vahvoja. Joten se että pystyy jumpata ja notkistaa hevosta kevyin avuin on se avainsana. Sitä ei vedetä sinne muotoon, ei potkita, ei puristeta. Ei tehdä mitään väkisinvääntämistä, vaan saadaan hevonen rentouden kautta työskentelemään oikeen päin :) Mulla on niin hyvä fiilis nyt kun tuntuu että olen löytänyt sen oikean tien ja sen oikean valmentajan, nyt mennään eikä meinata!



48 kommentarer

  1. Wautsi! Tiedäkkö, sä alat näyttämään todella pieneltä ja lyhyeltä kun Hilton vain kasvaa ja kasvaa! :D Sekä siis lihaksistoltaan, että tuossa kun se liikkuu oikein! Hevonen kasvaa, sinä kutistut!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha :D no hyvä jos näyttää siltä, mä just kauhistuin kun huomasin et oon lihonnu melk 6kg kesästä :D

      Radera
    2. No ei kyllä huomaa! :D Hyvä taktiikka, ei kannata itse laihduttaa, vaan kasvattaa vain hevostaan niin ei näy missään! :D

      Radera
  2. Hilton on vaan niin uskomattoman upea<3 :)

    SvaraRadera
  3. No johan on! Sulla on kyllä niin hieno heppa! :) Ois se unelma itekki omistaa tollasen hepan...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :) on tässä kyllä pitkä työ takana, silloin kun ostin Hiltonin niin monet ihmetteli minkä luuskan olin itselleni löytänyt :P sillähän ei ehkä ole maailman paras kroppa tuohon kun on niin pitkäselkäinen mutta se yrittää kovasti ja se vie pitkälle :)

      Radera
  4. On tosi kiva lukea, että olet saanut niin paljon uutta inputtia hevostesi kanssa työskentelemiseen. Kyllä sopiva valmentaja on ihan älyttömän tärkeää löytää, saa niitä omia piileviä kykyjä vielä enemmän ulos, kun joku vähän auttaa. Itsenäisesti olet tietysti tehnyt suurimman osan työstä ja sehän se on tärkeintä, mutta on hienoa nähdä mihin saakka saat itsesi ja hevosesi, kun sopiva valmentaja tuo uusia näkökulmia asioihin.
    Teet hienoa työtä hevostesi kanssa, arvostan työskentelytapojasi todella paljon, kun hevosistasi tosiaan näkee, kuinka hyvin niitä pidetään.

    SvaraRadera
  5. Hilton on kyllä upea! Liikkuminen selvästi parantunut ja upeasti kerännyt massaa :)

    SvaraRadera
  6. ei liity postaukseen, mutta ootko ostanut zerleonen joltain sannalta? :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mitäh??? Kuka Sanna ja kuka niin väittää? En ole, olen Zebben itse tuonot maahan ja ostanut sen Hollannista Stal Korenbloemilta www.stalkorenbloem.com vuonna 2008 :)

      Radera
  7. Ootte kyllä tehny huimaa työtä ja Hilton on kyllä saanut valtavasti lihasta ja raamia. Ihan välillä kylmät väreet tulee näitä kuvia katellessa, hyvässä mielessä siis. Voin vaan kuvitella, miten hyvältä tuntuu! :)

    SvaraRadera
  8. Aika puusilmä pitää olla, jos ei nää, että Hilton kulkee aivan selkä notkolla, ei kivan näköistä ollenkaan.. Missä vika?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voih! Kyllä kateus tekee välillä kipeää... ;)

      Radera
    2. noo, tämä sama ihminen yrittää keksiä aina kaikennäköistä negatiivistä minusta, en osaa ratsastaa, istun vinossa, zebbe ei osaa ravata, hiltonilla on notkoselkä, hirveetä kun mun hevosia hierotaan säännöllisesti. jne jne :P taidan tietää aika hyvin kuka tämä ihminen on, niin täytyy sanoa että jos hänelle tulee parempi mieli että minusta puhuu pahaa niin puhukoon, ei se mua kovin paljon haittaa :) mä kuitenkin tiedän aika hyvin missä mennään ;)

      Radera
    3. No empä ole aikaisemmin blogiisi tainnut mitään kommentoida, kyse on siis eri ihmisestä. Oikeasti olen sitä mieltä, että sinulla on upeat hevoset ja teet niiden kanssa hienoa työtä ja hoidat ne hyvin, sinulla on myöskin ihailtava asenne lajiin. Kuitenkin, näissä kuvissa tuo selkä oikeasti näyttää todella pahasti notkolla olevalta, ainakin omaan silmään. Ja ilmeisesti jonkun muunkin, ht.netistä päätellen. No, oli asia miten oli, muotoilin tuon kommentin vähän turhan tökerösti, pahoitteluni.

      Radera
  9. ahaa :D Ei kukaan niin ole sanonut, mutta tuli vaan mieleen kun yhdellä tallilla oli ihan saman näköinen hevonen ja sen nimikin oli vielä zerleone :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mitä ihmettä? :D ei suomessa ole muita Zerleone nimisiä hevosia :P millä tallilla tämä zerleone asui?

      Radera
    2. Yhellä ykityisellä tallilla :D Mutta en ole sitten aivan varma onko sen oikea nimi Zerleone jos sitä on vain kutsuttu sillä nimellä xd

      Radera
  10. Onks Zerleonen isä todella Corleone, se koulu sm-suomenhevonen?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ei herranjumala :D sen emänisä on KWPN eli hollantilainen puoliverinen :) ei siis sillä että se suokki ei olis hieno, se on älyttömän hieno, mutta ei nyt zebbessä mitään suomenhevosen ulkonäköä ole :P

      Radera
    2. No jos hevonen on KWPN, niin ei sen isä ole silloin suomenhevonen. :DDD Jos olisi, niin Zerleone olisi suomenhevonen tai sekarotuinen emästä riippuen. Eikä suokkisekoituksilla saa tuon näköisiä tai tuolla tavalla liikkuvia hevosia. Vähän järkeä voi käyttää eikä päätellä vain, että jos hevosten nimien loppuosa on samanlainen, niin ne ovat varmaan sukua...

      Radera
  11. Toimit kyllä niin hyvänä esimerkkinä! Kiitoksia siitä :) Ihailen sitä kuinka pystyt treenaamaan ajatuksen kanssa ja sun hepat näyttää niin hyviltä ja tyytyväisiltä.

    SvaraRadera
  12. Pieneen hetkeen en ole blogiasi kurkkinut ja kyllähän tuo Hilton näyttää taas menneen eteenpäin. Hurjan komeahan se on aina ollut, mutta komistuu vaan kun liikkuminen paranee entisestään! :)

    SvaraRadera
  13. Moikka! Osaatko yhtään arvioida mitä tulisi valmennukselle hinnaksi jos tulisit pitämään sen kotitallillemme yhdelle ratsukolle? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. hei! laita s-postia ( soffi1986@hotmail.com) ja kerro lisää, mm missä kotitallisi on :)

      Radera
  14. Siis mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että hevonen kulkee oikein päin?

    SvaraRadera
    Svar
    1. silloin kun hevonen kantaa itsensä ja ratsastajansa hyvässä tasapainossa. halutaan että hevonen ottaa mahd. paljon painoa takaosan päälle, kuitenkin olemalla rento kropastaan, pitää näyttää siltä että ylälinja on "kaaressa ylöspäin" ja siltä että hevonen liikkuu ylämäkeen. toki kuvista on välillä vaikea nähdä ellei kuva ole otettu juuri oikealla hetkellä, tottakai silloin kun hevonen liikkuu on hetkiä kun se paino menee eteen, eihän se muuten pääsis mihinkään :P

      Radera
  15. Meillä on molemmilla selkeesti avautunut ihan uusi ovi ratsastukseen kun on sattunut oikea valmentaja kohdalle. Se on niin hieno tunne kun saa omasta tekemisestä taas astetta parempaa kun joku osaa tönästä sut oikeaan suuntaan :)

    SvaraRadera
  16. olis tosi kiva nähä videota hevostesi liikkumisesta! näyttää niin mahtavilta kuvissa! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. joo pitää yrittää ottaa taas videoita, niitä kyllä löytyy aika paljon osoitteessa www.youtube.com/soalba86 :)

      Radera
  17. Ne on hienoja hetkiä. Oli eilen itselläkin sellainen tunti, että minä oikeasti ratsastin sitä hevosta, ja se teki viipymättä melkein kaiken mitä pyydettiin kevyestä merkistä. Se on usein laiska laukassa. Nytkin oli vähän ongelmia nostoissa, mutta se kyllä laukkasi ihan siihen merkkiin asti, jolloin pyysin taas ravia. Olen vasta aloittelija, mutta tunne meillä on varmaan samantapainen. Kun sujuu, se tuntuu tosi hyvältä.

    SvaraRadera
    Svar
    1. on kyllä juu ja näit onnistumisen hetkiä saa kyllä ihan aloittelija samalla tavalla kuin myös vaikka gp-ratsastaja :) siitä sitä oppii ja kehittyy :)

      Radera
  18. Hilton on vaan niin hieno, mielestäni paljon zebbeä upeampi. Ihan unelmahevonen. Vaikka olen ihan amatööri tuntiratsastaja, olen päässyt gp-hevosen selkään ja viitsit kyllä sen huomasi miten erilainen hevonen oli. Laukkaa sai koottua vaikka kuinka. Sen jälkeen on ollut kyllä mieletön halu kehittyä ratsastajana.

    SvaraRadera
  19. Hei!

    Kuinka olet opettanut hevosillesi piaffea ja passagea? Entä laukkapiruetteja? :)

    Molemmat näyttävät nykyään todella upeilta!

    SvaraRadera
    Svar
    1. kaikki nuo kolme asiaa vaativat todella paljon kokoamisastetta, eli hevoselle todella paljon voimaa. pikkuhiljaa pyydetään hevosta kokoamaan enemmän ja enemmän ja siitä sitten ravista passageen ja piaffeen ja kootusta laukasta piruettilaukkaan josta sitten voi ruveta kääntämään kun hevonen helposti pysyy siinä piruettilaukassa suoraan eteen :)

      Radera
  20. Valitettavasti joudun olemaan samaa mieltä toisen anonyymin kommentoijan kanssa.Kokoaminen ei ole ihan tätä mitä kuvissasi esität :( Vaikutat tytöltä jolla on kovasti halua oppia ja kehittyä ratsastajana ja varmasti näin tulee käymäänkin.Minusta sinun blogiasi vaikuttaa seuraavan paljon junioreita,eli kannat samalla myös suuren vastuun siitä mitä kirjoitat.Keskustelimme muutaman juniorin kanssa kuvistasi,koska he olivat todella hämmentyneitä kun he olivat oppineet erilaisen käsityksen siitä mitä kokoaminen on ja miltä se näyttää.Tekstisi on periaatteessa minun mielestäni oikeaan suuntaan,mutta kuvat puhuvat eri kieltä :( Löysin hyvän artikkelin Anna Kilpeläisen Hevosenelämää blogista :"Mistä tunnistat oikeanlaisen kokoamisen ?" (julkaistu 29/8 2012) Suosittelen lukemaan sen ajatuksella ja katsomaan sitten uudestaan omat kuvasi läpi,ehkäpä taas opit uutta :) Tämän ei ollut tarkoitus olla ilkeä kommentti,joten toivon,ettet koe sitä niin.Toivotan onnea ja menestystä sinulle hienojen hevostesi kanssa ja paljon mahtavia ahaa-elämyksiä,sillä uuden oppiminen ja oivaltaminen on niin hienoa :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oi nyt täytyy kyllä sanoa että olen todella otettu huolenpidostasi. Kuitenkin minä luotan edelleenkin täysin valmentajaani, joka osaa, ja on näyttöä, kouluttaa hevosia sille tasolle minne minä tähtään, ja tiedän myös että hän osaa sen tehdä oikein. En tiedä kuka Anna Kilpeläinen on mutta kiitos linkistä. Me jatketaan täällä meidän treenejä siinä muodossa missä me nähdään oikein ja tulen myös jatkossa siitä kirjoittaa ja laittaa kuvia :)

      Radera
  21. Kun tämä kokoaminen tuntuu nyt niin paljon puhututtavan, voisitko tehdä postauksen, jossa laittaisit kuvia mielestäsi hyvästä kokoamisesta ja sitten siitä ei niin hyvästä? :D Selkeä selitys...
    Vaikka rinnakkain samalla hevosella samasta askellajista, ja kuvien alle aina perustelut miksi kokoaminen oli hyvä, tai sitten ei ollut.

    SvaraRadera
    Svar
    1. no en kyllä halua, arvaa vaan kuinka kivaa se on sitten sille ratsukolle jonka kuvan laitan siihen "huonoon" kokoamiseen. Ei, mun mielestä ne jotka haluavat oikeasti oppia jotain ratsastuksesta, vaikkapa siitä kokoamisesta, menee kunnon valmentajan luokse ja oppii ratsastamaan ja sen kautta oppii sen mitä tuo kokoaminen on. teoria ja käytäntö on kuitenkin niin eri asiat ja ratsastamista ei opi muuta kuin ratsastamalla :) ei mulla ole mitään velvollisuutta opettaa täällä muille mikä on mitäkin. mä kerron mun blogissa mun treeneistä ja mun tavasta ratsastaa, kisatulokset sitten puhukoon puolestaan ja ne jotka haluavat ratsastaa eri tavalla ratsastakoon mun puolesta just niinkuin haluavat :)

      Radera
  22. En vaan ymmärrä miksi ihmisten pitää tulla kommentoimaan näihin blogeihin negatiivisesti. Sophia on paras ja siisteimmin ratsastava nuori ratsastaja ketä itse olen nähnyt kisoissa. Kaikissa kisoissa missä olen ollut hän on sijoittunut, eleettömällä siistillä ratsastuksella rentojen hevosten kanssa. On monta tapaa tehdä asioita, ja se että joku tekee toisella lailla ei tarkoita sitä että toisen tapa on väärä tai huono. Myös hevoset ovat erilaisia jo rakenteenkin puolesta. Anna Kilpeläinen on kisannut muutaman helpon aan. Ei hän myöskään valmenna esim. Inter-tasoisia ratsastajia. Hyvähän se on kirjoittaa, toiset tekee, kuten Sophia ja koettavat tulla paremmiksi ratsastajiksi (ja Sophia on 1000% varmasti kokeneempi ja parempi ridaaja kuin te) UGH! normaalisti en kommentoi blogeihin mutta nyt rupesi ärsyttää. Kiitos Sophia hyvästä blogista, olet mun idoli, vaikka olen sua vähän vanhempi. Kisoissa olet ollut ystävällinen ja ratsastanut hyvin, ja blogistasi saa kivoja ideoita itsellekin.

    SvaraRadera
  23. Oi rakkaat kanssa anonyymit, tämä on henkilökohtainen blogi jossa kerrotaan työstä jota pitää tehdä laadukkaan kouluhevosen eteen, täällä on kattavasti selitetty miten ja miksi, turha tulla kommenteihin itkemään. Kuinka moni oikeasta muodosta niska korkeimpana kohtana vetää piaffia ja passagea? Kaikkihan saa tehdä hevosten kanssa mitä tykkää, tässä blogissa kerrotaan millä tyylillä Sophia vie hevosiaan haluamalleen tasolle. En ymmärrä miksi koitatte kaivella kuvista pskaa, eiköhän tämän neidin meriitit jo itsessään puhu onnistumisesta, suuresta sellaisesta. Kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, hyvästä saa huonon kuvan ja huonosta hyvän, kokonaisuus ratkaisee. Haluankin kiittää mahtavasta ja monipuolisesta blogista josta oppii ymmärtämään miksi mitäkin tehdään, todella paljon jaat meille kullan arvoisia vinkkejä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos teille kahdelle yo kommenteistanne :)

      Radera
  24. Ahahaaa, anna mun kaikki kestää :D:D Joo siis kuka uskaltaa enää kohta pitää blogia tai laittaa kuviaan nettiin, saatikka ratsastaa niin että muut ihmiset näkee. Älytöntä arvostelua jatkuvasti. Oon ite kokenut saman meidän tallilla, jossa sain myöhemmin kuulla että ihmiset valittivat siitä kuinka ratsastin tietyssä päädyssä kenttää enemmän pääty-ympyrällä tai siitä että ratsastan kevyttä Ravia hiukan etukenossa kuten Master-valmentajani on opettanut. Tai siitä että juoksutan hevostani osana sen liikuntakokonaisuutta. Ihmiset on USKOmattoman tyhmiä ajoittain!

    SvaraRadera