Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

tisdag 13 januari 2015

Miten valmistautua kisoihin

Sain jossain vaiheessa toivomuksen kirjoittaa kisarutiineista, ja siitä miten minä valmistaudun kisoihin, joten tässä tulee pieni kooste juuri tästä aiheesta :)



Jos aloitetaan ihan näistä käytännön asioista, niin ensinnäkin minulle on todella tärkeää että kaikki varusteet ja tärkeät asiat ovat pakattuna ja paikoillaan edellisenä päivänä. En siis ikinä pakkaa tai lähde etsimään passia samana aamuna kun pitäisi lähteä matkaan. Minun kisat menee yleensä niin että lähdetään matkaan päivää ennen kuin kisat alkaa ja sitten kisataan koko viikonloppu.



Pakkaamisen lisäksi pesen myös kaikki varusteet, omat kisavaatteet, ja hevoset. Eli ihan kaikki laitetaan mahdollisimman valmiiksi päivää ennen lähtöä. Zebbe on poikkeus, mun pikku possu, kun se aina onnistuu yön yli likaamaan itsensä joten sen pesen kyllä yleensä samana päivänä jos vaan mahdollista. Jos on todella aikainen herätys saatan kyllä pestä hevosen edellisenä päivänä mutta sitten pitää kuitenkin ne likaiset läntit puhdistaa vielä aamulla.

Auton pakkaan myös valmiiksi, rehut, heinät, varusteet, jne. Hevospassit ovat aina samassa paikassa ja on myös hyvä aina tarkistaa koska viimeisin rokotus on tehty jotta se on varmasti kunnossa. Kaikki nämä asiat yleensä "rauhoittaa mieltä" kun ei tarvitse kisapäivänä miettiä onko nyt varmasti kaikki mukana vaan voi sitten keskittyä muihin asioihin. Mitä vähemmän stressitekijöitä, sen paremmin todennäköisesti pystyt itse suorittamaan ja sen vähemmän stressaat hevostasi.

Tarkistan myös viimeistään edellisenä iltana kuinka kauan kisapaikalle kestää ajaa ja varaan aina niin paljon aikaa että minulla on ainakin yksi tunti ylimääräistä, jos jotain sattuu ja myös sen takia että en stressaa, vaan tiedän että aikaa on aina riittävästi.

Lähtölistat kannattaa myös tarkistaa ajoissa ja laskea se tarkka aika koska pitää olla hevosen selässä, ja siitä sitten laskea taaksepäin koska pitää olla paikan päällä, koska pitää letittää, vaihtaa vaatteet, jne. Ja tähän kannattaa myös aina laskea sitä ylimääräistä aikaa ettei vaan tule itselle kiire ja sen takia stressi. Mieluummin seison ja odotan valmiin hevosen kanssa kun se että myöhästyn.


Ratsastuksellisesti on tietenkin tärkeää että osaa ohjelman, sekä sen että osaa sen päässään mutta myös sen että ohjelmaa ja sen osia on harjoiteltu niin paljon kotona että se sujuu helposti ja ratsastajalla on itsevarmuutta siitä että pystyy ohjelman suorittamaan ilman vaikeuksia. Jos on joku kohta mikä on hankala se voi aiheuttaa ratsastajassa stressiä ja epäonnistumisen tunnetta jo ennen kun on päästy edes verryttelemään, eli lähtökohta on jo huono ja hevonenkin tämmöiset asiat aistii. Yleensä ratsastaja sortuu silloin yliratsastamiseen, tai hermostuu muulla tavalla, niin että ei kuitenkaan pysty ratsastamaan mahdollisimman hyvin.

Se että pystyy psyykkisesti valmistautumaan mahdollisimman hyvin kisaan, on todella tärkeää. Hevoset aistivat ihmisen mielentilan niin hyvin, ja muutenkin kisatilanteessa pitää pystyä suorittamaan optimaalisen hyvin, se vaatii todella hyvän psyykkeen. Kaikkien pää ei vaan kestä painetta, mutta toisaalta uskon kyllä että tämä on sellainen asia minkä kanssa voi tehdä töitä ja jokainen voi tässä parantaa.


Itse otin suuren askeleen eteenpäin kun lakkasin katsomasta muita ja vertaamaan minun hevosta muihin hevosiin. Ennen tein helposti näin, ihailin muitten hevosia ja ratsastusta ja tuli sellainen olo että minun hevoseni ei liiku yhtä hyvin, en ratsasta yhtä kauniisti kuin muut, jne jne. Sehän johti siihen että yritin joko saada hevoseni liikkumaan kuin jonkun muun hevosta tai muuten vaan yliratsastamaan ja silloin helposti hermostuin, ja peli oli jo menetetty.

Päätin sitten että en enää käy ennen omaa suoritustani katsomassa yhtä ainottakaan ratsukkoa vaan pidin keskittymisen täysin vaan siinä omassa suorituksessa. No mitä tapahtui. Tulokset nousivat ja hevonen yhtäkkiä rentoutui ja rupesi toimimaan siellä radalla ;) Ennen kun tuli aina tosi paljon rikkeitä ja mokia siellä radalla. Niitä tuli nyt vähemmän ja vähemmän.

Elämäni parhaan suorituksen tein Zebben kanssa elokuun alussa, ja niitä fiiliksiä voi käydä lukemassa täällä jos haluaa :) se on se onnistumisen tunne, maailman paras tunne!

Täytyy vaan pitää se keskittyminen siinä omassa tekemisessä, koska se on ainut asia mihin voit vaikuttaa. Et voi vaikuttaa kanssakilpailijoitten suorituksiin, tuomarointiin, pohjaan, verkkaan, jne. Joten on ihan turha tuhlata siihen energiaa.

Joskus tulee sellainen jännittymisen tunne ennen kun lähtee verryttelyyn. Omasta mielestäni se on vain hyvästä, itse ainakin skarppaan silloin vähän paremmin ja ratsastan vähän paremmin. Niin kauan kun se jännittäminen ei ota haltuuta. Yleensä se kuitenkin katoaa kun rupeaa keskittymään ratsastamiseen verryttelyssä. Jos jännittää paljon voi yrittää teettää itselleen tosi paljon harjoituksia verkassa, paljon eri teitä, siirtymisiä, jotain mikä pistää ajatukset siihen ratsastamiseen jotta unohtaa sen jännittämisen. Tässä tilanteessa valmentaja on varmasti hyvä apu.

Ennen kisoja teen tosi paljon mielikuvaharjoituksia, eli ratsastan ohjelmat tarkasti, askel askeleelta, päässäni läpi, monta monta kertaa. Aina ajattelen että ratsastan niin hyvin että suoritus menee ihan nappiin, jotta se hyvä fiilis jää päähäni ja pysyy siellä kun sitten oikeasti ratsastan ohjelman.

Mielestäni kaikista tärkeintä on valmistautua mahdollisimman hyvin koska se luo sellaisen turvallisen olon ja vähentää toivon mukaan jännitystä. Ei kannata kiinnittää muihin huomiota (siis toki kanssakilpailijoille kannattaa jutella ja olla ystävällinen :P ) mutta ei niihin suorituksiin tai muihin tekijöihin mihin sinä et voi vaikuttaa. Ole omassa kuplassasi, löydä omat rutiinit mitä aina seuraat, hevonenkin tottuu näihin ja sekin rentoutuu kun tietää kuviot, luo hyvä ilmapiiri ympärillesi, ole ystävällinen muille ja kannusta myös muita, nauti ja pidä hauskaa,  koska siitähän tässä kuitenkin on kyse :)

Suomenmestarit < 3 Joukkuekisat on mielestäni ne parhaat kisat, tässä saa niin hyvän joukkue-hengen!
Miten te lukijat parhaiten valmistaudutte kisoihin? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä jakaa, tai ajatuksia tästä? :)

9 kommentarer

  1. Millä putsaat arkena läikät Zebbestä, eli oletko löytänyt esim jonkun hyvän kuivashampoon? Entä paras kimoshampoo? :)

    SvaraRadera
  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! :)

    SvaraRadera
  3. Mycket bra skrivet! Tack :)!

    SvaraRadera
  4. Ratsastatko ikinä ohjelmia kotona kokonaan läpi hevosella?

    SvaraRadera
  5. Kiitos tästä postauksesta! :) hyödyllistä tietoa

    SvaraRadera
  6. Hyvä kirjoitus!
    Itse pidän todella tärkeänä sitä, etten katso muiden suoritusta. Esteradalla saatan katsoa muutaman suorituksen, mikäli olen epäselvä reittivalinnoista, mutta silloinkin katson rataa vain "teknisesti". Turha ottaa paineita muista, kun itseään sinne on lähdetty ylittämään :)

    SvaraRadera
  7. Miten aloitat uuden kisakauden, menetkö ensimmäisen kerran itsellesi ja hevoselle tutun radan vai suoraan kohti uusia haasteitaå :)

    SvaraRadera
  8. Aika samoilla ajatuksilla ja valmistautumisella mennään meilläkin.

    Ilmottautuessa jo kartoitan karkealla tasolla kisamatkan ja siihen liittyvän aikataulujärjestelyn. Päivää ennen kuin lähtölistat julkaistaan tarkistan sekä netin karttapalveluuista ohjeellisen ajoajan sekä tsekkaan vaihtoehtoreitit jos tulisi vaikka Hämeenlinnan tunnelista taas laattaa alas tai tiedän jossain valtaväylällä olevan asfaltoinnin tms.

    Lähtölistojen tullessa tehdään aikataulu paperille laskien startista takaperin aikataulut. Esimerkiksi
    Jos startti klo 14.10 alkavassa ryhmässä neljäntenä, on minun oltava
    -> hevosen selässä VIIMEISTÄÄN 13.50 - jos luokassa onkin poisjääntejä, on ehdittävä verryttelemään vähintään 20 min kunnolla.
    Kisapaikalle tulee saapua siis välillä 12.50-13.10 - noin tuntia ennen arvioitua selkäännousua (jollei tosi tuttu paikka silloin tunti ennen lähtöaikaa).
    Jos menee vaikka 2,5 h ja tähän lasketaan tuntemattoman kohteen kyseessä ollen + 30 min (tutussa kohteessa + 15 min.)
    Matkaan on siis lähdettävä 10. aikaan tai hieman ennen. Mitä pidempi matka, sitä pidempi varoaika viivytysten varalta.
    Lastaus siis noin 9:40 .Hevonen lastataan vartti ennen starttia, syököön vaikka porkkanoita vartin kopissa minun juostessa veskissä, mutta suoraan sillan sulkeuduttua ei matkaan lähdetä.


    Varsinainen kisoihin valmistautuminen kuten pakkaaminen, pesu ja letitys tehdään vuodenajasta ja starttiajasta riippuen mielellään edellisenä iltana. Mukaan lähtevät tavarat puhdistetaan ja laitetaan valmiiksi joko traikkuun tai autoon tai "kantovalmiiksi" seuraavaa päivää ajatellen. Pyrin siihen, että hevonen pääsisi aina ulos ennen lähtöä kisoihin ja laitsakaudella onkin kätevää hakea polle laitumelta, pestä se kokonaan (vartti aikaa) ja letitellä siinä sen kuivuessa. Varsinaiseen puunaamiseen menee siis noin tunti, jos edellisenä iltana on letitetty niin varaan vähintään puolisen tuntia siistimiseen ja viimeistelyyn.

    Huh, tässähän tulee ihan kisakuume näitä muistellessa :D

    SvaraRadera