Kuten varmaan jo tiedättekin, tavoitteeni ovat aika korkealla hevosteni kanssa, ja se vaatii hyvän suunnitelman ja ennen kaikkea hyvää valmennusta.
Sen takia olenkin päättänyt nyt alkuvuodesta panostaa 110% valmentautumiseen ja hevosten koulutukseen. Huomenna lähdetään tosiaan etelä-suomeen Nipsun luokse valmentautumaan. Minun pitää tulla kotiin 8.1 mutta toinen hevonen tulee jäämään Nipsun luo jatkokoulutukseen.
Kun en itse voi olla koko ajan etelä-suomessa valmentautumassa ajattelin että kuitenkin jos toinen hevonen on siellä voin käydä useammin siellä treenaamassa, ja Nipsu voi auttaa minua viemään hevosia eteenpäin, sekä pystyy sen kautta myös minua opettamaan paremmin kun hän oppii tuntemaan hevoset paremmin.
Joten suunnitelmana on katsoa ensi viikolla kumpi pojista jää sinne ensin, riippuen minkä hevosen kanssa tarvitsen enemmän apua. Molemmilla hevosilla on tarkoitus nousta aika iso pykälä eteenpäin joten sen takia haluan saada mahdollisimman paljon apua jotta koulutus tehdään täysin oikein ja päästään mahdollisimman hyviin tuloksiin, ja samalla oppisin myös itse mahdollisimman paljon.
Tarkoitus olisi sitten päästä huhtikuussa aloittamaan kisakausi, minun päätavoite tälle vuodelle on LähiTapiola Small Tour, ainakin Zebben kanssa mutta ehkä jopa mös Hiltonin kanssa. Finnderby oli todella mahtava kokemus ja sinne tähtään myös tänä vuonna, saatais ainakin yksi kansainvälinen kisa tehtyä.
Tarkoituksena olisi käydä ne tärkeimmät kisat eikä siis reissata jokaisessa kisassa koko kesän läpi vaan yritetään keskittyä kisakauden läpi myös siihen valmentautumiseen ja käydään sitten niissä tärkeissä kisoissa vain. Toki jos tuntuu että tarvitaan ratarutiinia niin käydään jotain muitakin kisoja mutta toivon että ei tarvitsisi matkustaa niin hirveän paljon koska kisaaminenkin on hevosille rankkaa, varsinkin kun päästään näihin vaikeisiin luokkiin.
Sellaisia suunnitelmia tälle vuodelle, toivottavasti päästään niitä toteuttamaan :)
Hienoa että löysit suomesta ihmisen joka vie hevosiasi eteenpäin, nyt sun ei tarvitse viedä hevosia saksaan saakka. Toivottavasti teet paljon postauksia näistä nipsun ratsutuksista.
SvaraRaderaMulla tuli mieleen, että kannattasko zebbe jättää nipsulle, kun hän voisi treenata zebben kanssa piaffia ja passagea ja niitä asioita mitkä on sulle vielä uusia. :) sulla olisi sitten helpompi jatkaa kun zebbekin tietäisi mitä tehdä. Sun taidoilla pystyt kyllä itse hiltonia kouluttaan eikö vaan? :)
SvaraRaderaHehee! Tervetuloa melkein naapuriin ;)
SvaraRadera