Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

tisdag 14 juli 2015

Hiltonin tulevaisuus-suunnitelmista

Nyt ollaan jo aika hyvin päästy kisakautta melkeen yli puolet jo läpi. Hilton on noussut tasolle mihin en ikinä uskonut että se yltäisi. Se että tuon kokoinen hevonen, joka on treenannut tosissaan vasta 6-vuotiaasta, menee Intermediaire 1-tasolla jo 9-vuotiaana, on mun mielestä aikamoista!


Yritin sunnuntaina ennen verkkaa ja ennen rataa taputtaa Hiltonia paljon ja rohkaista sitä, ei tarvitse jännittää ;)


Lauantain PSG-radasta 





Vielä kun tietää minkälainen Hilton on ollut! Se on oppinut käyttämään sen takaosaa ihan täysin eri tavalla kuin mitä se luonnostaan on ollut, kun se on vähän potkinut niillä taaksepäin. Nyt se jopa juoksuttaessa astuu ihan eri tavalla alleen, eli ollaan hyvin saatu se sen takajalan tekniikka muuttumaan.

Sillä on kuitenkin laukassa älytön kokoamiskyky, joka on auttanut tosi paljon sen koulutuksessa. Sen halu tehdä ja miellyttää mua on kuitenkin se kaikista suurin avain siihen miksi se koko ajan kehittyy ja paranee. Se on ihan mieletön hevonen, se aina yrittää parhaansa ja tekee aina niin tosissaan, se on korvaamaton ja todella tärkeä ominaisuus hevosessa!

Nyt ajattelin mennä pari kisaa vähän helpompia luokkia, jotka eivät toki Hiltonille ole vielä helppoja, mutta helpompaa kuin mennä intteriä ;) eli Haukiputaalla mennään nyt tämä viikonloppu PSG ja nuorten ratsastajien esiohjelmaa. Sen jälkeen on parin viikon tauko ja sitten olis tarkoitus käydä täällä meidän lähellä Kauhajoella kansallisissa(3-tason) kisoissa Vaativa A:0. Luulen että Hilton tarvitsee just tätä, vähän päästä nyt helpommalla, jotta se saisi vähän itseluottamusta takaisin, nämä intterit ovat sille vielä kisoissa vähän liian haastavat joten on hyvä ottaa askel taaksepäin.

Harjussa sitten elokuun puolessa välissä voidaan ehkä taas mennä se meidän Inter-kür, tai jos tuntuu että se on vielä vähän stressaantunut kisatilanteissa niin mennään joku helpompi luokka. Tärkeintä että se nyt saisi niitä onnistumisen tunteita radalla. Sitä se kyllä sai sunnuntaina kür-luokan jälkeen kun kehuin sitä maasta taivaisiin ;)

Syyskuussa meillä on täällä kotona Joukkue-SM:ät ja siellä on myös avoimia PSG-luokkia mitä voidaan mennä. Sen jälkeen taitaakin tämä kisakausi olla meidän osalta ohi. Sitten tulee pitkä talvi missä ehditään varmasti saada sitä voimaa ja nopeutta, mitä vielä puuttuu jotta Hilton voi suorittaa näitä luokkia vaivattomammin ja saaden korkeampia %.

Tässä vielä vähän lisää kuvia Riders Innin kisoista (la:n kuvissa olen kypärä päässä, su:n silinteri):






Lotta Luomajärven ottamat kuvat:


Olin niin onnellinen kun päästiin lopputervehdykseen, Hiltsu yritti niin kovasti :) nyt myös tuntuu että löysin sen keinon miten saan sen parhaalla tavalla verkattua jotta saan sen jännityksen pois ettei se mene lukkoon sitten radalla! sitä pitää paljon rohkaista :)




16 kommentarer

  1. On se Hilton niin hieno ja upea! :)

    SvaraRadera
  2. Todella hieno Hilton! Olette kyllä niin mielettömän upeita yhdessä :)

    SvaraRadera
  3. Upeaa työtä olet tehnyt tuon mielettömän hevosen kanssa!!

    SvaraRadera
  4. Hyvä muistaa ihan vaan rohkaista heppaa, jutella ja silittää, näin taisit tehdä :-) ...siis jo ennen, kuin se säikähtää jotakin, kun kerran aistii tutun kisakumppaninsa jännäyksen.
    Olen joskus aiemminkin kysynyt, mutta et ole vastannut, jännitätkö itse ja miten saat omat jännitykset pois??
    Henkinen valmennus on tosi tärkeä osa ja mielestäni moni ratsastaja on liian yksin. Ainakin itse olen :D

    Jep, Hilton on lyhentynyt ainakin "metrin", se näyttää tosi kivalle <3

    Peukkuja pidetään loppukauden koitoksiin.

    SvaraRadera
    Svar
    1. joo, juuri näin :) Hilton ei ehkä silleen säiky mitään, se jännittää enemmän sitä suorittamista, kun se yrittää vähän liikaa ja välillä ei pysty ja sit se menee siitä lukkoon :P minä en oikeastaan silleen jännitä, tai no vähän, ja se onkin vaan hyvä koska silloin skarppaan paremmin. vähän adrenaliinia tarvitaan jotta olen tarpeeks skarppina ite ;) kunhan se ei mene siihen että jännitys pilaa sitä omaa tekemistä :) sellaista jännitystä mulla ei ole moneen vuoteen ollut. uskoisin että se on vaan se kisaamisen rutiini mitä tarvitaan jotta se negatiivinen jännittäminen katoaa. ja kiitos paljon :)

      Radera
  5. Minkä kokoinen Hilton on?
    Mun ystävän 4 vuotias on kookas ja aika raskas, myös hiukan hidas vaikkakin laadukkaan oloinen. Yritän lohduttaa, että kyllä se ajan kanssa vilkastuu...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hilton on just alle 180cm. kyllä ne jotkut hevoset oikealla treenillä saadaan muokattua sellaisiksi kuin ne haluaa :)

      Radera
  6. Onpas tyytyväisen näköinen hevonen ja kuski kuvissa! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. joo, kyllä me oltiin molemmat varmaan yhtä tyytyväisiä su:n suoritukseen :)

      Radera
  7. Hilton on niin hieno! En malta odottaa että tulette Kauhajoelle kotitallilleni jossa oma hevoseni asustaa ja pääsen näkemään teidät livenä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hilton kiittää :) kiva homma, nähdään sitten siellä :)

      Radera
  8. Mielettömän upeita kuvia! Hilton on kyllä hieno :)

    SvaraRadera
  9. Onko Hiltonilla jokin erityiskengitys alla? Puhuit keväällä että Hiltonilla oli kavio/jalkaongelmia, mistä silloin oli kyse?

    SvaraRadera