hevosenhoitaja

Heipähei! Nyt on sitten mun vuoro esittäytyä. Eli olen Cia, 25-vuotias flicka vaasasta ja tosiaan Sophiaa auttelen hevosten kanssa. Ja oon auttanut lähes aina. Itse aloitin ratsastuksen joskus seitsemän vuotiaana. Muutaman vuoden taisin käydä vaan kerran viikossa tallilla ratsamassa mutta pikkuhiljaa sitä rupes viihtymään tallilla aina vaan enemmän ja enemmän. Kunnes lopulta sitten koulusta poljettiin aina suorraan tallille ja tallilta lähdettiin siinä vaiheessa kun hevoset oli saanu iltaruoat ja niiden oli aika päästä nukkumaan. Sophiaan tutustuin noin 11 vuotiaana? Ellen aivan väärin muista.

Minä, Sophia ja Laku.

Kaikki alkoi tosiaan siitä kun Sophia oli saanut ensimmäisen hevosensa, Largeton. Mä olin tallilla käyvä pikkuflicka, jonka mielestä ihan kaikki hevosiin liittyvä askare oli kivaa. Ja niimpä mää sitten seurailin Sophiaaa hirmusti tallilla, ja olin aivan innoissani kun sain Lakun ruokaämpäreitä pestä. Siitä se ajatus sit jotenki lähti ja rupesin Lakua hoitamaan. Laku oli aika mahtava tapaus. Laku oli 170 korkea, eli Zetan korkunen mutta kun itse sillon oli pikkaasen lyhkäsempi niin Laku oli SUURI. Mää olin vähän sen jalkaa pitempi. Mutta Laku oli aivan ihana, mun ensi rakkaus hevosissa. Se oli iso, kiltti ja hullu! Tai, saattaapi olla että mun kanssa ne "hullun" piirteet tuli parhaiten esiin koska yleensä kävin maastoilemassa yms herran kanssa.

Lakun jälkeen Sophialle tuli Daddy Cool. Eli Dadda. Dadda oli Lakun  jälkeen mukavan rauhallinen ja kiltti kaveri. Herkkä ja säikky, mutta muuten oikeen kiltti. Sama homma jatkui Daddankin kanssa, eli enimmäkseen olen maastoillut. Dadda oli kiltti maastossa ja pysyi hyvin käsissä joten Daddan kanssa tuli kierreltyä ja kaarreltua paljonki erinäisiä maastoreittejä ja teitä. Kyllä sekin vähän sitten oppi innostumaan kun pääsi sille yhdelle "laukkasuoralle" ja tuli sieltä piippusta ja pukkia. Mutta Dadda ei oikeen osannut kunnolla pukittaa.. :)

Daddan jälkeen tuli Kindley, eli tutummin Kalle. Kalle oli aivan ihana tapaus. Se oli suuri persoona. Kalle oli siinä mielessä mukava että se ei koskaan pukitellu tai pomppinu pystyyn maastoillessa, sillä oli vaan yks vaihde ja suunta, täysillä eteen. :D Kunhan sen anto mennä omaan tahtiin täyttä laukkaa niin kaikki meni mukavasti maastossa. Hyvin se oppi meidän perus reissunki kun mä sain aika lailla vaan istua kyydissä niin herra kävelee itse sinne pelloille maastotielle, sitten hetken ravaa kunnes siirtyy laukalle ja laukkaa tien päähän, kääännös, takas ja kotio.

Ja sit on Zeta ja Hoo. Zeta tuli nelivuotiaana niin sen kanssa on nähty ja koettu paljon. On ollu hienoo nähdä kuinka se on kasvanu ja kehittyny vuosien saatossa. Zeta oli kunnon riiviö nuorena orina, ja pakko myöntää että kyllähän se vähän hermoja koetteli kisamatkoilla. Se huutaminen ja pomppiminen... Kyllä se näin ruunana on mukavampi ja lepposampi tapaus!

Ei se ihan  tämmönen oripäivinänsä ollu... :D

Fiiiin Zeta!

Ja Hilton. Hoo on niinku suuri sylikoira. Hyvin hellyydenkipeä tapaus. Aivan ihana tallissa. Sen sijaan ulkona se saattaa välillä nähdä ja keksiä omiansa ja osaa pomppia liinan päässä. Tätä kaveria ei jaksa lähtee taluttelemaan, se on paljon kivempi ja helpompi selästä päin.  

Zetan ja Hoon kanssa mä enimmäkseen kans maastoilen. Maastot täällä on aika surkeat, enimmäkseen käyntimaastoja harrastetaan. Joskus tulee vähän ravailtua ja laukkailtua. Hilton on tosi kiva maastossa kun vähä ravailee ja laukkailee, siihne tulee vähän nopeutta siihen heppaan niin se on tosi kiva :) Zeta sen sijaan on niinku Kalle, paras vaan antaa sen mennä omaa vauhtia ja niin  molemmilla kivempaa. :D 

Molemmat pojat on aivan ihania, mutta ehkä mä salaa tykkään Zetasta vähä enempi. Hilton on aina kaikkien suosikki, niin pitää vähän pitää Zetan puolia. 

Normiarkena en niin usein tallilla käy, ehkä kerran viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ja yleensä tosiaan sitten maastoilemassa pojilla.

Kisoissa meillä on melko tarkkaan jaettu hommat niin, että mä hoidan hevoset ja Sophia kamppeet. Mulle oikeen sopiva työnjako. :)

En nyt tiedä että mitä tältä postaukselta toivottiin, mutta tässä nyt vähän mun näkökulmasta asiaa Sophian polleista. Kaikki on ollut ihania tapauksia, ja täytyy kyllä myöntää että oon oikeen ilonen nykyään että pienenä tuli tuota Sophiaa seurailtua siellä tallilla. Olis jäänyt muuten hienot hepat ja mukava tyttö tuntematta ja monen monta kokemusta ja reissua kokematta. 

(Pahoittelen jos kuvian sijottelu yms ei oikeen toimi, ei oo tuttua tämä bloggerin käyttö mulle... Ja koska kuvat on kivoja, koitin laittaa niitä mahd paljon.:))