Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

måndag 28 oktober 2013

Palautumista

onneksi tänään kävi meidän hevosten lihashuoltaja hoitamassa pojat. Hilton oli nimittäin eilen käyttäytynyt todella oudosti, oli kaivanut karsinassaan etujaloillaan kuivikkeet pois keskeltä ja huitoi etujaloillaan ja välillä seisoi pää alhaalla ihan turhautuneena eikä ollut ollenkaan oma itsensä. Heti ensimmäisenä epäilin ähkyä mutta sillä toimi kuitenkin suolisto normaalisti eikä ollut kuumetta. Kävin sitten kuitenkin kävelemässä sen kanssa reilu puoli tuntia ja siitä se vilkastui aika äkkiä ja oli sitten loppujen lopuksi oma itsensä ja jopa pomppi vähän välillä :P Sillä oli siis ilmeisesti ollut kroppa niin maitohapoilla että tuntui ikävältä. En kyllä ymmärrä mistä se noin poikki voi olla kun ratsastin vaan yhdet luokat per päivä ja verkatkin oli sellaiset 20-30min. Sehän voi olla että se on jännittänyt lihaksia niin paljon traikussa sitten tai jotain. Eihän se yleensä noin pahasti reagoi kun on käynyt kisareissulla.. No onneks se sai tänään akupunktioo ja hierontaa joten varmasti palautuu nyt nopeammin. Pari päivää nyt kuitenkin kevyempää liikuntaa sille tiedossa.

Zebbellä oli vasen kaula todella kireä, mutta muuten koko kroppa oikeen hyvässä kunnossa. Joten huomenna varmaan sitten jumppaan sitä eteen-alas ja jatkan suunnitelmien mukaan eli vaan paljon jumppaa jotta se notkistuisi pikkuhiljaa.

3 kommentarer

  1. Mahtava tämä uusi ulkoasu, tykkään ihan tosi paljon! Ihanan selkeä ja yksinkertainen, mutta silti tyylikäs :)

    SvaraRadera
  2. Hyvä, että hienolla Hiltonilla on kaikki hyvin! Onha toki matkustaminen ja kopissa tasapainoittelu oma rasituksensa vielä ja jos tuli sitten joku heikko hetki/väsymys?!? Tarkka ja huolellinen hevosenomistaja huomaa kaiken :-)

    Käytätkö muuten mitään vatsahaavaa suojaavia tuotteita? Pronutrin tms.
    Vatsahaavahan on ihan tosi yleinen treenattavilla hevosilla ja jotkut voivat olla nk. oireettomia.

    SvaraRadera
  3. Zebbe on myös hieno!! :-)

    SvaraRadera