Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

torsdag 3 oktober 2013

Tänään treenattiin täysillä!

Miks treenit aina menee parhaiten kun pohja on just lanattu? kuitenkin oli hyvä että päätin tänään tehdä tehotreenit molempien hevosten kanssa kun kenttäkin oli juuri lanattu. Eilen tehtiin eniten perusjumppaa vielä ja huomenna Cia lähtee molempien kanssa maastoon ja lauantaina olis tarkoitus että minä ja Tina hypätään molemmilla!! Kuvaajakin on luvannut tulla paikalle joten voi olla että saatte nähdä hauskoja kuvia minusta wannabe-esteratsastajana ;)

Aloitin tänään Hiltonilla ja se on ollut nyt tosi vetreä ja hyvä heti alkuverkasta alkaen. Ongelmia oli eilen vasemmassa laukassa kun olisin halunnut sen menemään laukassa avomaisesti, kun se helposti heittää takaosan sisälle ja ulkolavan ulos. Eilen se vaan vaihtoi laukkaa joka kerta kun yritin pistää sen oikeaan asentoon mutta tänään oli selvästi helpompaa. Jumppasin paljon tekemällä väistöjä ravissa ja laukassa paljon sitä suoruutta ja harjoittelin sitä että pystyin itse helposti säätämään laukan tahtia ja tempoa. Tämä on meillä hankalaa koska Hilton on vielä voimaton laukassa ja haluaa mielellään mennä vähän hidasta ei-aktiivista laukkaa mutta mielestäni se on tässä parin viikon aikana parantunut huimaasti kun olen nimenomaan laukkaa treenannut eniten tekemällä paljon siirtymisiä käynti-laukka, ja nyt sitten olen siirtynyt tekemään siirtymisiä laukan sisällä.

Vaihdot ovat olleet ihmeen helppoja nyt, sekä yksittäiset että sarjat! Olen tehnyt "sarjoja" ihan silleen että teen kolme vaihtoa diagonaalilla mutta en laske montako askelta tulee väliin, tärkeintä että vaihdot tulee avuista sekä suorana ja puhtaana.

Zebben kanssa jäätiin junnaamaan sarjoja sitten kun ne ensin sujui tosi hyvin mutta sitten se rupes sotkemaan niitä joten oli pakko jatkaa kunnes ne taas toimi moitteettomatta :) se tuli liian laiskaksi kun olin parit sarjat tehnyt eikä sitten reagoinut mun oikeaan pohkeeseen tarpeeksi nopeasti tai ollenkaan ja silloinhan se ei vaihtanut oikeasta vasempaan, tai liian myöhässä. Se tekee tätä usein nykyään, tiedän että se johtuu siitä että en ratsasta kannuksilla hirveen usein tai sitten jos laitan kannukset niin ne on sellaiset lasten pallokannukset :P mutta en halua mennä "kovemmilla" kannuksilla koska se muuten on tosi herkkä jalalle, pitää vaan saada nämä sarjat toimimaan kuitenkin. Ja sarjat tosiaan sujuu aina täydellisesti kunhan en tee niitä liian paljon samalla päivällä joten ehkä mun pitäis itse vaan malttaa ja lopettaa siihen kun ne menee hyvin. Niitä on vaan niin hauska tehdä koska Zebbe osaa ne niin hyvin :P mutta joo ehkä on vähän mun oma vika että ne ei sujunut tänään kun tein niitä liikaa :) muuten Zebbe oli laukassa todella hyvä niskasta ja kropastaan, rento ja hyvä. Lopuksi mentiin vielä vähän "shettisravia" ja ensin se oli vahva eikä halunnut nostaa etuosaa ja kantaa ja olla rento mutta päästi sitten pikkuhiljaa kunhan pidin sen siinä pienessä ravissa enkä antanut sen yhtään mennä askeltakaan niin lujaa kun se olisi halunnut. Tein myös oikeen jyrkkiä väistöjä ravissa mitä saatiin Markolta läksyksi seuraavaan kertaan :)

Treenin jälkeen molemmat pääsivät lämpöseen suihkuun ja nyt ovat ansainneet parin päivän "hauskanpidon" ja paussin koulukiemuroista :)



6 kommentarer

  1. Moi! Mitä Zeppe ja Hilton syö?

    SvaraRadera
    Svar
    1. moi! molemmat syövät kauraa tämän lisäksi dodson & horrellin build uppia ja krafftin sportia, lesettä,soijaa,pellavanrouhetta ja mineraalit, msm:ää elektrolyytit, suolaa ja magnesiumia :)

      Radera
  2. Tosi kiva kun sun hepat saa hypätäkin, varmasti mukavaa vaihtelua :) On nähty sellasiakin, jotka ei anna hevostensa hypätä.

    SvaraRadera
    Svar
    1. joo mun mielestä on niin ihana nähdä kuinka ne nauttii ja saavat vähän irrotella :) hilton ei ehkä ole ihan niin innoissaan kun Zebbe mutta todellakin tosi hyvää vaihtelua hevoselle sekä pääkopalle että kropalle :) olen itsekin aika ylpeä että uskallan itekin hypätä vaikka ne esteet onkin jotain 30 cm mutta silti ;P Tina sitten hyppelee välillä vähän isompiakin :)

      Radera
  3. Muten opetat hevoselle? Siis yksittäiset. Ihan 4v hepalle joka osaa koota itsensä ja laukka on aivan super! Vaihdot tulee luonnostaan maastossa mutta kentällä toiseen suuntaan vaihtaa ok mutta toiseen niin vaihtaa vain etujaloilla.. Mitä käskyä käytät laukanvaihdossa? Kyseinen hevonen kun helpoati protestoi pukittamalla pohjetta joka joutuu pikkasen normaalia taaemmas. Olet taitava ratsastaja ja toivon että voisit kertoa vähän miten itse teet ja jotain ideoita :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. moi! miettisin ensin että mitä teen itse eri tavalla maastossa ja kentällä? jos vaihdot siis sujuu puhtaasti kuitenkin maastossa? jos takaosa jää niin aika hyvä harjoitus on ratsastaa esim (oikeasta laukasta jos haluat vaihtaa) takaosa hieman oikealla, tuki oikealla ohjalla ja sitten ajattelet että haluat vaan siirtää vaihdossa takaosan oikealta vasemmalle, niin hevonen joutuu vaihtamaan takajaloillaan. Itse tein tätä paljon hiltonin kanssa kun se ei millään halunnut vaihtaa takajaloillaa aluksi. Ratsastin paljon keskilinjaa pitkin maneesissa kohti peiliä, enkä muuttanut mitään muuta kun vaan ajattelin että sisäpohkeella siirrän takaosaa "toiselle puolelle". Sitten en tietenkään suosittelisi noin nuorelle vielä opettaa kunnolla vaihdot jos haluaa kisata koulua, ensin opettaisin vastalaukat kunnolla jonka jälkeen sitten aloittaisin vaihtojen kanssa. esim 5-vuotiaat menevät helppo a-tasoisia luokkia missä paljon vastalaukkaa :) mutta sitten tiedän että jotkut on sitä mieltä että on parempi opettaa vaihdot ennenkuin hevonen on liian vahva vastalaukassa koska hevosen tasapainoa on helpompi "horjahtaa" ja näin saada se vaihtamaan kun se ei vielä osaa vastalaukkaa hyvin. Joten mielipiteitä on monta ja pitää varmaan itse tietää mikä on hevoselleen se paras vaihtoehto :) mutta toivottavasti tuosta harjoituksesta on teille apua, se pelasti kyllä hiltonin vaihdot silloin alussa kun niitä sille opettelin :)

      Radera