Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

tisdag 27 maj 2014

Paras treeni, niinkun EVER!

Oi, Zebbe oli ihan mainio eilen! Päätin jatkaa koulukiemuroitten treeniä kun sunnuntaina ei ollut oikeen kontrollia meidän esityksessä :P Olen nyt tehnyt MILJOONAA siirtymistä Zebben kanssa heti ensimmäisistä raviaskelista lähtien läpi koko treenin. Nämä ovat nyt todellakin ruvennut tuottamaan tulosta sillä Zebbe kantaa ihan eri tavalla takaosansa päällä, selän yli ja on todella pyöreä ja pehmeä ratsastaa. Se oli alusta asti ihan super tänään. Ravissa ei edes yritä enää juosta vaan tulee tosi hienoja askelia kun se koko ajan odottaa mua että koska tulee siirtyminen. Näin paino siirtyy automaattisesti takaosan päälle ilman että mun tarvii siinä välissä tehdä mitään. Kunhan muistan mun siirtymiset!

Mä aloitan aina ravi-pysähdys-ravi siirtymisillä. Tässä haluan että hevonen lähtee HETI pienestä hipauksesta pohkeesta eteen, ja nimenomaan eteen takaosan päältä. Kun teen pysähdyksen haluan että hevonen pysähtyy ihan vaan mun istunnan avulla, EI ohjilla vetäen. Tarkoituksena on mitä enemmän siirtymisiä teen, sen herkemmin hevonen reagoi mun apuihin ja näin voin sitten ruveta pikkusäätämään ja tekemään pieniä siirtymisiä askellajin sisällä. Laukassa teen laukka-käynti-laukka siirtymisiä, sama idea kun ravi-pys-ravi. Laukasta käyntiin siirtymisessä pidän aina myös sisäpohkeen lähellä jotta hevonen siirtyy alas takaosansa päällä (hallitsen näin sisätakajalkaa).

Laukassa se vielä haluaa lähteä mielellään vähän juoksemaan mutta siinäkään ei tarvita enää montaa siirtymistä niin se lähtee jo odottamaan mua ja kantaa tosi hienosti, jopa oikeassa kierroksessa joka on meille se vaikeampi. Siinä se haluaa helposti tulla vähän suoraksi kaulastaan kun se vaan puskee eteen. Heti kun se rupes siinä odottamaan muotokin muuttui todella pyöreäksi ja pehmeäksi.

Tein ravissa paljon siirtymisiä, välillä ihan passageen asti, tätä sen takia jotta se voimistuisi ja raviin tulisi pikkuhiljaa enemmän ilmaa. Tein myös koko diagonaaleja väistöjä, aika jyrkkiä, jotta se astuisi hyvin ristiin ja tulisi mahdollisimman irtonaiseksi. Tämän jälkeen aloitin sulkujen kanssa ja yritin ajatella takajakoja enemmän ristiin, niinkun oltiin Collianderin kanssa treenattu. Sujui tosi hyvin ja se pysyi pehmeänä edestä.

Laukassa kokeilin vähän sarjoja eri kaarevilla urilla ja onnistuttiin tekemään kakkosia keskiympyrällä :P Olis pikkasen makeeta jos sellaset sais esitettyä kürissä mutta veikkaan että se on jo niin iso riski siinä että se rikkoo, ne vielä. Mut ens vuonna ehkä sitten :)

Hiltonkin pääsee nyt takaisin töihin pikkuhiljaa kun säätkin ovat viileneet huomattavasti ( eilen illalla oli vaan 5 astetta, lauantaina oli vielä joku 26 :P )






10 kommentarer

  1. Kun puhut siirtymisistä, teetkö siirtymisiä askellajista toiseen vai asellajin sisällä siis temponvaihteluja vai sekä että? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Lisäsin tuohon postaukseen vielä selvemmän tekstin noista siirtymisistä :)

      Radera
  2. Minkä takia nimenomaan kouluhevosilla tuntuu olevan hirveesti erilaisia suojia? Tarhassa ja karsinassakin suojat jalassa. Ja tosi monilla putsitkin jalassa. Estehevosilla en oo tätä nähny näin paljoa. Osaatko sanoa mistä johtuu?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ainakin koulutreenissä on hyvä suojata jalkoja kun kouluhevoset tekevät paljon esim sivuittaisliikkeitä ja kokoamisia missä jalat voivat muuten kolahtaa. Bootsit suojaavat nimenomaan noista kolhuista jos kokoaa paljon ja takajalka saattaa hipaista etujalkaa niin on parempi silloin että on hyvät suojat kuin se että hevoselle tulee haava tmv. Hevoset ei kärsi suojista (jos ne ovat hyvänlaatuiset ja ne osaa laittaa oikeen) joten tottakai on silloin parempi suojata hevosen jalkoja. Se on aika halpa vahinkovakuutus hevoselle. En osaa sanoa miksi estehevosilla olisi vähemään suojia, mutta voisin kuvitella että isot suojat ja bootsit voivat häiritä hyppyjä. eikä estehevoset laita jalkojaan samalla tavalla "solmuun" kun kouluheppa, esim pirueteissa ja väistöissä ja lisätyissä jne.

      Radera
  3. Noista siirtymistä vielä sen verran, että mitä teet jos hevonen ei kuuntele sun istuntaa, vaan ns. juoksee sun alta pois? Tiedän että ohjista ei saisi vetää, mutta...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Yleensä alussa, tai jos on uusi hevonen joka ei osaa kuunnella istuntaa yhtä herkästi, niin aloitan kyllä niin että jarrutan sekä istunnalla että ohjilla, se ei ole vetämistä vaan pidäte, ja tässä yritän "kertoa" hevoselle että istunnalla "pidäte" tarkoittaa siirtyminen alas. Yleensä ne tajuaa sen jo parin siirtymisen jälkeen ja silloin voi vaan istunnalla tehdä ne siirtymiset. Jos hevonen ei kuuntele yhtään niin toki silloin on pakko ottaa vähän enemmän edestä, mutta HETI samalla sekunnilla kun hevonen reagoi oikeen pitää päästää taas. Zebbe on joskus sellasella tuulella että se haluais vaan juosta täysillä, toki silloin mun täytyy tehdä aika raju pidäte ja pysäyttää se pari kertaa. Yleensä se sitten tajuaa että mua pitää kuunnella ja voin sitten jatkaa taas pienillä avuilla. Tavoitteenahan aina on että ratsastetaan mahdollisimman pienillä avuilla mutta joskus on hevoselle pakko näyttää vähän selvemmin mitä haluaa. Tässä pitää aina muistaa että tekee sen sillä tavalla että seuraavalla kerralla hevonen jo kuuntelee herkemmin. Aina pitää aloittaa selkeistä avuista mutta tehdä ne sillä tavalla jotta joka kerta voi tehdä vähän vähemmän. Ei hevonen tajua jos heti ekalla kerralla vähän puristat vatsalihaksilla ja oletat että hevonen sillä pysähtyy :P Ratsastajan tehtävänä on kertoa hevoselle että sen pitää pysähtyä siitä mutta se kertominen vaatii ehkä vähän enemmän apujen käyttöjä aluksi. Toivottavasti ei nyt mennyt liian sekavaksi tämä teksti :)

      Radera
  4. Kuinka usein muuten ratsastat hevosilla nivelellä/kolmipalalla... (muulla kuin kangilla)?! :D :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Useimmin kun kangilla :) meen kangilla ehkä 2 krt vkossa, plus tietty jos kisat mut kun on off-season eli talvella voi mennä jopa pari kk että en laita kankia edes päälle ollenkaan.

      Radera
  5. Kokoamisesta oli hyvä postaus! Toivoisin vielä että neuvot miten se käytännössä tehdään omalla kädellä/istunnalla :) sekä kuinka monta askelta voi koota? Lisäksi tässä postauksessa oli ihana että kerrot miten siirtymät tehdään! Blogisi on todella huippu :) Vinkit ovat hyviä ja niitä toivon lisää siihen kun itse reenaat/ teet harjoituksia. Voisitko tehdä postauksia miten alat opettamaan keskiaskellajit, lisätyt, kuinka takaosakäännös tehdään oikeaoppisesti? Miten ratsastetaan herkkää/ennakoivaa hevosta yms. miten on helpointa oppia kouluradat ja kuinka paljon reenata niitä ennen kisoja?

    SvaraRadera
  6. Mitä hevosen pitää osata jotta se voi siirtyä He A vaativaan luokkaan? Hieno blogi :)

    SvaraRadera