Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

söndag 7 juli 2013

Kuopion kisoista!

Tuntuu että koko reissu alkoi huonosti, kun Hilton oli stressannut matkaa niin paljon että oli hikinen kun tultiin perille Kuopioon perjantai-iltana. Se ei tykännyt olla yksin matkassa, on niin tottunut että Zebbe on aina mukana henkisenä tukena :) Sitten meidän hotelli (Cumulus Kuopio) oli kuin sauna eikä siellä ollut ilmastointia (??) joten nukuttiin todella huonosti koko yö, mutta mä jaksan yleensä silti hyvin kisapäivän läpi kun aina vähän jännittää niin ei kyllä ainakaan huomaa että olis väsy.

Noh kun tultiin kilpailupaikalle sain pienen paniikin kun kisa-areenalla oli todella isoja vesilätäkköjä ja Hilton ei millään ikinä mene vesilätäkköjen läpi ( joo pitäis treenata tätä kyllä kotona ;) ).. Onneksi verryttelykentällä oli myös lätäkköjä niin sain vähän "treenata" niitten läpimenoa sitten verkassa jo. Hilton meni helpon A:n heti klo 09 jälkeen joten lätäköt oli vielä tosi isot, ja yksi isoin vesilätäkkö olikin juuri keskilinjalla ja siinä X:n kohdalla joten meidän sisääntulo ei ehkä ollut ihan linjalla kun se hyppäs sivulle ja pysähdys oli ehkä pari metriä X:stä ;)  Se oli myös helpossa A:ssa aika vetelä, jännittynyt ja pohkeen takana, mutta saatiin kuitenkin tehtyä suht tasainen rata (lukuunottamatta ne pari kertaa kun hypättiin lätäkköjen yli ;) ) joka riitti ihan toiseen sijaan, 64,5% 24 lähtijän joukossa joten olin todella iloinen tästä, vaikka Hilton ei todellakaan tehnyt parastaan.

Vaativaan B:hen oli sitten lähes 3 tuntia odotusaikaa eikä meillä ollut karsinapaikkaa joten Hilton sai odottaa traikussa. Se oli aika hikinen ekan radan jälkeen ja yritettiin juottaa sitä mutta ei se halunnut juoda. Pari omenaa se sitten söi kuitenkin jotta sai edes vähän nestettä, mutta aivan liian vähän.. Oli todella painostava ilma ja sitten kun menin verkkaamaan vaativaan yritin saada sen oikeen nopeaksi takaa ja se oli pätkittäin oikeen hyvä. Luokka oli vähän myöhässä ja olin ehkä laskenut liian pitkän ajan verkalle. Kun päästiin aloittamaan tunsin heti ravissa jo että jotain ei ole ihan hyvin. Se osaa olla pohkeen takana ja vetelä jos on jännittynyt mutta nyt tunsin että se oli oikeasti väsynyt. Hilton aina yrittää parhaansa ja nyt vaan se ei pystynyt. Laukassa sitten huomasin vielä paremmin kuinka väsynyt se on ja se rupes vaahtomaan ihan hirveesti kaulasta koko ajan enemmän ja enemmän joten päätin sitten että en jatka koska ei tuntunut kivalta ratsastaa hevosella joka ei oikeasti vaan kykenyt enää liikkumaan eteen, se oli niin poikki että kävi oikeen sääliksi sitä.
Eniten olin tottakai huolissani Hiltonista ja sen terveydentilasta joten se että me nyt hävittiin mahdollisuus päästä finaaliin ei oikeen tuntunut tärkeältä. Yritettiin juottaa sitä mutta ei se oikeen halunnut juoda. Onneksi sain sen virutettua edes ja sen jälkeen se sitten joi myös vähän. Mutta se oli niin poikki,hyvä kun jaksoi edes kävellä eteen joten voitte kuvitella kuinka huolestunut olin että se pärjää koko matkan Vaasaan. Reissu meni kuitenkin onneksi hyvin ja kun päästiin kotiin se joi sitten karsinassa tosi paljon vettä ja rupes syömään heinää. Nopeasti se näytti palautuvan ja tänään se oli ihan oma itsensä taas :) joten onneksi ei sattunut mitään pahempaa! Kisoja nyt tulee enemmän eikä tuo 7-vuotis cup ole meidän mikään päätavoite siinä mielessä, olen todella iloinen että ollaan päästy Hiltonin  kanssa näin nopeasti vaativa B-tasolle asti, nyt pidetään vähän pidempi treenikausi taas ja sitten 3-4.8 olis Tampereella sitten kisat!

Tässä tulee vähän kuvia vielä kisoista,kiitos teille tytöt upeista kuvista!!!

© Miia Ruuskasen  ottamat kuvat:










Tässä juuri ennen kuin keskeytin, raukka kuinka se on vaahdossa :/


helpon A:n palkintojenjako pidettiin heti minun va B-suorituksen jälkeen, tästäkin näkee kuinka poikki se oli..

Ja sitten Juulia Järvenpään  ottamat kuvat:













Zebbe pääsi muuten eilen hyppäämään ja oli kuulemma mennyt ihan loistavasti < 3 kuviakin löytyy joten yritän julkaista niitäkin tässä illan aikana :)

9 kommentarer

  1. Tämä ihan yleisenä vinkkinä kaikille muillekin, että kannattaa ehdottomasti opettaa hevoset juomaan kisapaikoilla ämpäristä. (Siis todellakin opettaa, vaikka se kuulostaa vähän pöljältä ;) ) Meillä mausteena käytetään melassisiirappia, siitä saa myös energiaa. Teen valmiin "tiivisteen" jo kotona matkaan, eli pulloon vettä ja melassia. Kisapaikalla ämpäriin vettä ja tätä tiivistettä sekaan.

    SvaraRadera
    Svar
    1. jepp, näin tein itse asiassa viime kesänä ennenkuin lähdettiin Saksaan, juotin hevoset ämpäristä viikon verran ennen matkaa, vettä ja melassisiirappia, silloin ne joi oikeen hyvin koko matkan, olis nytkin pitänyt ottaa tuota melassia mukaan mutta kun hilton on juonut ihan normaalisti ennen vettä matkoilla niin en tullut ajatelleeksi, mutta seuraavalle reissulle otan takuuvarmasti melassisiirapin mukaan ettei vaan näin käy uudestaan! :)

      Radera
  2. harmi juttu :( musta on kyllä mielettömän ihana huomata kuinka hyvin tunnet hevosesi, huomaat heti kun kaikki ei oo ok!

    SvaraRadera
  3. Harmillista tuollainen ! Mutta pakko sanoa että olette todella tyylikäs ratsukko :) Minkä merkkinen satulahuopa Hiltonilla on noissa kuvissa? =)

    SvaraRadera
  4. Todellista hevosmiestaitoa keskeyttää suoritus, kun hevonen ei tunnu hyvältä tai on tosi väsynyt! Ja noinkin pitkällä olit kisareissulla, hienoa! Arvostan!

    SvaraRadera
  5. Ihanaa, että sulla hevosten hyvinvointi etusijalla! Kaikilla ei näin valitettavasti ole...
    Mun heppa juo kans tosi huonosti kisoissa, eikä edes pidä melassista. Joudun ruutamaan sille aina kisoissa monta kertaa päivässä ruiskulla suuhun muutaman litran suola-vesiliuosta(nutrisal). Kestää kyllä kauan, mutta onnistuttu ehkäisemään hevosen elimistön kuivahtaminen...

    SvaraRadera
  6. Voi Sophia! Kuinka hienosti teit kun keskeytit. Itseasiassa tirauttelen täällä jopa kyyneliä kun mietin miten olen aina pitänyt sua niin kylmäverisenä kisaajana ja nyt teitkin sen mikä pitikin tehdä hevosen parhaaksi <3 (olen kyllä raskaana ja hormonit saa aikaan jatkuvaa itkua mutta ajatus on tärkein eks vaan :D). Hienoa Sophia. Nousit just suosikkien listaan. <3 Sun hevoset on upeita ja teet äärimmäisen hyvää työtä niiden aknssa. Kiitos, että saan seurata teidän menoa ja meininkiä :)

    -N

    SvaraRadera
    Svar
    1. hehe voi ei :D mun mielestä on kyllä ihan itsestäänselvyys että ei jatka kisaamista silloin jos tuntee että hevonen ei oikeesti kykene. Ne jotka ei tätä tajua niin niillä ei pitäis olla omaa hevosta! Kaikista tärkeintä on AINA hevosen hyvinvointi ja siinä vaiheessa jos se kisaaminen ja menestyminen menee hevosen hyvinvoinnin edelle niin siltä ihmiseltä pitäis se hevonen ottaa pois. Mun mielestä vähän outoa että tää nyt oli jotenkin erikoista ja hienoa että keskeytin koska se on mun mielestä niin päivänselvä asia, mä rakastan Hiltonia enkä ikinä haluais että se kärsis!! :) mutta onhan se totta että ihan liikaa kyllä näkee niitä ihmisiä jotka eivät eläimistään oikeen tarpeeksi paljon välitä vaan se oma menestyminen on se tärkein,, mutta ne ei yleensä loppupeleissä hirveen pitkälle pääse koska jos haluaa "huipulle" niin sen hevosen pitää olla iloinen ja tykätä siitä mitä se tekee :)

      Radera